Perjantaina 5.1.2024 sähkön hinta nousi Suomen kaikkien aikojen ennätykseen. Keskimääräinen pörssihinta ilman siirtomaksuja tai veroja oli 89 senttiä kilowattitunnilta ja alkuillasta hinta nousi tunnin ajaksi jopa 1,896 euroon. Hintapiikki herätti ymmärrettävästi paljon huolta ja keskustelua siitä, mitä sähköjärjestelmälle pitäisi tehdä. Käyn tässä kirjoituksessa läpi, mistä hintapiikki johtui ja mitä siitä kannattaisi oppia.
Mistä hintapiikki johtui?
Hintapiikin välitön syy oli yhteensattuma. Tämän vuosituhannen kylmin viikko nosti sähkön kysynnän kaikkien aikojen ennätystasolle keskiviikkona 3.1. kulutus hipoi hetkellisesti jo 15 000 megawatin haamurajaa. Pakkasten jatkuessa verkkoyhtiö Fingrid ennusti sähkön tuotantotehoa ja tuontia tarvittavan perjantai-illan aikana noin 15 000 megawattia tai jopa enemmän. Esimerkiksi vuoteen 2021 verrattuna alkuvuoden sähkönkulutus on ollut noin kolmanneksen suurempaa (ks. kuvio 1).
Samaan aikaan jopa 1 345 megawattia sähköntuotantoa ennustettiin olevan poissa pelistä puupolttoaineita, turvetta ja hiiltä polttavien voimaloiden vikaantumisten vuoksi. Etenkin Meri-Porin (565 MW) ja Vaskiluodon (230 MW) hiililauhdevoimaloiden häiriöiden vuoksi maata uhkasi pahimmillaan jopa sähköpula – ja sähkökatkot. Vaikka suurin osa tuotannosta saatiin onneksi perjantain aikana käyttöön, hinta ehti muodostua ennusteen perusteella.
Toisin kuin etenkin nettikeskusteluissa jatkuvasti väitetään, hintapiikki aiheutui siis sääriippumattomana ja luotettavana pidetyn perinteisen tuotannon teknisistä häiriöistä, ei tuulivoimasta.Kuten kuvioista 1 ja 2 voidaan nähdä, tuulivoimatuotanto hiipui vasta lauantaina, selvästi hintapiikin jälkeen. Hintahuipun aikaan tuulella tuotetut 800 megawattia olivatkin lähestulkoon Loviisan molempien ydinreaktoreiden (yhteisteho 1014 MW) veroinen helpotus tukalaan tilanteeseen.
Ulkomailta ei apua ollut saatavilla: siirtoyhteydet Ruotsista ja Virosta toimivat jo täydellä teholla, ja Venäjä katkaisi sähkön tuonnin jo vuonna 2022 yrittäessään kiristää Suomea. Vuonna 2021 Venäjältä tuotiin lähes yhden ydinvoimalan tuotannon verran sähköä, ja Venäjän-tuonnin korvaaminen on edelleen kesken.
Torstaina 4.1. iltapäivällä Fingrid ilmoitti nostavansa valmiuttaan, ja ministeri Kai Mykkänen vetosi kansalaisiin sähkön säästämiseksi. Sähkömarkkinat toimivat kuitenkin juuri siten, kuin niiden on suunniteltu toimivan. Sähkön hinta nousi niin korkealle, että kaikki mahdollinen tuotanto saatiin käyttöön, ja kulutus väheni. Todellinen tehontarve olikin jopa 1 000 megawattia ennustettua pienempi. Tuotanto ja tuonti riittivät kattamaan kulutuksen, eikä edes Fingridin häiriöreservejä jouduttu aktivoimaan. Sähkökatko olisi kuitenkin ollut vaarana, jos jokin suurempi voimala tai siirtoyhteys olisi vikaantunut tai säätila olisi muuttunut äkisti.
Sähkön hinta vaihtelee jatkossakin, mutta kansalaisia voidaan suojata ja kohtuuttomat seuraukset ehkäistä
Hintapiikit herättävät ymmärrettävästi keskustelua sähköntuotannosta ja vaatimuksia hinnannousun korvaamisesta kuluttajille. Vaatimuksia voi pitää osin populistisina tai ainakin ongelmallisina. On tärkeää muistaa, että pidemmällä tähtäimellä olennaista ei ole se, paljonko sähkö voi enimmillään maksaa, vaan se, paljonko sähköstä joutuu yhteensä vuosittain maksamaan.
