Annukka Vainio ilmastopaneeli-2020
Kuva: Jussi Ratilainen

Haaste 

Elämme keskellä vakavia, maailmanlaajuisia ympäristökriisejä, kuten ilmastonmuutosta. Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen edellyttää radikaalia muutosta luonnonvarojen tuotannossa ja kulutuksessa, toisin sanoen elämäntavoissamme. Tämä kaikki puolestaan edellyttää ihmiskunnalta ennennäkemättömän laaja-alaista kykyä sopia asioista ja toimia yhdessä. Viimeaikaiset ilmastouutiset maailmalta ja meiltä eivät kuitenkaan ole luoneet yhteistyön luonteesta kovin ruusuista kuvaa. Bakussa Azerbaidzhanissa juuri päättynyt YK:n 29. ilmastokokous toi näkyväksi jälleen kerran sen, miten vaikeaa ilmastoasioista sopiminen on.  

Usein kuulee kysyttävän, miksi ihmiset eivät tee enemmän ilmastotekoja? Tässä yhteydessä puhutaan myös ilmastoasenteiden ja toiminnan välisestä kuilusta. Sanotaan esimerkiksi, että suomalaisilla on melkoisen myönteiset ilmastoasenteet, mutta he eivät kuitenkaan tee ilmastotekoja. Tutkimusten mukaan merkittävä osa kansalaisista ei koe tahdon puutetta vaan kokee, että yksilön toimet ovat liian pieniä, jotta niillä olisi mitään merkitystä globaalin ilmastonmuutoksen hillinnässä.  Tällainen ajattelutapa pelkistää ilmastoteot yksilön henkilökohtaiseksi toiminnaksi, joiden toteutus riippuu vain hänen omasta halustaan, eikä ota huomioon ilmastonmuutoksen kollektiivista, systeemistä luonnetta, jossa kaikki liittyy kaikkeen. Kukaan ihminen ei pysty ratkaisemaan ilmastonmuutosta yksin! Ainoa keino ratkaista ilmastonmuutos on tehdä se yhdessä. Voimme onnistua siinä vain, jos opimme ymmärtämään syvällisesti, miten ihmiset tekevät päätöksiä ja toimivat yhdessä erilaisten ryhmien jäseninä.  

Sosiaalipsykologia on tiede, joka tutkii, miten ihmiset toimivat ryhmien jäseninä: miten ryhmän arvot, asenteet ja toiminta vaikuttavat yksilön ajatteluun ja toimintaan, sekä toisaalta, miten yksilöt voivat muuttaa ryhmiä ja ryhmät puolestaan voivat muuttaa kokonaisia yhteiskuntia. Tiedetään, että ihmisillä on ainutlaatuinen kyky määritellä itsensä tilanteen mukaan, joko yksilönä (”minä”), tai ryhmien jäseninä (”me”). Yksilön vastausta kysymyksiin, ”mihin minä kuulun” ja ”mikä yhdistää minua muihin”, kutsutaan sosiaaliseksi identiteetiksi.  Kun yksilö toimii tietyn ryhmän jäsenenä, fokus siirtyy minusta meihin. Silloin yksilö tarkastelee omaa toimintaansa osana ryhmää: siellä missä minä en yksin voi onnistua, me yhdessä voimme tehdä sen.

Tyypillisesti kansalaiset on nähty ilmastoasioissa etupäässä vain kuluttajina, jotka tekevät kulutusvalintoja yksilöinä. Sosiaalipsykologia katsoo, että tällainen näkemys on liian yksipuolinen ja kutistaa yksilön toimijuuden. Sosiaalipsykologian näkökulmasta nimittäin kaikki ilmastotoiminta on ryhmätoimintaa. 

Kansalaiset muuttavat yhteiskunnan rakenteita: kansanliikkeen voima

Yksilöiden toimijuus ei nimittäin rajaudu vain kulutusvalintoihin. Yksilöt voivat vaikuttaa yhteiskunnan rakenteisiin, politiikan, tuotannon ja kulutuksen järjestelmiin myös ympäristöaktivisteina. Kestävyysmurros-tutkimuksessa on todettu, että regiimin (eli hallinnon ja järjestelmän tavan toimia ja ohjata asioita) muutos lähtee usein ruohonjuuritasolta, edelläkävijöiden ryhmistä.  

