Ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala nimeää Suomen ilmastopolitiikan haasteeksi maankäyttösektorin hiilinielun romahduksen. Ministerin mukaan maailman ilmastoa ei kuitenkaan pelasteta sillä, että Suomi puuttuisi yksityisomistuksessa olevien metsien hakkuisiin (HS 25.1.). Ministeri ei ymmärrä ympäristöpolitiikan perusteita.
Suurin osa ympäristöpolitiikan haasteista, kuten ilmastonmuutos, lukeutuu niin kutsuttuihin yhteismaan tragedioihin. Kaikki maailman valtiot ja alueet kärsivät ilmaston lämpenemisestä, jonka aiheuttaa hiilidioksidipäästöjen runsaus ja hiilinielujen niukkuus. Samalla ne hyötyvät taloudellisesta toiminnasta, joka tuottaa päästöjä ja syö nieluja. Jokaisella valtiolla ja alueella, oli se sitten Suomi tai Yunnanin provinssi Kiinassa, on intressi vedota pienuuteensa ja väittää, ettei maailmaa pelasteta niiden toiminnalla. Tragedia syntyy, kun kukaan ei tee mitään ja ilmasto vain kuumenee.
Yhteismaan tragedia on hallittavissa yhteisillä sopimuksilla säännöistä, joilla ohjataan ympäristön käyttöä. Siksi suurin osa maailman valtioista on sitoutunut YK:n ilmastosopimuksen mukaisiin tavoitteisiin. Ja siksi Suomi ja muut EU:n jäsenet ovat sopineet valtiokohtaisista ilmastotavoitteista.
Väitteestä, ettei maailman ilmastoa pelasteta puuttumalla Suomen hakkuisiin, voi tehdä yksinomaan huolestuttavia ympäristöpoliittisia johtopäätöksiä. Jos ajatuksena on, että pienen Suomen ei ylipäänsä tarvitse sitoutua päästö- ja nielutavoitteisiin, kyseenalaistetaan Suomen sitoutuminen EU:n ja YK:n ympäristötavoitteisiin. Viesti olisi, että Suomi haluaa rimpuilla irti keskeisistä kansainvälisistä viiteryhmistään.
Jos taas ajatuksena on, että Suomen ei tarvitse sitoutua maankäyttösektorin hiilinielutavoitteisiin vaan hoitaa nieluvelvoitteensa muulla tavoin, vyörytetään ilmastopolitiikan kustannuksia metsäsektorilta suomalaisille veronmaksajille. Jos maankäyttösektorin nielutavoitteita ei saavuteta, valtio joutuu ostamaan korvaavia nieluyksiköitä EU:n sisäisiltä markkinoilta tai tekemään kalliimpia päästövähennyksiä esimerkiksi liikenteessä.
Jos ajatuksena on, että metsien yksityisomistus estää poliittisen puuttumisen hakkuisiin, annetaan metsänomistajien taloudellisen edun ohittaa kansakunnan etu. Miksi hakkuut, joiden ilmastokustannus tuntuu kohta jokaisen suomalaisen kukkarossa, pitäisi erityisesti jättää julkisen sääntelyn ulkopuolelle? Onhan moni muu luonnonvaroja käyttävä elinkeino sääntelyn alaista.
Ei kukaan Suomen metsänhakkuita ole kieltämässä. Hakkuita on kuitenkin syytä ohjata nopeasti ilmaston kannalta järkevään suuntaan. Muuten seuraa tragedia – niin Suomen valtiolle kuin suomalaisille veronmaksajillekin.
Janne I. Hukkinen
Ympäristöpolitiikan professori
Helsingin yliopisto
Artikkeli on julkaistu aiemmin Helsingin Sanomien mielipide sivulla 29.1.2025 ja sen uudelleen julkaisemiselle on saatu lupa.