Kun tarkastellaan kokonaisuutta, Suomessa sähkö oli sekä vuonna 2022 että 2023 keskimäärin Euroopan toiseksi halvinta, ja tänä vuonna sähkön hinta todennäköisesti laskee edelleen. Myös sähkön toimitusvarmuus on poikkeuksellisen hyvällä tasolla, ja toimitusvarmuutta seuraava Energiavirasto ennustaa sen paranevan lähivuosina edelleen. Siksi esimerkiksi Energiateollisuus ry:n ekonomisti Petteri Haveri totesi viestipalvelu X:ssä, että perjantai oli itse asiassa todiste siitä, että toimitusvarmuus on hyvä ja markkinat toimivat. Sähkökatkot vältettiin, koska hinta ohjasi tuotantoa ja käyttöä juuri kuten tarkoitus olikin.
Yllätyksiä ja hintapiikkejä on todennäköisesti luvassa jatkossakin, kun energiajärjestelmä siirtyy pala palalta polttamisesta kohti kaiken sähköistämistä. Kyseessä on kuitenkin siirtymäajan ilmiö, jota Venäjän-tuonnin äkillinen katkeaminen on pahentanut. Sähkön hinnan vaihtelu kannustaa yrityksiä ja yksityishenkilöitä sijoittamaan ratkaisuihin, jotka vähentävät hinnan vaihtelua.
Jo vuonna 2030 tilanne tulee olemaan hyvin toisenlainen kuin nykyään: käytössä tulee olemaan paljon nykyistä enemmän edullista uusiutuvaa tuotantoa, paljon enemmän maan rajat ylittävää siirtokapasiteettia ja paljon enemmän kulutusjoustoa. Myös uutta joustavaa tuotantoa ja energiavarastoja on tuolloin käytössä – vaikka varastoinnin tarve näyttääkin tuoreimpien tutkimusten perusteella jäävän jopa yllättävän vähäiseksi.
Kuva: Frankie Lopez, Unsplash.
Jos sähkön toimitusvarmuutta halutaan parantaa, todennäköisesti järkevintä olisi investoida sähkön siirtoyhteyksien vahvistamiseen Ruotsiin, Norjaan ja myös keskiseen Eurooppaan. Vahvemmat siirtoyhteydet pienentäisivät hintapiikkien riskiä olennaisesti, sillä kulutushuiput osuvat yleensä eri maissa eri aikaan.
Esimerkiksi perjantain ennätyshetkenä sähkön pörssihinta oli Suomessa 1,896 euroa, Ruotsissa 0,349 euroa ja manner-Tanskassa vain 0,1 euroa kilowattitunnilta. Vuonna 2025 valmistuva Suomen ja Ruotsin välinen Aurora-siirtoyhteys vähentääkin selvästi hintapiikkien ja sähkökatkojen riskejä.
Paremmat siirtoyhteydet ja kasvava tuuli- ja aurinkosähkön tuotanto koko Euroopassa laskisivat pitkällä tähtäimellä sähkön hintaa myös normaaliaikoina.
Jos sähkön toimitusvarmuutta halutaan parantaa nimenomaan kotimaassa, todennäköisesti suurin tuotto sijoitukselle saataisiin tukemalla kulutusjouston kasvattamista. Esimerkiksi teollisuudelta voidaan ostaa lisää sitoumuksia tuotannon vähentämisestä huippukulutuksen aikaan. Jos perjantaina olisi voitu siirtää kulutusta vaikkapa 500 megawatin verran edes joillain tunneilla, sähkön hinta olisi todennäköisesti jäänyt hyvin maltilliseksi.
Kulutusjoustoa ja ylipäätään huippukulutukseen vastaamista helpottaisi myös energiatehokkuuden parantaminen. Esimerkiksi hyvin eristettyjen rakennusten lämmitystä voidaan vähentää pidemmäksi aikaa, ja jos sähkön tarve saataisiin alhaisemmaksi, se olisi paljon helpompi kattaa myös ääritilanteissa. Tällaiset vaikutukset olisi huomioitava energiatehokkuusparannusten ja niitä helpottavien tuki- ja veromekanismien kannattavuutta laskettaessa.
