(Artikkeli on alun perin julkaistu 27.3.23 Kalevi Sorsa -säätiön sivustolla.)
Lyhyesti sanottuna vihreä siirtymä on Suomen taloudelle ja työllisyydelle valtava mahdollisuus. Seuraavan reilun kahden vuosikymmenen aikana jopa 3 000–5 000 miljardin dollarin investointien arvioidaan etsivän joka vuosi maita, joissa siirtymä ja siihen sijoittavat otetaan vakavasti.
Suomi on yksi kisan ennakkosuosikeista. Vihreä siirtymä tulee perustumaan ennen kaikkea sähköön ja sähköllä tuotettuihin tuotteisiin. Tuotamme sähkömme jo nyt lähes kokonaan ilman fossiilisia polttoaineita, ja voisimme kasvattaa esimerkiksi tuulivoiman tuotannon hyvinkin kymmenkertaiseksi nykyisestä. Sähkön lisäksi Suomessa on arvokkaita mineraaleja ja monenlaisten uusien tuotteiden raaka-aineeksi sopivaa puuta.
Suomen työvoima on hyvin koulutettua, ja yhteiskunta on vakaa. Talvisin voimme jopa maksaa monen uuden teollisen prosessin tuottamasta hukkalämmöstä, josta eroon pääseminen voi olla eteläisemmissä maissa hankala ongelma. Ei olekaan ihme, että Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) mukaan Suomeen on vain kahden viime vuoden aikana jo tehty tai suunniteltu lähes 16 miljardin euron verran “vihreitä” teollisuussijoituksia.
Suomen erinomaiset mahdollisuudet ja sijoittajien kiistaton kiinnostus saavat kuitenkin monet kyselemään, mihin enää tarvitaan esimerkiksi kunnianhimoista, vuoteen 2035 tähtäävää hiilineutraaliustavoitetta? Voisiko siitä tai muista ympäristötoimista joustaminen olla Suomen etu?
Nämä ovat tarpeellisia kysymyksiä, joihin vastaan tässä kirjoituksessa.
Siirtymä fossiilittomaan talouteen kiihtyy
Ensimmäiseksi on tärkeä ymmärtää, että vihreä siirtymä tapahtuu riippumatta suomalaisten mielipiteistä. Ajurin penkillä ovat ennen kaikkea raha ja markkinat. Vihreän tekniikan hinta on pudonnut jo niin paljon, että se on yhä useammin vanhoja fossiilitekniikoita halvempi ratkaisu.
Uuden tekniikan hinta tippuu, kun esimerkiksi tuulivoimaloiden ja aurinkopaneelien tuotanto kasvaa ja sarjakoot kasvavat (ks. kuvio 1). Seurauksena halvempi hinta houkuttelee yhä useampia asentamaan uutta tuotantoa, ja sarjakoot kasvavat entisestään. Koska vihreämpien vaihtoehtojen hinnan odotetaan laskevan edelleen, fossiilisiin vaihtoehtoihin sijoittamisen riski kasvaa koko ajan: sijoitus vanhaan tekniikkaan voi osoittautua jo muutamien vuosien päästä tuottamattomaksi. Muutosta kiihdyttää entisestään Euroopan maiden halu päästä mahdollisimman nopeasti eroon venäläisestä energiasta. Olemme nyt keikahduskohdassa, jossa muutos on lähtenyt kiihtymään.
Itseään kiihdyttäviä kehityskulkuja on helppo aliarvioida. Vielä muutama vuosi sitten jopa moni energia-alan asiantuntija naureskeli ennusteille uusiutuvan energian tuotannon kiihtyvästä kasvusta. Naurua ei enää kuulu. Esimerkiksi Kansainvälinen energiajärjestö IEA joutui vuoden 2022 lopussa päivittämään ennusteitaan uusiutuvan energian tuotannosta peräti 28 prosenttia ylöspäin edelliseen vuoteen verrattuna. Ennusteen mukaan vuosien 2022–2027 aikana tullaan rakentamaan uusiutuvaa energiantuotantoa lähes yhtä paljon kuin vuosina 2001–2021 rakennettiin yhteensä.
Vauhdin uskotaan vain kiihtyvän.
