Kari Silfverbergin ja työryhmän kokoomateos ”Ilmastometsät – metsät planeetan pelastajina” (Into 2022) on ajankohtainen ja monipuolinen tietopaketti. Siinä on useista maista kuvauksia metsän istutuksesta sekä arvioita, miten maailmanlaajuisesti voidaan vaikuttaa metsien hiilinieluihin ja varastoihin. Artikkelit sekä tukevat toisiaan että esittävät keskenään ristiriitaisia näkemyksiä. Aihe on niin laaja, että tarvitaan monia eri näkökulmia. Tämä ei ole häiritsevää vaan laittaa lukijan itse pohtimaan ilmastometsiin liittyviä kysymyksiä.
Ilmastopoliittisessa keskustelussa metsien hiilinieluihin kiinnitetään yhä enemmän huomiota, kun hillintätavoitteiden saavuttaminen päästöjä vähentämällä etenee liian hitaasti. Nieluja voitaisiin lisätä vähentämällä metsien hakkuita ja istuttamalla metsää. Mitä enemmän maapalolla on metsiä ja mitä paremmin ne kasvavat, sitä enemmän metsät sitovat hiiltä ilmakehästä.
Metsäkato etenee
Pekka Kaupin ja Laura Sokan mukaan tällä hetkellä useimmissa teollisuusmaissa metsien pinta-ala kasvaa. Kirjoittajat puhuvat metsätransitiosta. Sillä tarkoitetaan muutosta, jonka jälkeen metsäkato ei enää jatku vaan metsät alkavat voimistua. Taustalla on monia syitä. Näitä ovat väestön siirtyminen kaupunkeihin ja sen mukanaan tuomat maankäytön muutokset. Maatalous ei tehostuneen tuotannon takia enää tarvitsee samaa määrää peltoja. Viljely keskittyy maailmanlaajuisesti parhaisiin viljelymaihin ja metsäteollisuuden menetelmätkin ovat kehittyneet. Metsät laajenevat spontaanisti, kun huonoja viljelysmaita jätetään omia aikojaan metsittymään. Metsät laajenevat myös istutusten seurauksena.
Monissa kehitysmaissa sen sijaan metsäkato etenee. Peltojen raivaamiseen vaikuttaa väestön kasvun lisäksi, miten ruokatottumukset muuttuvat, kuinka paljon kasvaa lihan syönti ja kuinka paljon ihmiset siirtyvät kasvipitoiseen ruokailuun. Teollisuusmaiden karjanrehu tuotetaan suurelta osin kehitysmaissa. Näissä maissa raivataan metsää, jotta saadaan lisää peltopinta-alaa karjalle ja karjan rehun tuotannolle. Sademetsiä kaadetaan lihantuotannon lisäämiseksi.
Metsien hakkaaminen on aiheuttanut jo voimakkaita poliittisia ristiriitoja niin Suomessa kuin monessa muussakin maassa. Amazonin sademetsien hakkaaminen ja metsäpalot eivät ole vain ympäristöongelma. Sademetsien hakkaaminen loukkaa alkuperäisväestöjen oikeuksia ja tuhoaa heidän elinehtojaan. Nämä ihmiset ovat tottuneet elämään sopusoinnussa luonnon kanssa. Heidän viljelymenetelmänsä ovat pienimuotoisia ja yleensä viljelyksillä on puita. Tropiikissa on niin paljon valoa, että kasvit kasvavat varjossakin. Samalla myös luonnonmonimuotoisuus säilyy.
Kirjassa esitellään Siemenpuu säätiön rahoittamia projekteja, joilla on tuettu alkuperäisyhteisöjä ja -kansoja näiden puolustaessa perinteisiä oikeuksiaan. Alkuperäiskansojen metsätalous ja kulttuuri voivat myös auttaa globaalisti metsien hoidossa ja metsien arvon ymmärtämisessä. Näissä yhteisöissä elää vielä noin viisi prosenttia maailman ihmisistä, mutta heidän asuttamansa alueet sisältävät noin 80 prosenttia maailman luonnon monimuotoisuudesta. Erityisesti yhteisöjen naisilla on paljon kokemusperäistä tietoa perinteisistä peltometsäviljelyn viljelykasveista ja -menetelmistä.
