Edith Södergranin kuolemasta pian sata vuotta – myyttinen maalaiserakko olikin sivistynyt ja boheemi maailmannainen

Kuva: Wikipedia, Sanna Mander - Schildts & Söderströms.

Kansainvälisesti tutkituin suomalainen runoilija Edith Södergran (1892–1923) oli rohkea edelläkävijä, jonka runoja on käännetty yli 40 kielelle. Kun ensi vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta Södergranin kuolemasta, niin olisi toivottavaa, että häntä esiteltäisiin ilman sitkeitä myyttejä.

Myyttien purkamiseen saa hyvää tukea Agneta Rahikaisen teoksesta Edith – runoilijan elämä ja myytti, jossa osoitetaan vääräksi käsitys syrjäisessä karjalaiskylässä riutuneesta erakkomaisesta, köyhästä ja itseoppineesta runoilijasta.

Edith Södergran 5-vuotianaa. Kuva: Svenska litteratursällskapet i Finland. 

Edith Södergran syntyi ja varttui Pietarissa, joka siihen aikaan oli hyvinkin vireä suurkaupunki. Hän kävi arvostettua saksankielistä koulua (Petrischule), jonka opetuksessa Rahikaisen mukaan painotettiin eläviä kieliä (saksaa, ranskaa, venäjää, englantia), taidetta ja kirjallisuutta. Näin Edith sai jo koulussa tutustua alkukielellä klassikoihin kuten Goetheen, Schilleriin, Victor Hugoon ja Maupassantiin. Osin jo 1760 rakennetussa koulussa oli 9000 teoksen kirjasto.

Petrischulen oppilaille järjestettiin vuosittain kahdet koulutanssiaiset, joita ohjasi itse balettimestari Keisarillisesta baletista. Koulu sijaitsi Nevski prospektilla vain kävelymatkan päässä Eremitaasista ja Venäläisestä museosta, ja opetukseen kuului niiden kokoelmiin tutustuminen.

Myyttinen ”syrjäkylän karjalaistyttö” ei siis lapsuudessaan kurkistellut ihmeissään vain maalaiskirkkojen alttaritauluja vaan pääsi jo nuorena perehtymään muun muassa Leonardo da Vincin, Rafaelin ja El Cregon teoksiin. Rembrandtin maalaukset olivat Södergranille erityisen mieluisat.

Kulttuuria ja vapaata kasvatusta

Edithin äiti Helena (o.s. Holmroos ) oli varakkaasta perheestä ja kulttuurista kiinnostunut. Helena antoi ainoalle lapselleen niin paljon vapautta, että Rahikainen kuvailee kasvatusilmapiiriä ”peppipitkätossumaiseksi”. Kiipeilemisestä pitänyt Edith viettikin paljon aikaa sukutalonsa katolla Raivolassa.

Äidin ja tyttären suhde oli Rahikaisen mukaan erityisen läheinen. Heillä oli tapana käydä taidemuseoissa, teatterissa, baletissa ja konserteissa. Monet Venäjän parhaista taiteilijoista ja kulttuurihenkilöistä olivat asuneet Pietarissa. Dostojevskin, Gogolin ja Tolstoin romaanien päähenkilöt olivat jo silloin esikuvia, jotka seikkailivat samoilla kaduilla, joilla Edith kulki.

Helena Södergran soittaa pianoa. Kuva: Svenska litteratursällskapet i Finland.  Alkuperäistä kuvaa on rajattu ja retusoitu.

Edithin äiti Helena puhui ystävättäriensä kanssa saksaa tai ranskaa. Kotonaan Helena puhui ruotsia, kauppiaille venäjää ja palveluskunnan kanssa hiukan suomea. Ensimmäiset omat runonsa Edith kirjoitti saksaksi, mutta vaihtoi kielen pian ruotsiin ja julkaisi ensimmäisen teoksensa Dikter (Runoja) vuonna 1916.

Ennen kommunistien tukahduttamistoimia Pietarin taide-elämä eli kukoistustaan ja kaupungissa tehtiin lukuisia taiteellisia läpimurtoja. Tämä ympäristö lienee heijastunut Edith Södergraniin, jonka elämänasenne Rahikaisen kuvauksissa näyttäytyy hyvinkin modernina.

Edith on aina kuvattu traagisen keuhkosairaana, mutta Rahikaisen mukaan tuberkuloosi onnistuttiin parantamaan Sveitsin Davosissa, joka oli jo silloin vauraiden henkilöiden suosiossa. Siellä Edith vietti aikaa useiden eri kansallisuuksien kanssa ja oli näiden todistusten mukaan hyvinkin seurallinen persoona. Palattuaan noin puolentoista vuoden Sveitsin hoidosta vuonna 1913 Södergran oli siis melko terve ja erittäin moderni maailmannainen. Hän sairastui uudestaan vakavasti vasta vuonna 1920.