Suomella valtava potentiaali houkutella vihreitä investointeja
Kun venäläinen energia hävisi Euroopan markkinoilta, etenkin paljon energiaa käyttävän teollisuuden katseet kääntyivät Suomeen. Viimeisen vuoden aikana sijoittajien kiinnostus rakentaa uutta teollisuutta Suomeen on kasvanut valtavasti.
Syitä on monia, mutta tärkein niistä on valtava tuulivoimapotentiaalimme. Maalle rakennettava tuulivoima on tällä hetkellä selvästi edullisin tapa lisätä sähköntuotantoa. Suomi on Saksan kokoinen maa, mutta tuulivoimaa meillä on vasta noin kymmenesosa siitä, mitä paljon tiheämmin asuttu Saksa on kyennyt jo rakentamaan. Halpa tuulisähkö houkuttelee teollisuutta, jonka käyttämä maakaasu joudutaan korvaamaan ennen kaikkea sähköllä ja sähkön avulla tuotetulla vedyllä.
EK on kerännyt vuodesta 2021 saakka tietoja vihreistä investoinneista. Vaikka EK ei tilastoi sijoituksia maatuulivoimaan, kahden vuoden aikana investointeja on jo kertynyt noin 1,87 miljardin euron edestä. Nämä sijoitukset kohdistuvat etupäässä akkumateriaalien, tekstiilikuitujen ja vedyn tuotantoon. Laitosten valmistuttua niiden arvioidaan työllistävän 610 ihmistä. Esiselvityksessä ja suunnitteluvaiheessa on näiden lisäksi jo noin 14 miljardin euron verran sijoituksia – ja määrä kasvaa koko ajan. Jos mainitut investoinnit toteutuvat, yli 3100 ihmistä ympäri Suomea tulee saamaan hyväpalkkaisia töitä.
Kaikki suunnitelmat eivät toteudu, mutta on hyviä syitä uskoa, että sijoittajien kiinnostus tulee kasvamaan. Helmikuussa julkaistu konsulttiyhtiö Boston Consulting Groupin ja 93 suomalaista yritystä edustavan Climate Leadership Coalitionin selvitys totesi, että vihreä siirtymä on merkittävimpiä talouden muutoksen vetureita vuosikymmeniin. Selvityksessä arvioitiin, että siihen tullaan sijoittamaan seuraavien vuosikymmenien aikana maailmassa vuosittain 3 000–5 000 miljardia dollaria.
Selvityksen mukaan Suomella on erinomaiset mahdollisuudet saada kokoaan suurempi siivu sijoituksista talouden piristysruiskeeksi. Vuonna 2035 etupäässä uusien tuotteiden ja palveluiden ”vihreä vienti” voisi tuoda vuosittain jopa 85–100 miljardin euron vientitulot. Vertailun vuoksi, vuonna 2021 kaikkien tuotteiden ja palveluiden vienti yhteensä oli noin 98,5 miljardia euroa.
Viennin tuplaaminen olisi kova tavoite, mutta lupaavia merkkejä on ilmassa. Esimerkiksi Keskuskauppakamarin tuoreimman vientijohtajakyselyn mukaan suomalaisten yritysten vientinäkymiä vahvistaa tällä hetkellä ”selvästi eniten” juuri vihreä siirtymä ja siitä syntyvät markkinamahdollisuudet. Keskuskauppakamarin toisessa, lähes 1200 suomalaista yritystä tavoittaneessa, kyselyssä 58 prosenttia kaikista yrityksistä ja peräti 72 prosenttia teollisuusyrityksistä arvioi, että ilmastotoimet ovat joko välttämättömiä markkinoilla pysymiseksi, kilpailuedun lähde tai molempia.
Epävarmuus politiikan suunnasta karkottaisi sijoituksia
Tästä pääsemme itse asiaan. Miksi emme voisi joustaa hiilineutraaliustavoitteista, jos kerran vihreä bisnes näyttää kannattavalta? Eikö se saisi sijoituksia joka tapauksessa?