Metsäkatoa esiintyy FAO:n tilastojen mukaan nykyisin 89 maassa – eniten Brasiliassa, Indonesiassa, Sudanissa, Nigeriassa, Myanmarissa, Filippiineillä, Perussa, Argentiinassa, Kongon tasavallassa ja Tansaniassa.
Maatalous aiheuttaa 80 prosenttia metsäkadosta
Kari Silfverbergin mukaan trooppisen ja subtrooppisen vyöhykkeen metsäkatoa aiheuttavat erityisesti seuraavat toimet:
- Metsämaan muuttaminen maatalouskäyttöön peltomaaksi ja laidunmaaksi. Näin tehdään suuressa mittakaavassa varsinkin eteläisen Aasian, Etelä-Amerikan (erityisesti Amazonin) ja Afrikan trooppisilla alueilla. Tästä aiheutuu jopa yli 80 prosenttia metsäkadosta.
- Metsäteollisuuden suurhakkuut ja laittomat hakkuut.
- Kaupunkien, asuinyhdyskuntien, teollisuusalueiden ja liikennealueiden laajeneminen.
- Suurten patoaltaiden rakentaminen.
- Puuston ylikulutus polttopuuksi ja rakennuspuuksi.
- Laidunmaiden ja metsälaitumien liikalaidunnus, joka johtaa maaperäeroosioon ja puuston tuhoutumiseen.
- Metsä- ja maastopalojen lisääntyminen sekä savanni- ja ruohikkomaiden kulotus.
Metsäkatoon vaikuttavat siten niin valtiot ja teollisuus kuin köyhät maanviljelijät ja karjankasvattajat.
Etelä-Amerikan Amazonin alueen trooppisten sademetsien muuttaminen pelto- ja laidunmaaksi on edennyt 2000-luvulla nopeasti huolimatta kansainvälisestä toiminnasta sademetsien suojelemiseksi. 1970-luvulta lähtien Amazonin alueen sademetsistä on hävinnyt noin 17 prosenttia. Sademetsien tuhoutuminen on ollut laajinta Brasiliassa, mutta metsiä on hävitetty myös Perussa, Boliviassa, Kolumbiassa, Venezuelassa ja Argentiinassa. Amazonin alueen sademetsän katoa on hieman kompensoinut uuden metsän kasvu Brasilian rannikkoalueilla.
Metsien hiilinielun ja varaston kasvattaminen
Metsiä istutetaan monissa maissa. Kirjan mukaan Etiopia, Kiina ja Sahelin alue ovat esimerkkejä onnistuneista toimenpiteistä. Näillä alueilla on pystytty toteuttamaan mittavia projekteja. Parhaat tulokset saavutetaan, kun pienviljelijät itse istuttavat metsiä ja kasvattavat taimia. Pienviljelijöiden taloudelliset palkkiot ovat toimineet Kiinassa hyvin. Peltometsäviljely mahdollistaa samanaikaisen kasvien ja sienien kasvatuksen sekä laiduntamisen.
Kiinassa metsäpinta-ala on laajentunut. Metsät peittivät vuonna 1949 vain 9 prosenttia maasta mutta nykyään jo 23 prosenttia Kiinan maa-alasta. Etiopiassa taasen laajoista metsäistutuksista huolimatta maan metsäkato on jatkunut, joskin viime vuosina kato on hidastunut.
Kansallisten hankkeiden lisäksi merkittävä valtioiden välinen yhteinen hanke on Saharan eteläpuolella toteutettava The Great Green Wall. Se käynnistettiin jo vuonna 2005 Afrikan Unionin toimesta. Mukana on 20 maata. Tarkoitus on pysäyttää aavikoitumisen eteneminen 7700 kilomeriä pitkällä metsävyöhykkeellä.
Great Green Wall -logossa näkyy osallistavat valtiot.
Päästöjen kompensaatio metsien istutuksen avulla
Ilmastopolitiikkaan liittyvien markkinamekanismien käyttö metsien suojelemiseksi on synnyttänyt ristiriitaisia näkemyksiä jo ennen, kuin niitä on kunnolla ehditty ottaa käyttöön. Ilmastosopimuksiin liittyvän REDD-mekanismin (Rights and Resources Initiative) tarkoituksena on maksamalla metsiensuojelusta estää metsäkatoa ja tukea kehitysmaissa metsien kestävää käyttöä, suojella luontoa sekä ehkäistä köyhyyttä. Keinoina ovat olleet myös teollisuusmaiden antama julkinen rahoitus kansainvälisten rahoituslaitosten kautta taikka yksityissektorin päästökaupan sekä näiden yhdistelmä.
