Hyvä elämä on luonteeltaan kokemuksellista. Siksi se, mikä on hyvää minulle ei välttämättä sellaisenaan ole hyvää sinulle. Subjektiivinen hyvinvointi on jokaisen ihmisen omaan arvioon perustuva luonnehdinta elämän hyvyydestä. Se koostuu tyytyväisyydestä, myönteisistä ja kielteisistä tunteista, elämän merkityksellisyyden ja tarkoituksellisuuden kokemuksesta, omaan elämänkulkuun vaikuttamisesta sekä ihmisenä kasvamisesta.
Vaikka kokemus elämästä on subjektiivista, on tunnistettavissa objektiivisia hyvinvoinnin tekijöitä. Hyvinvoinnin objektiivinen luonne johtuu ennen kaikkea siitä, että kaikilla ihmisillä kaikkialla maailmassa on yhteisiä tarpeita. Objektiivinen hyvinvointi perustuu siis pohjimmiltaan siihen, mitkä ominaisuudet tekevät ihmisestä ihmisen. Siksi ne eivät ole vain välineitä hyvinvoinnin rakentamiselle vaan hyvinvoinnin kannalta itsessään arvokkaita asioita.
Yleisinhimillistä hyvää edustavat tekijät ovat universaaleja, Homo sapiensille tyypillisiä hyvän elämän tekijöitä. Ne ylittävät yksilön subjektiivisen kokemuksen. Tällä tavoin määrittyvää objektiivista hyvinvointia edustavat terveys, aikaansaaminen, ystävyys, esteettisyyden kokeminen ja mielihyvä.
Hyvinvoinnin objektiiviseen luonteeseen viittaa myös se, että elämää eletään aina tietyissä olosuhteissa, jotka määrittävät esimerkiksi sitä, mikä on mahdollista ja mikä ei, tai mikä on hyväksyttyä ja toivottua, ja mikä ei. Toisin sanoen hyväksi koettu elämä on elämää, jota muut arvostavat. Se on elämää, jolla on paitsi itselle mielekäs suunta, myös itsen ulkopuolelta tuleva hyväksyntä ja arvonanto.
Objektiivinen hyvinvointi perustuu myös elämää kehystäviin olosuhteisiin, jotka tyypillisesti ovat aineellisia ja suhteellisen yksiselitteisesti määrällisillä mittareilla mitattavia. Näitä hyvinvoinnin tekijöitä ovat yhteiskunnan turvallisuus, elinympäristöjen miellyttävyys sekä kansalaisten poliittiseen vapaus ja heidän elintasonsa.
Sekä subjektiivisessa että objektiivisessa hyvinvoinnissa on hedonisia, mielihyvän ja aistinautinnon tavoitteluun viittaavia piirteitä. Hedoninen hyvinvoiminen perustuu huomattavilta osin tunteisiin. Hetkittäiset onnen tunteet tuottavat mielihyvää, mutta eivät välttämättä kannattele elämää.
Sen sijaan eudaimoniseen hyvinvointiin keskeisesti kuuluva kokemus elämän merkityksellisyydestä ja arvokkuudesta antaa suhteellisen vakaan pohjan hyvälle elämälle, sillä se edellyttää elämän suunnan määrittämistä. Elämän suunnan määrittäminen perustuu tärkeiden ja mitättömien asioiden erotteluun. Kun ponnistelee ylväiden asioiden puolesta jokapäiväisessä elämässä, on elämällä sellainen suunta, josta voi olla sopivasti ylpeä.
Merkityksellisyys rakentuu sen varaan, millaista arvoa antaa omalle elämälle osana muuta elämää. Tämä edellyttää, että ihminen on elävässä yhteydessä sekä omaan minuuteensa että itsen ulkopuoliseen todellisuuteen. Toisin sanoen kokemus elämän merkityksellisyydestä rakentuu kytkösten kautta. Se on kokemusta siitä, että olen tavalla tai toisella merkityksellinen enkä yhdentekevä. Minulla on jotakin väliä maailmalle, ja maailmalla on jotakin väliä minulle.
