Putinin vainoharhainen, valheellinen ja raa’an aggressiivinen puhe osittaisen liikekannallepanon julistamiseksi oli nurkkaan ahdistetun diktaattorin torahampaiden esittelyä. Rauha tuntuu etääntyvän saavuttamattomiin, ja ydinaseiden avoin kalistelu tekee tilanteesta entistäkin uhkaavamman. Jonkun pitäisi sodan käsittämättömästä julmuudesta huolimatta pitää esillä myös diplomatian keinoja ja ylläpitää keskusteluyhteyttä – niitä joka tapauksessa tarvitaan kun rauha joskus solmitaan.
Äänenpainot Suomessakin ovat muuttuneet yhä sotaisammiksi. Erityisen häiritsevää on mielestäni venäläisten kollektiivinen syyllistäminen Ukrainan sodasta. Viisumikieltokeskustelu näyttää saavan enenevässä määrin r-vihan sävyjä ja oikeusvaltion periaatteet rapisevat. Tällä kertaa “vihapuheen” esittäjät eivät edusta pelkästään kansallismielistä äärioikeistoa. Näyttää siltä, että käynnissä on huutokauppa siitä, kuka vihaa eniten.
Olisiko meillä jotain opittavaa siitä, miten olemme Venäjän kanssa toimineet? Samat puolueet, jotka nyt vaativat kaikkiin venäläisiin kohdistuvia toimia ja tuomitsevat heidät kansallisuuden perusteella syyllisiksi sotaan, ovat samoja tahoja, joille ei aiemmin ollut minkäänlainen ongelma poliittisen ja taloudellisen yhteistyön syventäminen kansalaisyhteiskunnan ahdingolta silmät sulkien. Tähän syyllistyivät niin Yhtenäinen Venäjä -puolueen ”sisarpuolue” kokoomus, Sperbankin johtokunnassa tilipussiaan kasvattanut jälkiviisastelun Suomen mestari Esko Aho, valtioenemmistöinen Fortum jne. Olisiko Venäjän nykytilanne toinen, jos edes murto-osa voimavaroista olisi käytetty maan kansalaisyhteiskunnan vahvistamiseen?
Parhaiten Venäjän kansalaisyhteiskunnan toimintaa olisi tuettu ja maan demokratisoitumista edistetty suomalaisen ruohonjuuritason Venäjä-yhteistyötä tukemalla. Tuo tuki on ollut lähes olematonta. Nyt kun sille olisi vielä huutavampi tarve, ollaan viemässä viimeisiäkin. Esimerkiksi uudistunut Suomi–Venäjä-seura ja muut saavat kantaa seuraukset, joiden pitäisi nykylogiikalla kohdistua aivan muihin tahoihin Suomessa.
Meidän ei tule kääntää selkäämme niille rohkeille Venäjän sodanvastaisille voimille, jotka tätäkin kirjoitettaessa ovat laittamassa itseään likoon kaiken uhallakin. Turistiviisumien turvin yhteistyö rajan yli näiden ihmisten kanssa olisi mahdollista ja turvallisempaa jatkossakin. Uuden rautaesiripun pystyttämisen sijaan Suomen tulee auttaa fasismia pakenevia, aivan kuten olisi pitänyt aikoinaan olla käännyttämättä juutalaisia, jotka yrittivät paeta natsi-Saksan keskitysleirejä Suomeen.
(Alun perin artikkeli on julkaistu Rauhanpuolustajat-lehdessä 29.9.22.)
- Teemu Matinpuro on Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja.
