Viime vuosikymmeninä Suomessa tuotannon kasvu on kohdistettu tavaroihin, ostovoimaan ja yritysten tuottoihin. Työntekijöiden muut hyvinvointitarpeet, kuten perhe-elämä ja vapaa-aika ovat kärsineet. Jopa sosiaali- ja terveyspalvelut ovat kriisiytyneet. Talouskasvu ei ole lisännyt työvoiman kysyntää, vaan automaation, keskittämisen ja julkisten palveluiden säästöjen ja yksityistämisen seurauksena ansiotyön määrä on vähentynyt.
Vuonna 2019 Suomessa tehtiin 240 miljoonaa työtuntia vähemmän kuin vuonna 1990, vaikka koko väestön, työikäisten ja työvoiman määrät olivat selvästi kasvaneet.
Työttömyys onkin lisääntynyt varsin tasaisesti. Työttömien aseman heikentäminen ei ole luonut uusia työpaikkoja. Niiden aikaansaaminen vaatii toisenlaista politiikkaa.
Jo 30 vuotta sitten OECD:n tutkimusryhmä totesi, että työttömyyttä ei voi voittaa lyhentämättä työaikaa. Työaikaa ei ole lyhennetty neljään vuosikymmeneen. Edellisen hallituksen yritys pidentää työaikaa johtaa työn tuottavuuden laskuun ja vähentää tarvetta lisätä työpaikkoja. Lisää pysyviä työpaikkoja pitää voida tarjota työttömyyden ja sen uhan torjumiseksi. Työllisyysastetta pitää nostaa.
Vastaväitteet SDP:n puheenjohtajan, pääministeri Sanna Marinin esittämää visiota vastaan tulevat oikealta ja oppositiosta. Iltalehden ja Helsingin Sanomien pääkirjoittajat pitävät tuottavuuden kasvun hidastumista yhteen prosenttiin pysyvänä.
Kuitenkin työajan lyhentäminen nopeuttaisi tuottavuuden kasvua. Työantajapuolen tutkimuslaitoksen Etlan toimitusjohtaja taas tyrmää ajatuksen työajan lyhentämisestä, ”koska yritykset nostaisivat hintoja, koska pitäisi palkata lisää ihmisiä ja koska tuntipalkat nousivat.” Tämä tuhoaisi Suomen talouden, hän sanoo. Siis tuntipalkkojen kohoaminen ja työllisyyden paraneminen?
Keskustelupalstoilta luettuna suuri yleisö pitää mahdottomana sitä, että kuuden tunnin työstä voitaisiin maksaa kahdeksan tunnin palkka. Heiltä on jäänyt huomaamatta se, että nykyisin maksetaan kuuden tunnin työstä paljon enemmän kuin muutamia vuosikymmeniä sitten kahdeksantuntisesta. Tuottavuuden lisäys on vain otettu rahana eikä vapaa-aikana.
Suurin osa tuottavuushyödystä, joka kuuden tunnin vuorotyöstä saadaan, tulee muusta kuin työpäivän kiristyneestä työtahdista.
Kuusituntinen työpäivä on paljon helpommin sijoitettavissa uusilla tavoilla, koska se on lyhyempi ja silti jakaa vuorokauden tasajaollisesti. Rakennusten ja koneiden käyttöastetta voidaan nostaa, uusia työtapoja ja työorganisaatioita voidaan rakentaa tehokkaammiksi helpommin, varsinkin jos työntekijät otetaan mukaan suunnitteluun. Levännyt työntekijä on aina väsynyttä parempi ja iloisempi.
Koko yhteiskunta hyötyy siitä, että töiden alkamis- ja päättymisaikoihin tulee moninaisuutta, ruuhkat helpottuvat, jonotus vähenee, kallista liittymäkiemuraa ei tarvitsekaan tehdä.
- Pekka Peltola, valtiotieteiden tohtori
työmarkkinaneuvos, eläkkeellä