Väkivallaton kansalaisaktivismi vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon, yhteiskunnan asenteisiin ja yritysten toimintaan laajalti. Eräässä tutkimuksessa käytiin läpi yli 300 kansannousua vuosien 1900 ja 2006 välillä. Tulosten mukaan joka ikinen väkivallaton liike, joka sai taakseen vähintään 3,5 % väestöstä, oli onnistunut kumoamaan maansa hallituksen vuoden sisällä omasta huipputapahtumastaan, oman toimintansa suorana tuloksena. Väkivallaton aktivismi on toisin sanoen vaikuttava tie muutokseen, ja peräti yli kaksi kertaa vaikuttavampaa kuin väkivaltainen aktivismi. Väkivallattoman kansanliikkeen voima on yksinkertaisesti siinä, että siihen lähtee enemmän kansaa mukaan. Kansan ei tarvitse oikeastaan edes tehdä mitään kovin erityistä. Riittää, että sinnikkäästi ja toistuvasti tukkii keskeisiä kehäteitä, jättää ostamatta vastustamansa tahon tuotteita tai kokoontuu aukioille mieltään osoittamaan.

Vuonna 2022 julkaistu tutkimuskatsaus havaitsi myönteisiä vaikutuksia 72 % ympäristöaktivistien järjestämistä tapahtumista. Ympäristöliikkeet vaikuttivat eniten yritysten menettelytapoihin, investointien perumiseen ja ympäristökorvausten maksamiseen. Ympäristöliikkeet vaikuttivat myös politiikkamuutoksiin, kuten kieltoihin, uuteen lainsäädäntöön, ja peruuntuneisiin lakiehdotuksiin. 

Kun Greenpeacen aktivistit pysäyttävät sinut kadulla ja pyytävät allekirjoittamaan vetoomuksen valtamerten suojelemiseksi, tuo tapahtuma vaikuttaa siihen, miten toimit myöhemmin. Vältät todennäköisemmin valitsemasta tonnikalaa lounaaksi, ehkä huomaat meriaiheisia artikkeleita sanomalehdissä ja keskustelet aiheesta muiden kanssa. Kun sitoudumme johonkin aloitteeseen, erityisesti julkisessa tilanteessa, alamme toimia ja puhua siitä johdonmukaisesti. Tästä on enää pieni askel siihen, että samaistumme sellaiseen ryhmään, joka puolustaa valtamerien monimuotoisuutta ja tunnemme tarvetta puolustaa sitä. ”Me emme tee sitä” muuttuu muotoon ”Meidän ei pitäisi tehdä sitä”.

Mistä sitten tällaiset kansanliikkeet alkavat? Sosiaaliset liikkeet alkavat usein muutoksista päivittäisissä arkirutiineissa. Tällaiset yhteiskunnan arjessa leviävät liikkeet lähettävät signaaleja toiminnan yleisyydestä ja normaaliudesta, erityisesti jos käyttäytyminen on näkyvää. Samanaikaisesti poliitikot ovat tietoisia ruohonjuuriliikkeiden voimasta ja käyttävät sitä hyväkseen. Esimerkiksi Trumpin ja Harrisin poliittisten kampanjoiden haluttiin näyttävän ruohonjuuriliikkeiltä. Kampanjat myös liioittelevat tapahtumien osallistujamäärää samasta syystä.  

Sosiaalipsykologia auttaa ymmärtämään, miten ruohonjuuriliikkeet saavat vauhtia: miksi muutos, joka lähtee pienistä tavallisten ihmisten teoista joissakin tilanteissa voi kasvaa, laajentua ja vakiintua uusiksi instituutioiksi. Esimerkiksi Suomessa 1970-luvulla hajanaiset ympäristöaktivistit yhdistyivät Koijärven kuivattamista vastaan. Tästä seurasi se, että Koijärveä ei kuivattu, vuonna 1983 Suomeen perustettiin ympäristöhallinto ja vuonna 1987 Vihreä liitto rekisteröitiin puolueeksi.