Syy on yksinkertainen. Kerran sovitusta pitkän aikavälin tavoitteesta peruuttelu kasvattaa epävarmuutta tulevista tuotoista, ja harva asia on niin myrkkyä investoinneille kuin epävarmuus. Suomeen sijoitettaville miljardeille halutaan tuottoa, ja niillä rakennettavien laitosten suunnittelu ja rakentaminen vievät aikaa. EK:n mukaan suurin pyrähdys olisi tulossa vasta vuoden 2025 jälkeen, jolloin monet sijoituksista tuottavat voittoa vasta 2030-luvulla.
Teollisuussijoittajat eivät pelaa pikkurahoilla. Olen käynyt heidän ja monien muiden asiantuntijoiden kanssa keskusteluja. Usein pienin sijoitus, jota suurempi sijoittajayhteisö vaivautuu harkitsemaan, on sata miljoonaa euroa. Kun pelissä on vähintään satoja miljoonia, sijoittajat seuraavat tarkasti myös kohdemaan politiikkaa ja pyrkivät osaltaan vaikuttamaan siihen.
Etenkin energia-alalla ennakoimaton politiikka on yksi suurimpia sijoitusriskejä, sillä energia on perustarve, jonka säätely on tiukkaa niin Suomessa on kuin muuallakin. Sekä alan tuotot että kustannukset riippuvat varsin suoraan poliittisista päätöksistä, ja yksityisten markkinatoimijoiden mahdollisuus vaikuttaa kannattavuuteensa on rajallinen. Tämä nähtiin esimerkiksi viime vuoden energiakriisissä, jolloin vaadittiin muutoksia sähkömarkkinamalliin ja joidenkin sähköntuottajien ylisuurten ”windfall-voittojen” verottamista (ks. energiakriisistä tarkemmin tästä kirjoituksestani).
Suomen kilpailuetuna on perinteisesti ollut sijoitusympäristön vakaus. Yksi suurimmista eduistamme kisassa vihreän siirtymän sijoituksista on Suomen kunnianhimoinen, hiilineutraaliuteen vuoteen 2035 mennessä tähtäävä energia- ja ilmastostrategia. Strategia ja sen tavoitteet kertovat valtion tahtotilasta ja politiikan suunnasta. Niiden viesti on selvä: Suomi aikoo olla vihreässä siirtymässä edelläkävijä, ja tehdä edelläkävijyyden edellyttämää politiikkaa.
Perussuomalaisten Sinivalkoinen siirtymä olisi uhka tulevaisuuden työpaikoille
Myös kerran sovituista tavoitteista tinkiminen olisi viesti. Perussuomalaisten helmikuussa julkistama ”Sinivalkoisen siirtymän” ohjelma menisi kuitenkin paljon viestin lähettämistä pidemmälle. Se on suorastaan suunnitelma toimista, joilla torjutaan sijoitukset Suomeen.
Sinivalkoinen siirtymä särkisi sähkömarkkinat, tuhoaisi päästökaupan, ja käytännössä lopettaisi tuuli- ja aurinkosähkön rakentamisen kalliilla ja tarpeettomalla säätövoimavelvoitteella. Kirsikkana kakun päällä, perussuomalaiset haluavat jatkaa kannattamattoman turpeen käyttöä vaikka väkisin.
Sinivalkoinen siirtymä olisi vakava isku elinkeinoelämän ennakoimille sijoituksille ja uusille työpaikoille. Positiivisia vaikutuksia on vaikea nähdä: esimerkiksi päästökaupan lopettaminen ei todellisuudessa vaikuttaisi sähkön hintoihin juuri lainkaan (ks. kuvio 2).
Perussuomalaisten toivoma päästökaupasta irtautuminen edellyttäisi käytännössä eroa Euroopan Unionista (EU), mutta ei toisi suomalaiselle teollisuudelle kuin harmeja. Suomen sähköntuotannosta noin 90 prosenttia on jo hiilivapaata, ja EU ottaa lokakuusta alkaen asteittain käyttöön hiilitullit nimenomaan estääkseen teollisuuden ”hiilivuotoa” päästökaupan ulkopuolisiin maihin. Jos Suomi luopuu päästökaupasta, ainakin tärkein vientimarkkinamme EU asettaisi lähes varmasti meitä vastaan tullimuurin.
