Väitän, että postin lakko on vain pieni episodi kehityksessä, joka koskettaa meitä kaikkia ja josta useimpien meistä tulisi olla huolissaan.
Miksi näin?
Muutama vuosikymmen sitten postilla oli lähes monopoliasema. Työntekijöiden palkkakehitys ei päätä huimannut, mutta pysyi kuitenkin muiden duunarialojen kelkassa. Jonkin verran aamu- ja mainosjakelua tehtiin tosin myös muiden toimista muilla palkoilla, mutta se ei kiinnostanut ketään.
Sitten tulivat sähköposti sekä digitaaliset keskustelu- ja asiointialustat. Kirjeiden ja lehtien määrä väheni ja posti ajautui talousvaikeuksiin. Vähän myöhemmin verkkokauppojen suosion myötä pakettiliikenne kyllä vilkastui, mutta koska markkinoille ilmestyi uusia toimijoita kuin sieniä sateella, joutui posti kilpailemaan pakettitoimeksiannoista. Siihen postista ei ollut, koska sen työvoimakustannukset olivat muita korkeammat ja sitä rasittivat eräät lain velvoitteet.
Kun postissa työntekijöiden määrä väheni ja heikompia työehtoja tarjoavissa nousi, merkitsi se koko alan yleisen palkkatason heikkenemistä. Mahtavasta postin monopolista + vähäisestä rinnakkaisjakelutoiminnasta on muutamassa vuosikymmenessä päädytty tilanteeseen, jossa posti on altavastaajana ja markkinoita määrittävät muut jakelufirmat. Postin voidaan katsoa lopullisesti antautuneen viimeistään kesällä 2017, kun se siirsi 2700 lehdenjakajaa uuteen tytäryhtiöön heikommille palkoille ja heikomman työehtosopimuksen piiriin.
Posti on näkyvä, mutta valitettavasti se ei ole viimeinen. Parhaillaan on useilla aloilla käynnissä suorittavan työn hinnan halpuuttaminen.
Tarkoitan kehitystä, jossa jonkin alan tavanomaisena pidettävä tulotaso laskee, joko suhteellisesti tai absoluuttisesti. Tämä voi tapahtua postin tapaan kilpailevien työehtosopimusten kautta, mutta myös niin, että suuret toimijat pitävät säännöllisellä kuukausipalkalla vain välttämättömän ydintyövoiman ja niistävät muista henkilöstökustannuksistaan ostamalla pieniltä toimijoilta (media-ala). Tai sitten alalla yleistyy reilusti alle TES-minimien ansaitseva yrittäjä (ravintola-ala) tai riskit kantava sirpaleinen alustatyö (taksiala).
Ilmiö heijastuu jo tilastoihin: heikosti ansaitsevien yksinyrittäjien määrä on kasvanut Suomessa nopeasti. Viitteitä on myös palkkakehityksen polarisoitumisesta muiden länsimaiden tapaan, vaikka kausivaihtelun vuoksi trendi ei ole selvä. Sitten on tietysti ”kuntouttava työtoiminta”, jota käytetään jatkuvasti väärin markkinaehtoisten töiden teettämiseen palkatta, ja jonka käyttö on lisääntynyt merkittävästä.
Suorittavan työn hinnan aleneminen voi aluksi tuntua mukavalta niistä, joita se ei koske: kun työvoimakustannukset pienenevät, voi tuotteita ja palveluja myydä halvemmalla. Kukapa siitä ei pitäisi!
Pitemmän päälle ei kuitenkaan kellään ole kivaa: pienenevistä tuloista ei nimittäin ole varaa kuluttaa, ja koska järjestelmämme perustuu kuluttamiseen, siitä seuraa kriisi. (Vaikka rikkaiden tulot kasvaisivat samaan tahtiin, se ei tue kysyntää samoin, koska rikkaan taskussa euro todennäköisemmin päätyy säästöön tai ulkomaille.) Mitä polarisoituneempana yhteiskunta kriisiin ajautuu, sitä todennäköisemmin taloudellisesta kriisistä seuraa myös poliittinen ja inhimillinen kriisi.
Historia on osoittanut, että duunarin heikkenevän palkkakehityksen voi pysäyttää vain duunari itse – siis riittävän kattava ja militantti ammatillinen järjestäytyminen. Työn ja pääoman suhteen määrittää lopulta vain niiden voimatasapaino. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö poliittisella päätöksenteolla ei voisi tehdä mitään. Voimme kirjoittaa parempia lakeja, jotta työn hintaa ei pysty laskemaan feikkiyrittäjillä ja aidoilla yrittäjillä on sama sosiaaliturva kuin muillakin. Voidaan lopettaa ihmisten pakottaminen ilmaistyöhön perusturvan menettämisen uhalla. Voidaan säätää alustoille vakuutusjärjestelmät, jotta riskit jakautuisivat tasaisemmin.
Strategisesti tärkeitä toimintoja hoitavien valtionyhtiöiden osalta voidaan asettaa tulostavoitteet siten, että keskiössä on laadukkaiden palveluiden tuottaminen kohtuullisilla työehdoilla, ei työehtoshoppailu ja säntäily vippaskonstista toiseen.
(Kansanedustaja Anna Kontulan (vas.) kirjoitus on julkaistu alun perin (3.9.) Vasen Kaista -verkkolehdessä.)