Myös kulutusvalinnat ovat ryhmätoimintaa

Perinteisesti ihminen on nähty kuluttajana, joka tekee valintoja yksilönä. Kuitenkin uusimman tutkimuksen mukaan myös ilmastomyönteinen kuluttaminen tulisi nähdä ryhmätoimintana. On nimittäin huomattu, että ilmastomyönteistä kuluttamista edistää, jos 1) yksilö samastuu ryhmään, jolla on ilmastomyönteiset asenteet, 2) yksilöllä on kollektiivisen pystyvyyden uskomuksia, jonka mukaan ryhmä pystyy saavuttamaan tavoitteensa, 3) ryhmän sosiaaliset normit suosivat ilmastotoimintaa sekä 4) jos ryhmässä koetaan yhdessä voimakkaita tunteita, erityisesti kriisitilanteissa (uhka).

Samastuminen ryhmään on välttämätön edellytys sille, että ryhmätason toimintaa voi ylipäätään olla. Yksilöiden on luokiteltava itsensä selkeästi ryhmään, ja heidän on henkisesti panostettava tähän ryhmään. Ryhmiä on kaikenlaisia: ryhmät voivat koostua tietyn urheiluseuran jäsenistä, valtion kansalaisista tai ihmiskunnasta. Ryhmään samastuminen lisää yksilön ilmastotoimintaa vain silloin, jos ryhmään liitetään ilmastotavoitteita ja -normeja. Yksilön kokemukset ryhmän normeista ja asenteista perustuvat usein mielikuviin, ei todellisuuteen. Kun ihminen ajattelee itseään ryhmän jäsenenä, hänen omat asenteensa ja norminsa muuttuvat samankaltaisiksi kuin kuvitellut ryhmän asenteet ja normit. 

Samalla tavalla ryhmäidentiteetti myös voi vääristää mielikuvia ulkoryhmän ilmastoasenteista, niitä saatetaan pitää myönteisempinä tai kielteisempinä kuin todellisuudessa ovat.  Esimerkiksi Yhdysvalloissa liberaalit arvioivat konservatiivien ympäristötoiminnan paljon todellisuutta alhaisemmaksi. Ja päinvastoin, jos konservatiivit uskovat olevansa vähemmän aktiivisia ympäristöasioissa kuin liberaalit, konservatiiveina itseään pitävät vähentävät omia ympäristötekoja sopeutuakseen oman ryhmänsä kuviteltuun normiin.  

Kollektiivinen pystyvyys tarkoittaa, että ihminen kokee oman ryhmänsä kykenevän saavuttamaan omat tavoitteensa. Vahvat myönteiset uskomukset ryhmän kyvystä hillitä ilmastonmuutosta lisäävät ilmastomyönteisiä kulutusvalintoja, ympäristöaktivismia sekä ilmastopolitiikan hyväksyntää. Aikomus ryhtyä ilmastotekoihin kasvaa myös silloin, kun ihmiset ajattelevat, että heidän henkilökohtainen osallistumisensa edistää ryhmän menestystä.

Ilmastonmuutos herättää ihmisissä usein avuttomuutta ja uhkaa. Henkilökohtaista avuttomuutta aiheuttavat tilanteet synnyttävät ”me”-ajattelua, eli aktivoi ryhmäidentiteettiä. ”Me” -ajattelun voima on siinä, että ihmiset saavat jälleen kokemuksen, että voivat hallita tilannetta yhdessä. Ilmastouhan kokemus siis lisää ihmisissä reagointia ryhmien jäseninä. Koska viime vuosina ilmastonmuutos on näkyvästi edennyt, ihmiset eivät todennäköisesti reagoi ilmastoasioihin enää niinkään yksilöinä vaan jonkun ryhmän jäsenenä. 