Myös energian varastointia voitaisiin tukea, jos kulutusjoustoa halutaan kasvattaa. Suurien energiavarastojen kustannukset ovat kuitenkin vielä toistaiseksi korkeita.
Varavoiman saatavuudesta on silti huolehdittava. Ensi sijassa on syytä pitää huolta siitä, että tuottajilla on kannustimet ylläpitää olemassa olevaa kapasiteettia. Uuden sääriippumattoman tuotannon, kuten kaasu-, hake-, tai ydinvoiman rakentaminen voi myös olla tarpeen, mutta tarve ei ole lainkaan niin itsestään selvä kuin julkisessa keskustelussa välillä oletetaan.
Hyvin harvoin tarvittavien varavoimalaitosten lisärakentaminen veronmaksajan rahoilla tai avoimella shekillä olisi todennäköisesti kallis ratkaisu. Yhden päivän tai Venäjän toimista johtuneen talven 2022–2023 poikkeustilan perusteella näin suuria sitoumuksia ei kannata tehdä, kun halvempiakin vaihtoehtoja on.
Kansalaisten tukemiseen energiakriiseissä on syytä varautua
Lyhyet hintapiikit eivät anna aihetta erityisten tukien käyttöönottoon. Siirtymäaikana on kuitenkin syytä varautua sekä kansalaisten että yritysten tukemiseen tilanteissa, joissa sähkön hintapiikki kestää pidempään ja johtaa kohtuuttomiin seurauksiin. Tarvittaessa käyttöön otettava tukimekanismi suojaisi kansalaisia myös kriiseissä, joissa energian hinta nousee jyrkästi syistä, joihin emme voi itse vaikuttaa. Useimmissa tapauksissa paras tapa tukea kriisien yllättämiä olisi rahallinen tuki.
Kuva:Yuichi Kageyama, Unsplash.
Kriisin yllättäessä kansalaisille voitaisiin esimerkiksi maksaa könttäsumma kriisirahaa, jonka jokainen olisi vapaa käyttämään juuri tarvitsemiinsa asioihin. Toisin kuin esimerkiksi aiempaan kulutukseen sidottu tuki, könttäsumma palkitsisi niitä, jotka ovat jo varautuneet tai esimerkiksi kuluttavat vain vähän sähköä. Samalla se kannustaisi kaikkia säästämään mahdollisuuksiensa mukaan. Kriisirahaa voitaisiin myös porrastaa esimerkiksi tulojen mukaan tai asettaa muita ehtoja, joilla se kohdentuu eniten tukea tarvitseville.
Muunkinlaisia mekanismeja voidaan kehittää. Esimerkiksi sähkötuki voisi toimia niin, että tietty kulutustaso määritellään jokaisen kansalaisen ”peruskulutusoikeudeksi,” ja tähän rajaan saakka kulutusta tuetaan jollain tavalla.
Tukimekanismit eivät kuitenkaan saisi synnyttää kieroja kannustimia tai toimia muutoksen jarruina. Siksi niitä ei pidä sitoa jäykästi esimerkiksi kulutetun energian määrään niin, että tuki käytännössä korvaa vaikkapa sähkön hinnan nousun vaikutuksen ja poistaa kannustimen säästää sähköä. Esimerkiksi tuetun peruskulutusoikeuden rajaa olisi aiheellista laskea ajan myötä. Tämä kannustaisi tehostamaan energian käyttöä.
Tukimekanismit täytyy suunnitella hyvissä ajoin etukäteen. Kuten koronapandemiasta ja talvesta 2022–2023 olisi pitänyt oppia, kriisin yllättäessä ei ole enää riittävästi aikaa selvittää asioita huolella, kun pitäisi säätää uusia tukilakeja. Hallituksen olisikin syytä käynnistää valmistelu, jossa luodaan mekanismit ihmisten ja yritysten tukemiseen mahdollisissa energiakriiseissä. Samalla tulisi määrittää, missä olosuhteissa mekanismit otetaan käyttöön, jotta kuluttajat ja markkinatoimijat osaavat ottaa ne huomioon investoinneissaan ja hinnoittelussaan.
Mitä hintapiikistä kannattaisi oppia?