Edes EU:sta eronnut Iso-Britannia ei lopettanut päästökauppaa, vaan ainoastaan rakensi EU:n päästökaupan tilalle rinnakkaisen järjestelmän, jonka kulut brittiläiset veronmaksajat joutuvat maksamaan kokonaan itse. Haastankin lukijat ja kriitikot löytämään yhdenkin energia-alan asiantuntijan, jonka mielestä Sinivalkoisen siirtymän ehdotukset ovat kokonaisuutena katsoen kannatettavaa, suomalaisten edun mukaista politiikkaa.
Tuleva hallituspohja ratkaisee Suomen teollisuuden suunnan
En tietenkään väitä, että perussuomalaisten vaalivoitto pelottaisi sijoittajat kokonaan pois Suomesta. EK julkaisi äskettäin yhdessä työntekijöitä edustavien SAK:in, STTK:n ja Akavan kanssa kannanoton vihreän siirtymän kiihdyttämisen puolesta, ja elinkeinoelämä on osannut pitää Suomessa puolensa hallituspohjasta riippumatta. Vaikka perussuomalaiset voittaisivat vaalit, ”Sinivalkoisen siirtymän” tavoitteet eivät luultavasti toteutuisi sellaisenaan. Etenkin tuulivoimapotentiaalimme on niin houkutteleva ja rakentaminen niin edullista, ettei ideologisinkaan ”vihervihaajahallitus” kykenisi estämään sijoituksia kokonaan.
Tuleva hallituspohja kuitenkin vaikuttaa väistämättä siihen, miten paljon ja millaisia sijoituksia Suomi houkuttelee jatkossa. Kuten yllä mainitusta Keskuskauppakamarin kyselystä voidaan todeta, vihreä siirtymä on erityisen tärkeä Suomen teollisuudelle. Vihreää siirtymää vastustava hallitus pelottaisi varmasti pois sijoituksia uusimpaan tekniikkaan. Odotetut sijoitukset korkeamman lisäarvon teollisuustuotantoon, esimerkiksi metallien jalostukseen ja kemianteollisuuteen, jäisivät vähäisemmiksi. Suomi olisi vaarassa taantua Ruotsin ja Keski-Euroopan teollisuuden tuulivoimapuistoksi ja raaka-aineiden tuottajaksi.
Vihreä siirtymä tapahtuu nyt. Suomelle on jaettu siirtymässä poikkeuksellisen hyvät kortit. Ne pitää kuitenkin pelata taitavasti ja silloin, kun pelipöydällä jaetaan teollisuuden uusia kotimaita, työpaikkoja ja markkinoita. Ruotsi ja muut vihreitä sijoituksia jo pitkään houkutelleet maat eivät jää odottelemaan.
Yritykset tarrautua vanhoihin työpaikkoihin olisivat lohduton, tuhoon tuomittu vaihtoehto. Esimerkiksi Raahen terästehtaan masuunit tullaan sulkemaan vuoteen 2030 mennessä, koska fossiilisilla polttoaineilla tuotettu teräs ei voi kilpailla hiilitullien suojaamilla markkinoilla. Jos sulaton omistava ruotsalainen SSAB ei tee suurta investointia uuteen vetyterässulattoon, noin 2500 raahelaista menettää työnsä. Nyt Raahe kilpailee sijoituksesta ja uudesta sulatosta Ruotsin Luulajan kanssa.
Raahen tavoin moni muukin Suomen paikkakunta voisi nyt saada sijoituksia tulevaisuuden työpaikkoihin. Meidän tarvitsisi vain tehdä se, mistä suomalaiset on tähän saakka tunnettu: pitää sanamme.
Janne M. Korhonen toimii Kalevi Sorsa -säätiön oikeudenmukaisen kestävän siirtymän asiantuntijana ja on erikoistunut energiajärjestelmiin. Korhonen on valmistunut diplomi-insinööriksi Teknillisestä korkeakoulusta ja väitellyt tohtoriksi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta.
- Osallisuus-median vinkkinä Janne M. Korhosen vastine Juhana Vartiaiselle: MIKSI VOITONTAVOITTELU SOPII PAREMMIN TEOLLISUUTEEN KUIN TERVEYSPALVELUIHIN? TALOUSTEOREETTINEN VASTINE JUHANA VARTIAISELLE, (27.2.20).