On myös kiinnostavaa, ilmastouhkaa kokevat henkilöt kokevat myös, että he pystyvät ryhmässä toimimaan uhkan voittamiseksi. Uhan kokemus motivoi yksilöitä toimimaan silloin, kun ilmastotoiminta nähdään omassa ryhmässä tyypillisenä ja toivottavana. Tämä tutkimustulos kumoaa yleisen arkikäsityksen, että ihmisiä on vaikea motivoida ilmastotoimiin uhka- ja kriisiaikoina.

Vahvalla ryhmäidentiteetillä on myös pimeitä puolia. Esimerkiksi kokeellisissa tutkimuksissa ilmastonmuutoksen uhasta muistuttaminen on lisännyt aggressiota omasta ryhmästä jollain tavalla poikkeavia henkilöitä kohtaan. 

Tulevaisuus

Sosiaalisen identiteetin lähestymistavan soveltaminen ilmastotoimiin, on nouseva tutkimusala. Ilmastotoiminnan yhteisöllisen ulottuvuuden tarkastelu, tarjoaa uudenlaisia mahdollisuuksia ilmastonmuutoksen hillintätoimien suunnitteluun. Ilmastotoimia edistävien interventioiden, ei siis tulisi keskittyä vain henkilökohtaisiin hyötyihin ja kustannuksiin, vaan huomioida sosiaalinen identiteetti: miten ihmiset ajattelevat ja toimivat ryhmien jäseninä. 

Ryhmätason interventioiden onnistuminen riippuu ratkaisevasti siitä, kokevatko ihmiset ryhmänsä olevan kyvykkäitä ilmastokriisin ratkaisemisessa. Valitettavasti on näyttöä siitä, että suomalaisten arviot Suomen ja maailman valtioiden kyvykkyydestä ratkaista ilmastokriisi ovat aika heikot. Yli 70 % kansalaisista ei nimittäin usko, että ilmastonmuutoksen hillitsemisessä voidaan onnistua. Merkittävä osa suomalaisnuorista uskoo ilmastonmuutoksen johtavan maailmanloppuun vielä heidän elinaikanaan.  Tämä on suuressa ristiriidassa johtavien ilmastotutkijoiden kanssa, joiden mukaan ei ole vielä liian myöhäistä pysäyttää ilmastonmuutos. Sen vuoksi erilaisten ryhmien ja Suomen yhteiskuntana on erittäin tärkeää rakentaa ilmastokriisin ratkaisemista tukevaa kollektiivista pystyvyyttä kaikin tavoin. 

Pystyvyysuskoa rakentaa myös tieto aikaisemmista onnistumisista. Ilmastonmuutoksen eteen on jo tehty paljon ja kestävyysmurros on jo käynnissä. Sen ansiosta maailma ei ole enää pahimpien ilmastoskenaarioiden tiellä – maailmanloppua ei siis ole näköpiirissä. On siis tärkeää, että kun puhumme ilmastonmuutoksesta ja sen hillinnästä, emme puhuisi vain ongelmista ja uhista vaan myös ratkaisuista. On tutkimusnäyttöä siitä, että pelotteleva ja ongelmakeskeinen viestintä ei motivoi muutokseen eikä ole myöskään totuudenmukaista. 

Populististen liikkeiden nousu ja politisoituneiden ryhmäidentiteettien vahvistuminen voivat rajoittaa planeettamme suojelutoimia.  Sen vuoksi on erittäin tärkeää löytää tutkimuksen avulla toimivia keinoja vähentää polarisaatiota ja ryhmien välistä epäluottamusta kaikin keinoin. On esimerkiksi alustavaa näyttöä siitä, että ryhmien välinen epäluottamus vähenee ja yhteistyöhalu lisääntyy, kun korostetaan ryhmille yhteisiä laajempia identiteettejä ja korostetaan ympäristömyönteisiä ryhmänormeja. 