Hintapiikki palautti ainakin hetkellisesti keskusteluun vaatimukset sähkömarkkinoiden pelisääntöjen muuttamisesta. Markkinoiden toimintaan puuttumista on kuitenkin harkittava tarkasti, sillä riski odottamattomista haittavaikutuksista on todellinen. Nykyinen malli, jossa kunkin tunnin kallein hyväksytty tarjous määrää sähkön hinnan koko tunnille, on valittu hyvästä syystä: vaihtoehdoissa kannustimet sekä tuottaa että säästää sähköä juuri silloin, kun tuotannosta on eniten pulaa, ovat väistämättä heikompia.
Esimerkiksi jälleen keskusteluun noussut sähkön ehdoton hintakatto on huono idea. Pörssisähkölle asetettu hintakatto olisi perjantaina varmistanut sähkökatkon, kun kalleinta sähköä tuottavien huipputuottajien tai kulutusjoustoa tarjoavien ei olisi kannattanut tehdä tarjousta lainkaan.
Pidemmällä tähtäimellä sähköpörssin hintakatto tekisi nimenomaan harvoin tarvittavasta varavoimasta kannattamattoman investoinnin, ja siten lisäisi entisestään sähkökatkojen riskiä. Hintakatto voitaisiin toki teoriassa toteuttaa niin, että valtio korvaa kuluttajalle hintakaton ja tarjouksen välisen erotuksen tuottajille, mutta tällöin kyseessä olisi lähinnä rahastusautomaatti sähköyhtiöille ainakin, jos tuki koskisi erotusta täysimääräisesti.
Hieman samanlaisia riskejä piilee myös ehdotuksissa verottaa energiayhtiöiden ylisuuria voittoja erillisillä windfall-veroilla. Windfall-verot on silti syytä pitää verotuksen keinovalikoimassa etenkin ennakoimattomien kriisien vuoksi. Kuten talven 2022–2023 energiakriisistä nähtiin, kriisit saattavat hyödyttää energian tai polttoaineiden tuottajia kohtuuttomasti ja ansiotta. Energiakriisissä kansalaisten tukemiseen käytettyjä varoja on asiallista periä takaisin energiayhtiöiltä ja öljyn sekä kaasun tuottajilta.
Windfall-veroja ei kuitenkaan saa toteuttaa niin, että ne poistavat kannusteet investoida esimerkiksi välttämättömään fossiilittoman energian tuotannon lisäämiseen. Riskinä voi olla myös harvoin tarvittavien, hintapiikeissä lähes koko tuloksensa tekevien varavoimalaitosten katoaminen.
Vastuuta ei voi myöskään sälyttää kokonaan poliitikoille, eikä pääosin hyvin toimivia sähkömarkkinoita pidä rikkoa kevein perustein. Sähkön markkinamekanismi tuottaa hintapiikeistä huolimatta keskimäärin edullista sähköä, ja pörssisähkön kuluttajat todennäköisesti selviävät tästäkin vuodesta kiinteähintaisen sopimuksen tehneitä pienemmällä sähkölaskulla. Sähkön hinnan heilahteluilta voi suojautua helposti esimerkiksi kiinteähintaisilla tai vain tietyissä rajoissa vaihtelevilla sähkösopimuksilla. Niissä hintariskin kantaa sähkön myyjä.
Hintapiikistä olisi syytä oppia myös se, että poltto- ja ydinvoimalat eivät ole ihmelääke, ja suurten voimaloiden häiriöillä voi olla vakavia vaikutuksia. Sama asia on havaittu myös Yhdysvalloissa: kaikissa viidessä vuoden 2011 jälkeen tapahtuneessa, talvisäähän liittyneessä suuressa sähkökatkossa oli taustalla kaasuvoiman häiriö.
Lopuksi on syytä muistuttaa, että energiasektori muuttuu nyt poikkeuksellisen nopeasti. Muutokset vaikuttavat niin kuluttajiin kuin politiikkaan, ja päätökset on syytä tehdä mahdollisimman tuoreen tiedon valossa. Yhteenvedon energiasektorilla tapahtuvista muutoksista saa esimerkiksi syksyllä kirjoittamastani selvityksestä.
(Artikkeli on julkaistu alun perin Kalevi Sorsa -säätiön sivustolla 1.11.2024.)
Janne M. Korhonen toimii Kalevi Sorsa -säätiön oikeudenmukaisen kestävän siirtymän asiantuntijana ja on erikoistunut energiajärjestelmiin. Korhonen on valmistunut diplomi-insinööriksi Teknillisestä korkeakoulusta ja väitellyt tohtoriksi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta.