Eudaimonisen hyvinvoinnin perustan muodostaa ihmisyyden toteutuminen siten, että yksilö on tunnistanut ja ottanut käyttöön omat vahvuutensa ja edistää niiden avulla yhteistä hyvää niissä toimintaympäristöissä, joissa hän elää. Silloin ihminen toimii sellaisten asioiden puolesta, joiden avulla on mahdollista yltää ihmisyydessä kaikkeen siihen, mihin kunkin oma tausta huomioiden on mahdollista yltää.
Eudaimoninen hyvinvointi edellyttää autonomiaa
Eudaimoninen hyvinvointi edellyttää autonomiaa, jonka turvin ihmisen on mahdollista säilyttää omannäköinen tapa toteuttaa ihmisyyttään niin ajattelun kuin tekojenkin tasolla – yhteisön paineesta huolimatta. Se edellyttää olosuhteiden hallintaa. Olosuhteiden hallinta viittaa kykyyn valita ja luoda puitteita omien elämän päämäärien edistämiselle. Kun autonomiaa on vain vähän, pitävät ympäröivät olosuhteet ihmistä otteessa siten, ettei omannäköisen elämän eläminen ole mahdollista.
Eudaimoninen hyvinvointi kehittyy ihmisen kasvaessa ihmisyydessään. Oppimishalu ja uteliaisuus virittää kohti uudistumista, joka ilmenee muuttuvana suhtautumisena maailmaan ja uudenlaisena käyttäytymisenä.
Kaikki uuteen suuntautuminen edellyttää turvallisuuden tuntua, joka lisääntyy luottamuksellisissa ja lämpimissä ihmissuhteissa. Sen perusta on jaetussa ihmisyydessä ja ihmistenvälisessä yhteenkuulumisessa, joka lisääntyy kun eläydytään tarkastelemaan maailmaa toisten ihmisten silmin.
Hyvää ja tavoittelemisen arvoista ihmisyyttä voisi edustaa tiedostava, reflektoiva ja ennakkoluuloista vapaa ihminen, jolla on kyky tarkastella maailmaa itselle uusista näkökulmista. Tässä tarkastelussa vain mielikuvitus on rajana. Voidaan esimerkiksi pyrkiä näkemään maailmaa kasvin, kallion tai vielä syntymättömän ihmisen näkökulmasta. Näin avautuva elämän rikastumisen mahdollisuus on jokaisen ihmisen ja ihmisyhteisön ulottuvilla. Voi olla, että saisimme eettisesti ryhdikkäämpiä päätöksiä aikaiseksi, jos niitä tekemässä olisi tulevien sukupolvien asemaan asettuvat ihmiset.
Hedoninen hyvinvointi lähtee siitä, että maailma on minua varten. Eudaimoninen hyvinvointi puolestaan siitä, että minä olen maailmaa varten. Maailmaa muuttavissa ideoissa nämä kaksi hyvinvoinnin ulottuvuutta kättelevät, sillä ihminen on pohjimmiltaan sekä itsekäs että epäitsekäs olento. Alla olevassa taulukossa(* on vertailtu hedonista ja eudaimonista hyvinvointia pelkistetysti ja vastakkainasetellen. Tosielämässä hedonia ja eudaimonia kietoutuvat toisiinsa.
Hyvinvointi on siis sinun ja minun hyväksi toteamaa elämää. Se täydellistyy elämässä, jossa menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus muodostavat eheän jatkumon, joka hyväksytään osaksi omaa ihmisyyttä ja olemassaoloa. Menneisyyden kanssa ollaan sinut siten, että sen suhteen koetaan elämän hyvyyttä ja tyydyttävyyttä. Nykyisyydessä kiinnitetään huomio siihen hyvään, jota elämässä on juuri nyt ja nautitaan elämän virtaavuudesta. Ja tulevaisuuteen suhtaudutaan optimistisesti, valoisasti ja toiveikkaasti.
Arto O. Salonen on professorina Itä-Suomen yliopiston yhteiskunta- ja kauppatieteellisessä tiedekunnassa ja hän on Suomen kestävän kehityksen asiantuntijapaneelin jäsen.
(Artikkeli on julkaistu aikaisemmin 8.7.21 Arto O. Salosen nettisivuilla.)