REDD on kuitenkin lähtenyt hitaasti liikkeelle. Osittain on kysymys rahoituksen puutteesta, mutta vaikutusta on ollut myös mekanismin sääntöihin ja käytäntöihin liittyvissä ongelmissa.
Näihin hankkeisiin liittyy myös eettisiä näkökohtia. Jos länsimaiset yritykset tai järjestöt ostavat kehitysmaista metsiä tai istutukseen liittyviä kompensaatioita, jotta metsät säilyvät luonnontilassa ja istutukset tuottavat lisää hiilinieluja, niin miten turvataan niiden köyhien ihmisten asema, jotka ovat aikaisemmin saaneet toimeentulonsa näistä metsistä. Pystyvätkö köyhät yhteisöt ylipäätänsä käymään luonnonarvokauppaa rikkaiden yritysten kanssa niin, etteivät nämä sanelisi heille kaupan ehtoja? Ja mitä tapahtuu alkuperäiskansojen kulttuurille, jos ihmiset siirtyvät suoraan luontaistaloudesta oppaiksi rikkaiden maiden ekoturisteille?
Metsäteollisuuden tuotteet hiilivarastona
Metsäteollisuuden Ilmastovaikutus riippuu metsien käytön lisäksi siitä, mitä tuotteita puusta valmistetaan. Paperituotteet ovat lyhytikäisiä, mutta rakennuksissa ja huonekaluissa puun hiili voi säilyä varastoituneena pitkään.
Tarkastellessaan teollisen ekologian näkökulmasta metsäteollisuutta Pekka Kauppi ja Laura Sokka painottavatkin, että puunkäyttöä tulisi suunnata sellaisiin uusiin sovellutuksiin, jossa puunkäytöstä saadaan nettoilmastohyötyjä ja näin varmistetaan ilmastoystävällinen puunkäyttö myös tulevaisuudessa. Tällaisia tuotteita ovat esimerkiksi betonirakentamista korvaava puurakentaminen, puupohjaiset tekstiilit, puu-muovi-komposiittimateriaalit ja puupohjaiset kemikaalit.
Suomen metsäteollisuuden matala jalostusarvo on ollut kesto-ongelma. Paperiin, kartonkiin ja selluun keskittyvä tuotanto käyttää paljon puuraaka-ainetta ja lopputuotteen taloudellinen arvo on suhteellisen matala. Jalostusarvoa on pyritty nostamaan, mutta se on ollut hidasta. Sellusta saa kiloa kohti vain noin dollarin; Artekin tarjoiluvaunun puun kilohinta on tähän verrattuna satakertainen. Talouden ohella alhainen kilohinta on myös ympäristöongelma, koska tarvitaan laajoja hakkuita, jotta saadaan aikaan taloudellista tulosta.
Saharaan ilmastometsät?
Kirja sisältää myös Pentti Murolen ja Eero Kontulan kirjoittaman luvun, jossa käsitellään mahdollisuuksia ottaa koko Saharan alue ilmastometsitykseen. Ajatuksena on käyttää hyväksi Saharan alueen pohjavettä puiden kastelemiseen. Sadetta on alueella liian vähän. Metsittäminen kustannettaisiin päästökaupan kautta.
Mallin mukainen metsäkaupunki pilotti käsittäisi 100 000 asukasta. Sen alueella olisi 2500 kaivoa, joiden avulla pumpattaisiin pohjavettä aurinkoenergiaa hyväksikäyttäen metsien kasteluun. Näin pystyttäisiin taimia istumalla metsittämään 10 000 neliökilometriä. Metsä koostuisi ilmastometsistä ja metsäpelloista. Pilottiprojekti vain yhden kaupungin rakentamiseksi maksaisi 10 miljardia euroa. Koko Saharan metsittämiseen tarvittaisiin tuhat tällaista kaupunkia. Niissä eläisi yhteensä 80 miljoonaa ihmistä. Laskettu malli osoittaa, kuinka massiivinen hanke Saharan metsittäminen olisi ja tuo samalla mieleen Albert Einsteinin lausuman, ettei ongelmia voi ratkaista samalla ajattelulla, joka on ne synnyttänyt.
