Jokaisen suomalaisen yksityinen kulutus aiheuttaa noin 10 tonnin hiilidioksidiekvivalentin päästöt. Suomen ympäristökeskus, Helsingin yliopisto ja Luonnonvarakeskus saivat selvitettäväkseen, minkälaisin ohjauskeinoin kotitalouksien kulutuksesta aiheutuvia päästöjä voitaisiin leikata 50–70 prosenttia. Kuvaan lyhyesti tätä hallituksen Kestävän kulutuksen ohjauskeinot (KULO) -hanketta ja siinä esille nousseita näkökulmia. Lopussa keskityn ongelmaan: miksi informaatio-ohjaus ei liikuta ihmisiä?
Oikeudenmukaisen ilmasto-ohjauksen dilemma
Teknisesti ihmisten perustarpeet voitaisiin tyydyttää murto-osalla nykyisestä energiantarpeesta ja päästöistä. Esimerkiksi Millward-Hopkins ym. (2020) ovat laskeneet, että ennakoidulle 10 miljardille maailman asukkaalle voitaisiin taata kohtuulliset asuinolot, puhtautta, ravintoa, koulutusta, liikkumista ja terveyttä neljäsosalla ennustetusta energiantarpeesta, jos kulutus rajoitetaan välttämättömään ja hyödykkeet tuotetaan parhaalla käytettävissä olevalla tekniikalla.
Moniarvoisessa markkinataloudessa asia ei ole niin yksinkertainen. Monet kuluttamistamme tuotteista voitaisiin valmistaa paljon vähäpäästöisemmin, mutta sitä ei tehdä. Useat kulutustapamme ovat myös tarpeettoman kuormittavia: ruoasta, asumisesta, liikkumisesta ja palveluista aiheutuu enemmän päästöjä, koska emme kuluta vain välttämättömyyksiin. Nykyiset kulutustavat tuntuvat välttämättömiltä, koska ne liittyvät elämäntapaamme. Tarvitsemme autoa päästäksemme työpaikalle ja asuntoa käytetään edustamiseen ja sijoitukseen. Ja tietysti tarvitsemme ajanmukaisen älypuhelimen ja tietokoneen, jotta voimme osallistua samoihin asioihin kuin muutkin. Kulutus on lähes kansalaisvelvollisuus, koska kansantaloutemme rakenne tarvitsee kulutusta kasvaakseen.
Koska yhteiskuntamme on rakentunut halpojen fossiilisten polttoaineiden varaan, kulutuksen vähentäminen horjuttaisi monien elämäntavan perustaa. Hyvin koulutettu helsinkiläinen ei tarvitse autoa ja voi tehdä etätöitä, mutta pienillä paikkakunnilla oma auto on edellytys monille matalapalkkatöille, kuten kunnan kotihoidon työntekijöille. Vauras omakotiasuja voi helposti vaihtaa öljylämmityksen vaikkapa ilma-vesilämpöpumppuun, mutta kohtuullisetkaan tuet eivät auta niitä eläkeläisiä, joilla ei ole pankkitilillään säästöjä ja joille ei myönnetä lainaa.
Kulutuksen ohjausta tarvitaan, mutta sen pitäisi olla oikeudenmukaista ja tasapuolista. Ilmastonmuutoksen torjunta samalla suojellen haavoittuvia ryhmiä (Suomessa ja muualla) vaatii monen asian uudelleen miettimistä. Vain ilmastopolitiikkaa säätämällä ei päästä riittävän pitkälle, vaan myös muuta politiikkaa, markkinoita ja toimintakäytäntöjä joudutaan miettimään perustavalla tavalla uusiksi.
