Talvisodan syttyminen johtui paljolti suomalaisten naiiviudesta käy ilmi professorien Pekka Visurin ja Eino Murtorinteen erinomaisesta tutkimuksesta: ”Hitlerin ja Stalinin kaupankäynti Suomesta”.
Neuvostoliitto kutsui suomalaiset neuvottelemaan rajasiirroista, sen jälkeen kun Natsi-Saksan oli sallittu jo valloittaa Tšekkoslovakia ja suuren osan Puolasta.
”Stalin halusi Moskovan neuvotteluissa syksyllä 1939 todella sopimusta Suomena kanssa ja päätti vasta neuvottelujen katkettua aloittaa sotatoimet”, on nykyään useiden arvostettujen tukijoiden käsitys. (s. 10)
Vaikka Mannerheim ja pääneuvottelija Paasikivi olivat toistuneesti vaatineet suostumaan NL:n ehtoihin, niin pääministeri Cajander, puolustusministeri Niukkanen ja erityisesti ulkoministeri Eljas Erkko pitivät päänsä ja käytännössä yksipuolisesti keskeyttivät neuvottelut kanssa.
Neuvottelujen katkettua useimmat suomalaiset eivät ilmeisesti lainkaan käsittäneet tilanteen vakavuutta vaikka suurvallat Englanti, Ranska, Saksa ja Neuvostoliitto olivat jo aloittaneet sodankäynnin.
Moskovan neuvotteluista palattuaan Paasikivi oli ihmeissään maanmiestensä naiiviudesta ja kirjoitti päiväkirjaansa:
”Suomen johtavat piirit, harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta, ja vielä vähemmän yleinen mielipide eivät käsittäneet aseman vakavuutta [- -] oikeuteen nojautuvassa vakaumuksessa oli jotain naivia, jotakin todelliselle maailmalle vierasta.” (s. 105)
Saksalainen tutkija Michael Jonas valmistui tohtoriksi Helsingissä aiheenaan Suomen ja Saksan suhde toisessa maailmansodassa. Hän arvioi Suomen johdon typeryyttä lähestyvää kyvyttömyyttä, kun se ei osannut nähdä Neuvostoliittoa ”alueen määräävänä suurvaltana, jolla oli elintärkeitä turvallisuusintressejä.” (s. 101, Hitlerin ja Stalinin kaupankäynti Suomesta.)
Eljas Erkon sota, sanoi Paasikivi
Ulkoministeri Eljas Erkko ei halunnut antaa periksi ”tuli mitä tuli, koska Englanti, Amerikka ja Ruotsi ovat luvanneet tukea meitä.” (s. 90) Erkolla oli hyvin varma käsitys, että Stalin bluffasi. Monet tahot ihmettelivät, mistä lähteestä Erkko oli saanut varmuutensa. Erkon käsityksen lähdettä ei esitetty Visurin ja Murtorinnan teoksessakaan.
Talvisodan sytyttyä länsimaat eivät kuitenkaan asettuneet sotilaallisesti puolustamaan Suomea. Vasta talvisodan venyessä Englanti ja Ranska lupailivat avustusretkikuntaa, mutta tosiasiassa ”brittijoukkoja ei olisi lähetetty Suomeen lainkaan, vaan ne oli tarkoitus jättää Norjan satamiin ja Narvikista Jällivaaraan johtavalle malmiradalle.” Myös Ranskan pääministeri Daladier pelasi ”kovaa uhkapeliä ilmoittaessaan selvästi vääriä tietoja Suomeen.” (s. 132)
Jos Suomi olisi luottanut brittien ja ranskalaisen harhaanjohtaviin apulupauksiin, niin Stalin olisi saattanut vallata suuren osa Suomesta, koska suomalaisten rintama oli maaliskuussa jo aivan romahtamispisteessä.
Näiden ”ystävällisten” maiden johto oli siis häikäilemättä syöksemässä Suomea kaikkein pahimpaan mahdolliseen katastrofiin eli rintaman romahtamiseen ja joutumista Stalinin sortotoimien alaisuuteen.
Teosta lukiessa ei voi välttyä vaikutelmalta, että toisen maailmansodan aikana käytännössä kaikki keskeiset maat pyrkivät saamaan Suomen toimimaan omien intressiensä mukaisesti. Ulkomailta tulevia poliittisia vaatimuksia ja lupauksia olisi pitänyt tarkastella niiden esittäjien varsinaisten intressien valossa, jolloin talvisota ei mitä ilmeisemmin olisi syttynyt vuonna 1939.
- MIKAEL KALLAVUO