Lokakuun vallankumous vuonna 1917 teki arvottomaksi perheen venäläisiin ja ukrainalaisiin obligaatioihin sijoitetun omaisuuden. Sen jälkeen Södergranit elivät suurella tontillaan köyhtyneinä ja ajoittain hyvin suurissa taloudellisissa vaikeuksissa. Mutta eivät myytin mukaisesti kuitenkaan aivan täydellisessä kurjuudessa, koska he eivät suostuneet myymään isoa huvilaansa. Edith sai myös tukea, kuten 5000 markkaa, jonka hän aikoi sijoittaa antologian kustantamiseen eikä ruuan tai vaatteiden ostamiseen. Lisäksi heillä oli luonaan yksi palvelija, jolle ei tosin maksettu varsinaista palkkaa.

Södergran ei jäänyt pimentoon

Myytin mukaan Södergranin runoja ei juuri tunnettu hänen elinaikanaan. Käytyään läpi kaikki käsiinsä saamansa arvostelut Rahikainen näyttää, kuinka maalaislehtien kolumnistit saattoivat kyllä haukkua ja ivata Söderganin runoja, mutta sen sijaan aikansa kirjallisuutta paremmin tuntevat kriitikot olivatkin arvostavia, jopa ylistäviä ja välillä asiallisella tavalla kriittisiä.

Södergranin teokset saivat niin paljon huomiota, että hänestä piirrettiin jopa pilapiirros, mitä Rahikaisen mukaan ei voisi tehdä, ellei piirtäjä olettaisi Södergranin olevan niin laajalti tunnetun, että lukijakunta ymmärtää kehen kirjoitus kohdistuu.

Edith Södergran vuonna 1917. Kuva. Ina Roos, Svenska litteratursällskapet i Finland.

Äiti ja tytär olivat aina viettäneet hyvin paljon aikaa Raivolassa, joka sijaitsi Karjalan Kannaksella ja lähellä Pietaria. Heillä oli siellä käytössään pari omaa asuinrakennusta. Suurempi oli lähinnä kesäkäyttöön tarkoitettu huvila, jossa oli vaatimattomasti ainakin 12 huonetta.

Raivolassa Södergran asui myös viimeiset vuotensa. Kyseessä oli elinvoimainen paikkakunta, jonne tuli päivittäin noin 14 junaa Pietarista. Siis syrjäisen karjalaiskylän sijaan olisi oikeampaa sanoa, että Södergran asui yhdessä Suomen vilkkaimmin liikennöidyllä paikkakunnalla, jonka liikennöinti toki väheni Venäjän vallankumouksen jälleen, mutta joka oli edelleen elinvoimainen paikkakunta, jonne oli suora junayhteys.

Nietzsche, antroposofia ja kristinusko

Friedrich Nietzschen filosofia vaikutti huomattavasti Edith Södergraniin, joka lujasti uskoi taiteensa auttavan kohottamaan tavanomaisen yläpuolelle. Södergranin runot eivät seuranneet traditiota:

  ”Vapaa rytmi, suggestiivinen, liturginen toisto, keskittyminen sisäänpäin uhkeaan mielikuvien maailmaan, kutsun, manauksen, valituksen kuviot mutta myös runokuvien väkivaltaistaminen, kaiken kieltäminen, leikkisät käänteet kuuluivat Södergranin intohimoiseen, intellektuaaliseen tyyliin”, kirjoittaa Tuula Hökkä Kansallisbiografiassa.

Södergranin runoja on tulkittu paljolti elämänkerran ja psykologian kautta, minkä Agneta Rahikainen arvelee voivan johtua kirjoittajan sukupuolesta. Vaikka elämänkerta ja luonne toki heijastuvat teoksissa, niin Södergranin runot ansaitsisivat yksityiskohtaisempaa tutkimusta.

Söderganin viimeinen itse kokoama runoteos on Tulevaisuuden varjo (Framtidens skugga, 1920). Kotimaisen kirjallisuuden yliopistonlehtori Vesa Haapala on osoittanut, kuinka hyödyntämällä tuon teoksen puhuja-asetelmien muutoksia, voi oivaltaa teoksen kaarta ja yksittäisiä runoja. Alun kosmiset voimantunnon ja Nietzsche vaikutteiset runot vaihtuvat epäilyyn. Teoksen rakenne ja monet runoista avautuvat Vesa Haapalan avulla niin yllättävän selkeästi, että voi suositella perehtymään tähän vapaasti ladattavaan artikkeliin: ”Kokoelmakokonaisuuden analyysi tutkimuksen testaajana. Tapausesimerkkinä Edith Södergranin Framtidens skugga (1920)”.