Kohti parempaa informaatio-ohjausta
KULO-hankkeessa tunnistettiin monenlaisia tapoja, joilla kulutusta voitaisiin ohjata. Järjestimme hankkeessa Delfoi-paneelin, johon saatiin mukaan useita kymmeniä eturivin kulutustutkijoita ja -asiantuntijoita. Panelistit arvioivat erilaisia ohjauskeinoja kuten säädöksiä, veroja, tukia, tuotannon ja kulutuksen ohjausta sekä informaatio-ohjausta. Näistä koostamme ohjauskeinoyhdistelmiä, joilla kulutuksen hiilijalanjälki voitaisiin puolittaa. Hankkeen loppuraportti ilmestyy keväällä 2023. Delfoi-prosessin lopuksi paneeli kokoontui työpajaan, jossa nousi esiin useita keskeisiä ajatuksia, miten kulutuksen ilmasto-ohjausta voitaisiin syventää ja parantaa. Nostan seuraavassa esiin niistä yhden.
Puhuimme työpajassa paljon viestintäkampanjoista. Informaatio-ohjausta pidettiin tärkeänä ja usein myös hyväksyttävimpänä ohjauskeinona. Jotta kuluttajat voisivat muuttaa toimintaansa, heidän pitää löytää tietoa vaihtoehdoista – esimerkiksi vaihtoehtoisista tavoista liikkua, jos autoliikennettä rajoitetaan kaupungeissa. Kansalaisten laaja myötävaikutus on tärkeää myös siksi, että eduskunta päättää ohjauksesta ja äänestyksissä kansalaiset valitsevat kansanedustajat.
Miksi informaatio-ohjaus ei kuitenkaan liikuta ihmisiä, pohdittiin työpajassa. Ehkä pelkkä abstrakti tieto suomalaisen hiilijalanjäljen 10 tonnin hiilidioksidiekvivalentista ei herätä solidaarisuuden ja myötäelämisen tunteitamme. Työpajassa esitettiin tarve vaihtaa näkökulma konkreettisempiin tuhoihin ja yhdistää ne kasvollisiin uhreihin. Pitäisikö ilmastonmuutoksesta viestiä heidän kauttaan, jotka kärsivät siitä eniten?
Kuinka monta hiilidioksidiekvivalenttia aiheuttaa aavikoitumista, mitkä paikallisyhteisöt ja ihmiset ovat pakkomuuton uhan alla? Kuinka monta hiilidioksidiekvivalenttia aiheuttaa merenpinnan nousua ja rannikkokaupunkien tulvimista ja pakottaa asukkaat pakosalle? Pitäisikö meidän kehittää uudenlaista laskentaa, joka havainnollistaa tekojemme konkreettiset vaikutukset elävien ihmisten kohtaloiden ja kasvojen kautta?
Kirjassaan Hyvän historia Rutger Bregman valaisee ihmisten luontaista auttamishalua suurienkin katastrofien keskellä. Solidaarisuuteen kyetään niitä kohtaan, jotka katsotaan omaan piiriin kuuluviksi. Maailman tapahtumia myötäeläen seuraamalla laajentaa empaattisuuttaan yhä kauemmaksi lähipiiristään. Ilmastonmuutoksen torjunta ja välttämätön yhteiskunnan uudelleenjärjestäminen vaativat paljon muutoksia arjessamme ja politiikassa. Empatian ja solidaarisuuden herättäminen viestinnän, kirjallisuuden, taiteen ja muin keinoin on edellytys tarvittaville uudelleenjärjestelyille, jotta mahdollisimman monet saadaan siihen mukaan.
Eva Heiskanen, professori, Helsingin yliopisto.
Lähteet: Bregman, R. (2020) Hyvän historia – Ihmiskunta uudessa valossa. Jyväskylä: Atena.
KULO (2022) Kestävän kulutuksen ohjauskeinot (KULO). Hankekuvaus. Verkossa: https://tietokayttoon.fi/-/kestavan-kulutuksen-ohjauskeinot-kulo-
Millward-Hopkins, J., Steinberger, J. K., Rao, N. D., & Oswald, Y. (2020). Providing decent living with minimum energy: A global scenario. Global Environmental Change, 65, 102168.