Johtopäätökset
Ilmastopolitiikan keinona ilmastometsillä on monia etuja. Niitä voidaan toteuttaa pienessä ja suuressa mittakaavassa eikä istutus välttämättä vaadi suuria investointeja. Kasvavista metsistä on ilmaston muutoksen hillinnän ohella myös monia muita hyötyjä. Metsä vähentää aavikoitumista, peltometsäviljelyn avulla voidaan samalla tuottaa elintarvikkeita, luonnon monimuotoisuus kasvaa ja metsä tarjoaa myös mahdollisuuksia virkistyskäyttöön.
Ilmastometsien luomiseen liittyy myös vaikeuksia. Näitä ovat maankäyttöön liittyvät ristiriidat ja omistusoikeudet, valtioiden pyrkimys hyödyntää nopeasti taloudellisesti metsiä, laajojen metsitysprojektien organisoiminen ja rahoituksen hankkiminen.
Kuinka paljon ja nopeasti ilmastometsiä voidaan kasvattaa sekä kuinka suuri merkitys niillä voisi olla ilmastonmuutoksen hillinnässä? Siihen kirja ei anna selkeää vastausta. Tutkijoiden näkemykset eroavat. Kirjassa mainitaan, että maapallolta löytyisi 900 miljoonaa hehtaaria, joka periaatteessa sopisi metsittämiseen.
Ilmastopolitiikassa huomioitava kytkökset ”luonnon monimuotoisuuteen, aavikoitumisen estämiseen, ruuan tuotantoon, vallitsevaan kulttuuriin ja talouteen sekä paikalliseen ja ylikansalliseen päätöksentekoon.”
Veli Pohjoisen mukaan ilmastometsityksen tavoitteen tulisi olla tasapainottaa alkuainehiilen määrä ilmakehässä ja metsissä samalle tasolle 700 miljardiin tonniin. Jotta tämä tavoite saavutettaisiin, tulisi metsiin siirtää ilmakehästä 150 miljardia tonnia. Näiden laskelmien alkuolettamuksiin liittyy kuitenkin suuria epävarmuuksia. Hurjia lukuja joka tapauksessa.
Kirjan loppuluvussa Eero Paloheimo ehdottaa, että suurien ympäristöongelmien ratkaisemisessa voitaisiin käyttää eri maiden asevoimia. Tämä tuskin onnistuisi poliittisista syistä. Sen sijaan, jos YK:n alaisuuteen perustettaisiin rauhanturvajoukkojen lisäksi ympäristönturvajoukot, niin niitä voisi käyttää ympäristökatastrofien aiheuttamien tuhojen raivaamiseen, luonnon ennallistamiseen ja myös metsien istuttamiseen.
Kirjan mukaan on joka tapauksessa selvää, että ilmastometsien potentiaali on merkittävä ja että metsäkadon pysäyttäminen sekä metsänielujen kasvattaminen ovat välttämätön osa ilmastopolitiikkaa. Miten ilmastometsät realisoituvat, missä ajassa ja kuinka laajoina riippuu yhteiskunnallisista ja poliittisista tekijöitä ja ennen kaikkea poliittisesta tahdosta.
Pelkästään ilmastonhillinnän kannalta olisi tarkoituksenmukaista istuttaa nopeasti kasvavaa yhtä lajiketta, niin kuin metsäteollisuus tekee maksimoidakseen puun kasvun. Metsät ovat kuitenkin väistämättä kytköksissä ilmastopolitiikan ohella myös lukuisiin muihin tekijöihin kuten luonnon monimuotoisuuteen, aavikoitumisen estämiseen, ruuan tuotantoon, vallitsevaan kulttuuriin ja talouteen sekä paikalliseen ja ylikansalliseen päätöksentekoon. Tähän kokonaisuuteen ilmastometsät on sovitettava, jotta ne parhaiten kasvaisivat ja leviäisivät laajalle. Silti kaikkein kriittisemmäksi tekijäksi voi muodostua käytettävissä oleva aika.
- Antero Honkasalo ympäristöneuvos, eläkkeellä
- Ilmastometsät – metsät planeetan pelastajina, Kari Silverberg ja työryhmä, 271 s., Into, 2022.