Sosiaalipsykologia lähtee ajatuksesta, että ihminen kuuluu väistämättä useisiin ryhmiin. Vertailemme omaa toimintaamme suhteessa meille tärkeisiin ryhmiin. Ryhmät toimivat silmälaseina, joiden kautta teemme havaintoja maailmasta. Lisäksi ryhmät voivat luoda vahvoja visioita paremmasta tulevaisuudesta, jonka ryhmän jäsenet jakavat. Ryhmät eivät myöskään elä tyhjiössä vaan jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään. Ryhmien välinen kilpailu voi olla hyödyllinen työkalu ympäristöasioiden edistämisessä kohtuudella käytettynä. 

Vaikka olemassa oleva tutkimusnäyttö osoittaa, että ryhmiin perustuva ajattelu ohjaa ihmisten ilmastotoimintaa, tarvitaan paljon jatkotutkimusta siitä, miten tällainen ajattelu kehittyy ja miten ihmisistä tulee kollektiivisia ilmastotoimijoita. Tällä hetkellä useat kansalaiset eivät hahmota, miten heidän toimintansa voisi vaikuttaa globaalien ympäristöongelmien ratkaisemiseen. Jotta ihan kaikki ihmiset saataisiin mukaan kestävyysmurrokseen, kansalaisille on tehtävä näkyväksi, miten he omalla toiminnallaan voivat vaikuttaa globaalien ympäristöongelmien ratkaisemiseen. Sosiaalinen identiteetti on käsite, joka yhdistää kestävyysmurroksen yksilö- ja yhteisöllisen tason. Sosiaalinen identiteetti on esimerkiksi avainasemassa sellaisten ruohonjuuriliikkeiden synnyssä, jotka haastavat nykytilaa ja voivat muuttaa yhteiskuntaa. 

Globaalien ympäristöongelmien voittaminen tarkoittaa ihmiskunnan mahdollisuuksien testaamista ennennäkemättömän laajojen ja sosiaalisesti monimutkaisten ongelmien edessä. On kuitenkin syytä uskoa, että on mahdollista löytää sellaiset psykososiaaliset olosuhteet, joissa yksilöt ja yhteiskunnat pystyvät toimimaan yhdessä ihmiskuntana globaaleja uhkia vastaan.

Kirjoittaja: Annukka Vainio, Uusien professorien juhlaluento, Helsingin yliopisto

Satu Annukka Vainio (s. 1971) on suomalainen sosiaalipsykologi, joka työskentelee Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnan Kestävyystieteen instituutissa apulaisprofessorina ja tutkii käyttäytymisen muutosta kestävään kehitykseen pyrittäessä.

Lähteet: 

  • Bandura A. (2000). Self-efficacy: The foundation of agency. In W. Perrig, A. Grob (eds), Control of human behavior, mental processes, and consciousness: Essays in honor of the 60th birthday of August Flammer, 17–33. Lawrence Erlbaum Associates Publishers.
  • Barth M., Masson T., Fritsche I., Fielding K., Smith J.R. (2021). Collective responses to global challenges: The social psychology of pro-environmental action. Journal of Environmental Psychology, 74, 101562. 
  • Chenoweth E. (2021). Civil resistance: what everyone needs to know. Oxford University Press.
  • Masson T., Fritsche I. (2021). We need climate change mitigation and climate change mitigation needs the ‘We’: a state-of-the-art review of social identity effects motivating climate change action. Current Opinion in Behavioral Sciences, 42, 89–96. 
  • Morris M. (2024). Tribal: How the cultural instincts that divide us can help bring us together. Thesis.
  • Vainio A., Pulkka A., Paloniemi R., Varho V., Tapio P. (2020). Citizens’ sustainable, future-oriented behaviours in energy transition. Journal of Cleaner Production, 245, 118801.
  • Yle (2019). Tässä keino maailman muuttamiseen: Vain 3,5 prosenttia ihmiskunnasta riittää kääntämään kelkan. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/09/26/tassa-keino-maailman-muuttamiseen-vain-3-5-prosenttia-ihmiskunnasta-riittaa