Väitöskirjassani olen tutkinut suomalaisten puolueiden käymää keskustelua perustulon ideasta, sekä eri toimijoiden ehdottamia malleja perustulon toteutukseen. Olen käyttänyt tutkimukseni aineistona eduskunnan täysistuntokeskusteluja, puolueiden tekemiä eduskunta-aloitteita, puolueohjelmia sekä eri toimijoiden julkaisemia perustulomalleja yhteensä lähes neljän vuosikymmenen ajalta.
Tutkimukseni keskeinen havainto on, että perustulokeskustelun luonne muuttui merkittävästi vuosikymmenten kuluessa. 1980-luvun keskustelua leimasi erilaisten perustuloa muistuttavien ehdotusten kirjo sekä räväkkä, jossain määrin utopistinenkin visiointi perustulon tyyppisen sosiaaliturvan toteutustavoista. Ehdotuksissa puhuttiin perustoimeentulosta, kansalaispalkasta, kansalaisrahasta ja kansalaistulosta. 1980-luvun lopulla termi perustulo alkoi esiintyä keskusteluissa ja vakiintui lopulta käyttöön. 1990-luvun laman jälkeen perustulokeskustelu alkoi suuntautua selkeämmin sosiaaliturvan käytännön ongelmiin ja perustulolle ryhdyttiin etsimään maltillisempia toteutustapoja. Perustulokeskustelu kiinnittyi erityisesti laman jälkeen voimistuneeseen ajatukseen työttömien aktivoinnista ja perustulosta haettiin välinettä työnteon kannusteiden parantamiseen.
Tutkimukseni kenties yllättäväkin havainto oli, että suomalaiset puolueet jakoivat varsin yhteneväisen ymmärryksen perustulouudistuksen keskeisistä tavoitteista. Nämä tavoitteet liittyivät sosiaaliturvan aukkojen tilkitsemiseen, etuusjärjestelmän yhtenäistämiseen sekä työn ja sosiaaliturvan yhteensovittelun parantamiseen.
Perustuloidean kehystyksessä ei esiintynyt puolueiden välillä voimakkaita ideologisia konflikteja silloin kun ne käyttivät perustuloa puoltavia puheenvuoroja. Eniten perustulon puolesta puhuivat vihreät, vasemmistoliitto ja keskusta, sekä 1990-luvulla Suomen liberaalipuolue ja nuorsuomalaiset, mutta satunnaisia puoltavia puheenvuoroja kuultiin kaikista puolueista. Puolueista vihreillä oli keskeinen rooli perustuloa koskevan ymmärryksen luomisessa. Puolue piti ideaa hengissä aikoina, jolloin yleinen keskustelu siitä oli vähäistä. Se myös kehysti perustuloehdotuksen tavalla, joka lisäsi sen laajempaa hyväksyttävyyttä eri toimijoiden keskuudessa.
Suomalaisen sosiaaliturvan instituutiot tarjoaisivat monin tavoin hyvät lähtökohdat maltillisen, sosiaaliturvan vähimmäisetuudet korvaavan perustulon käyttöönotolle. Perustuslakimme tarjoaa nykyisellään jokaiselle oikeuden vähimmäistoimeentuloon ja monet sosiaaliturvan etuudet ovat luonteeltaan universaaleja. Etuusjärjestelmä on kuitenkin monimutkainen ja eri etuuksien väleihin jää aukkoja, joista osa ihmisistä putoaa sosiaaliturvan ulkopuolelle. Perustulon toteutuksen kannalta erityisen kiinnostava on työmarkkinatuki, joka tarjoaa kestoltaan rajattoman vähimmäisturvan työttömän työnhakijan ehdot täyttävälle henkilölle. Työttömille suunnattuja etuuksia leimaa kuitenkin voimakas ajatus tuen vastikkeellisuudesta, sekä erilaiset tuensaajalle kohdistetut sanktiot, jollei hän onnistu täyttämään velvoitteitaan.
1980-luvulla perustulon kaltaisia ideoita kehystettiin pohjoismaisen hyvinvointivaltion keskeisten ideoiden ja periaatteiden, kuten sosiaalisten oikeuksien ja tasa-arvon näkökulmista. Kehystyksessä kiinnitettiin myös usein huomiota yhteiskunnallisen tulonjaon oikeudenmukaisuuteen. Ihmistyön kysynnän ennakoitiin heikkenevän automaation kehittymisen seurauksena, jolloin valtion velvollisuutena nähtiin tarjota toimeentulon ja osallisuuden mahdollisuuksia tuotannosta syrjäytetyille ihmisille. Keskeisenä ongelmana nähtiin, etteivät sosiaaliset oikeudet toteudu riittävissä määrin Suomen kaltaisessa kehittyneessä hyvinvointivaltiossa.