Agneta Rahikainen ilmaisee arvostuksensa ruotsalaiseen Jan Hälliin, joka on tutkinut Södergranin lukemia antroposofisia kirjoja ja verrannut niitä samoihin aikoihin kirjoitettuihin runoihin. Käymällä läpi joitakin antroposofisina pidettyjä runoja Häll osoittaa, ettei niitä tulisi lukea antroposofisessa valaistuksessa vaan pikemminkin Södergranin omina luomuksina. Hällin kriittisten täsmennysten avulla voi olla helpompaa tutustua Södergranin viimeisiin runoihin, kun tietää ettei lukiessaan tarvitse antroposofian perustietoja ymmärtääkseen niitä. (Jan Häll, Vägen till landet some icke är – En essä om Edith Södergran och Rudolf Steiner.)

Runoillessaan Södergran seurasi ennen kaikkea omaa ääntänsä ja ylitti itseään inspiroineet ja kalvaneet Nietzchen, Steinerin ja Paavalin lähtö- ja vastakohdat. Södergran oli harvinaisen voimakas yksilö. Hänessä ilmenee individualistinen ”uusi nainen”, jonka runot istuvat myös nykyajan tunnelmaan ja henkivät voimaa sen haasteisiin.

  • Mikael Kallavuo

Lähteitä:

Agneta Rahikainen: Edith: Runoilijan elämä ja myytti. (Kampen om Edith: Biografi och myt om Edith Södergran, 2014.). Suomentanut Jaana Nikula. Helsinki: Schildts & Söderströms, 2014. ISBN 978-951-52-3359-2.

Agneta Rahikaisen väitöskirja: Poeten och hennes apostlar : En biomytografisk analys av Edith Södergranbilden, 2014, Helsingin yliopisto, ladattavissa osoitteesta: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/44023

Vesa Haapala: ”Kokoelmakokonaisuuden analyysi tutkimuksen testaajana. Tapausesimerkkinä Edith Södergranin Framtidens skugga (1920)”. https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/118614/Joutsen2015-haapala.pdf?sequence=2

Jan Häll, Vägen till landet some icke är – En essä om Edith Södergran och Rudolf Steiner. Svenska litteratursällskapet i Finland, 2006.

Koko Edith Södergranin arkiston ilmoitettiin 27.5.21 olevan saatavilla digitalisoituna arkistossa, jota ylläpitää Svenska litteratursällskapet i Finland.

Södergranin teokset:

Kootut runot suomeksi: Elämäni, kuolemani ja kohtaloni. Kootut runot. Suomentanut Pentti Saaritsa, Uuno Kailas ja Aale Tynni. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-13166-4. – Taskukirjapainos 2009, ISBN 978-951-1-23580-4.

Aforismeja: Kaikkiin neljään tuuleen. Suomentanut Hilja Mörsäri. Helsinki: Into, .2013. ISBN 978-952-264-240-0. (aforismeja, sisältää kokoelmat Brokiga iaktagelser ja Tankar om naturen)

Kirjeet: Edith Södergranin kirjeet. (Ediths brev. Brev från Edith Södergran till Hagar Olsson, 1955.). Suomentanut Pentti Saaritsa. Helsinki: Otava, 1990. ISBN 951-1-10243-5.

Södergranin yksi suosituimmista runoista:

Maa jota ei ole

Ikävöin maahan jota ei ole,
sillä kaikkea mikä on olen väsynyt himoamaan.
Kuu kertoo minulle hopeaisin kirjaimin
maasta jota ei ole.
Maasta, jossa kaikki toiveemme täyttyvät ihmeellisesti,
maasta, jossa kaikki kahleemme kirvoittuvat,
maasta, jossa vilvoitamme raadeltuja otsiamme
kuun kasteessa.
Elämäni oli kuuma harha.
Mutta yhden olen löytänyt ja yhden olen totisesti voittanut –
tien maahan jota ei ole.
Maassa jota ei ole
kulkee rakastettuni, otsallansa sädehtivä kruunu.
Ken on rakastettuni? Yö on pimeä
ja tähdet vapisevat vastaukseksi.
Ken on rakastettuni? Mikä hänen nimensä?
Taivaat kaartuvat korkeammiksi,
ja ihmislapsi vajoaa äärettömiin usviin
vastausta tietämättä.
Mutta ihmislapsi ei ole mitään muuta kuin varmuus.
Ja se kohottaa kätensä kaikkia taivaita korkeammalle.
Ja vastaus tulee: Minä olen se, jota rakastat
ja aina olet rakastava.

(Suomentanut Uuno Kailas)