Tulevaisuusinvestoinnit ovat hallitusohjelman ydin. (Rinteen nimen säilyttämistä perustelee hänen roolinsa hallitusohjelman rakentamisessa.) Tulevaisuusinvestoinnit lopettavat edellisten hallitusten leikkauspolitiikan. Sen korvaa koulutuksen ja tuotekehityksen lisääminen, panostukset perusturvan parantamiseen ja eriarvoisuuden vähentämiseen, työllistämistukien parantaminen ja työvoimaneuvojien määrän lisääminen, liikenteen painopisteen siirtäminen rautateille, monenlaiset toimenpiteet ilmasto-ongelman ratkaisemiseen ja luonnon monipuolisuuden turvaamiseen sekä kehitysyhteistyömäärärahojen kasvu.
Hallitusohjelmassa on varattu kolme miljardia ”kertaluonteisiin tulevaisuusinvestointeihin”, joista valtaosa rahoitetaan valtion omaisuutta myymällä ”siten, että ne eivät johda lisävelkaantumiseen vuonna 2023”. Hallitusohjelman tulevaisuusinvestoinnit eivät ole vain kertapanostuksia vaan niillä on hallitusohjelmassa myös yleinen merkitys tähän tapaan: ”Sosiaaliturva on tulevaisuusinvestointi, joka mahdollistaa yksilölle täysipainoisemman elämän sekä lisää vapautta ja osallisuutta …”. Pysyviä tulevaisuusinvestointeja on hallitusohjelmassa yli miljardin euron arvosta ja ne on määrä kattaa pysyvillä menosäästöillä ja tulojen lisäyksillä. Menosäästöjä ovat esimerkiksi yritystukien vähentäminen ja tulojen lisäyksiä ovat esimerkiksi tupakka- ja polttoaineverojen korottaminen. Tulo- omaisuusveroja ei hallitusohjelman mukaan kuitenkaan koroteta.
Vaikka panostukset tulevaisuusinvestointeihin eivät ole erityisen mittavia, suunnanmuutos leikkauksista tulevaisuusinvestointeihin on merkittävä. Merkitseekö se uusliberalistiseksi kutsutun politiikan päättymistä?
Mahdollisuuksien taidetta vai mätä kompromissi?
Markkinapohjaista kehitystä korostavat voimat hallituspuolueissa (niitä on eniten RKP:ssa ja Keskustassa) näkevät tulevaisuusinvestoinnit sinänsä toivottavina, mutta katsovat, että niitä ei pidä toteuttaa tulo- ja omaisuusveroja korottamalla tai velkaantumalla. Jos tulevaisuusinvestointien kertaluonteiset osat voidaan pääosin rahoittaa valtion omaisuuksia myymällä, se sopii, onhan näille voimille valtion omistusten myyminen markkinoille monissa tapauksissa suotavaa.
Sen sijaan julkisia toimenpiteitä painottavat voimat hallituspuolueissa (niitä on eniten vasemmistopuolueissa ja Vihreissä) ajattelevat, että tulevaisuusinvestoinnit ovat juuri niitä, joita ovat tavoitelleet. Hyvä, että saadaan askel siihen suuntaan. Siitä kannattaa maksaa se, että valtion omaisuutta myydään, vaikka se onkin näiden voimien mielestä usein aika typerää. Myönteistä on sekin, että hallitusohjelman tuloksena on tulevaisuusinvestoinneiksi luettavia pysyviä menonlisäyksiä.
Politiikan sanotaan olevan mahdollisuuksien taidetta. Eikö edellä esitettyjen näkökohtien yhdistäminen hallitusohjelmaksi ole juuri sitä? Leikkauspolitiikka on vaihtunut tulevaisuusinvestoinneiksi eikä suurien tulojen ja omaisuuksien verotus kiristy eikä velkaantuminen ainakaan lisäänny.
Mutta onko muutos pysyvä vai yhden hallituskauden pituinen, jonka jälkeen palataan leikkauspolitiikkaan? Muutos voi olla lyhyempikin, jos hallitusohjelman työllisyysvaatimuksia ja julkisen talouden tasapainovaatimuksia ei saavuteta heikkenevän suhdannekehityksen myötä. Eikö hallituskauden kestävä tai ehkä vielä lyhyempi muutos ole pysyvän suunnan muutoksen kannalta mätä kompromissi?
Tulevaisuusinvestointien jatkaminen ei näet voi loputtomiin jatkua valtion omaisuutta myymällä tai yritystukien vähentämisellä ja kulutusverojen nostamisella. Arvonlisäverojen ja muiden välillisten verojen korotuksilla voitaisiin kyllä sinänsä tuntuvasti lisätä verotuloja, mutta niiden korottamisen suuri ongelma on, että ne kohdistuvat voimakkaimmin pienituloisiin ja lisäävät eriarvoisuutta. Sosiaalinen hyväksyttävyys edellyttäisi niiden korottamisen kompensoimista pienituloisille ja se taas vähentäisi välillisten verojen tuottovaikutuksia.
Tulevaisuusinvestointien rahoitus ratkaisee
Toinen mahdollisuus on, että tulevaisuusinvestoinnit osoittautuvat niin vetovoimaisiksi, että sillä linjalla sittenkin jatketaan ja hallituksen ohjelma onkin uuden aikakauden alku? Silloin tarvitaan valmiutta rahoittaa tulevaisuusinvestointeja korottamalla suurten tulojen ja omaisuuksien verotusta ja uskomalla, että tulevaisuusinvestoinnit ovat niin tuottavia, että niitä on perusteltua rahoittaa velalla. Tarvitaan hallitusohjelmassa sovitun linjan muuttamista. Se on ymmärtääkseni ajankohtaisen yhteiskuntapolitiikan tärkein kysymys.
Muutos edellyttää vahvaa keskustelua tulevaisuusinvestoinneista ja niiden rahoituksesta. Jos suunnanmuutosta haluavat eivät saa nostettua tulevaisuusinvestointien rahoitusta keskeiseksi poliittiseksi kysymykseksi, edessä näillä näkymin paluu leikkauspolitiikkaan ja uusliberalistiseksi kutsuttuun aikakauteen.
Asiaan liittyy ilmaston muutos. Sen torjuntaan vaadittavien investointien hinta on Aalto-yliopiston teknillisen fysiikan professorin Peter Lundin mukaan 50 000 miljardia dollaria. Suomen on syytä kattaa siitä oma osuutensa tulevaisuusinvestoinneilla.
Ymmärtääkseni tulevaisuusinvestointien rahoitus korottamalla suurten tulojen ja omaisuuksien verotusta on lähivuosien tärkein yhteiskuntapoliittinen kysymys. Sekä tulevaisuusinvestoinnit että niiden rahoitus suurien tulojen ja omaisuuksien verotusta korottamalla vähentävät eriarvoisuutta. Nämä asiat tulee saattaa yhteiskuntapoliittisen keskustelun keskiöön, jos hallitusohjelman suunnanmuutoksen halutaan jatkuvan.
JOUKO KAJANOJA
- VTT Jouko Kajanoja on sosiaalipolitiikan dosentti Helsingin yliopistossa ja toiminut muun muassa Kansaneläkelaitoksen yhteiskuntatutkimuksen päällikkönä. Hän on myös Vapaus valita toisin -yhdistyksen hallituksen jäsen.
.