1990-luvun laman jälkeen perustuloidean kehystyksen logiikka muuttui. Perustuloehdotus kehystettiin yhteensopivaksi uuden työvoiman aktivointiparadigman ja julkisten varojen niukkuutta korostavan ajattelun kanssa. Tässä kehyksessä keskeisimmäksi ongelmaksi hahmottui sosiaaliturvan riittämättömät kannusteet työntekoon. Perustulon kannattajat korostivat kehystyksessään työn merkitystä ja esittivät perustulon työllisyyttä tukevana uudistuksena. Tarkastelujakson loppua kohden perustulosta keskusteltiin yhä enemmän kannustuspolitiikan viitekehyksessä. Perustulon kannattajat kuitenkin korostivat ihmisten oikeutta tehdä itsenäisesti omaa elämäänsä koskevia päätöksiä, pakkokeinoilla ja sanktioilla kannustamisen sijasta.
Olemme ihmiskuntana tienristeyksessä, jossa joudumme vakavasti pohtimaan, mitä osia nykyisestä ekosysteemejä tuhoavasta elämänmuodostamme kannattaa säilyttää. Tässä tilanteessa tarvitaan niin uusia ideoita, kuin vanhojen luutuneiden ajatusmallien kyseenalaistamista.
Vaikka perustulosta keskustellaan usein sosiaaliturvan uudistamisen viitekehyksessä, ymmärrän itse perustulon merkityksen pelkkää sosiaaliturvan uudistamista laajempana. Minulle kiinnostavinta perustulon ideassa on sen tarjoamat mahdollisuudet keskustella yhteiskunnallisen tulonjaon periaatteista sekä ihmisten oikeudesta tehdä omaa elämäänsä koskevia vapaita, riippumattomia päätöksiä. Lisäksi perustulo mahdollistaa keskustelun työn roolista ja merkityksestä, sekä siitä, miten työ tulevaisuudessa muuttuu.
Perustulokeskustelun yhteydessä voidaan kysyä esimerkiksi seuraavia kysymyksiä: Ovatko ne periaatteet, joilla taloudellisia resursseja yhteiskunnissa tällä hetkellä jaetaan, edelleen toimivia ja oikeudenmukaisia? Onko myös heikommassa asemassa olevilla ihmisillä oikeus tehdä riippumattomia elämänvalintoja? Miten työ muuttuu digitalisaation ja kestävyysmurroksen seurauksena, ja mikä on työn rooli ekologisesti kestävässä yhteiskunnassa?
Vuosina 2017–2018 toteutetun perustulokokeilun jälkeen kiinnostus perustuloon on laantunut, ja puolueet ovat viime aikoina korostaneet puheissaan sitä, että sosiaaliturvan pitää olla vastikkeellista. Tutkimukseni kuitenkin näyttää, että kiinnostus perustuloon on historiallisesti kulkenut aalloissa, joten todennäköisesti uusi perustulokeskustelun aalto on jälleen jossain vaiheessa tulossa. Tutkimustulosteni pohjalta näyttää, että maltillisen, sosiaaliturvan vähimmäisetuuksia korvaavan perustulon tai sitä muistuttavan negatiivisen tuloveron ympärille olisi mahdollista rakentaa Suomessa poliittinen kompromissi, jos aloite saisi riittävästi kannatusta.
Perustulon toteutuksen poliittisten ehtojen ymmärtämiseksi on tärkeää tietää, miten eri toimijat idean ymmärtävät ja missä määrin ne jakavat yhteisen käsityksen uudistuksen tavoitteista ja toteutustavoista. Näihin kysymyksiin väitöstutkimukseni auttaa vastaamaan.
(Pidempi versio tekstistä on julkaistu Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden Alusta-verkkojulkaisussa 10.5. Teksti pohjautuu väitöstilaisuuden alussa pidettyyn lektioon.)
- Johanna Perkiö väitteli vappuaattona teoksellaan Framing Basic Income in Finnish Politics, (Tampere University, 2021).
