”Man gave names to all the animals”, laulaa nobelisti Bob Dylan. Ihminen osallistuu luomistyöhön antamalla nimiä luontokappaleille ja muille otuksille.
Mitä tekemistä sillä on tilastojen kanssa? Eikös se ole vain laskemista, kirjanpitoa, numeroniilojen puuhastelua.
Vaan miten laskea karhuja, jos ei erota niitä ahmoista tai hirvistä?
Historian kuluessa olemme määritelleet ja nimenneet aina vain abstraktimpia olioita ja ilmiöitä. Ihminen, keskiarvo, keskiarvoihminen, transihminen, ilmasto, ilmastonmuutos, hiilijalanjälki…
Nimien antaminen on, paitsi tarkkanäköistä ja luovaa kielenkäyttöä, myös vallankäyttöä. Kestävyysvaje, kustannuskilpailukyky, jakovara, tuottavuus, pakolainen, ukrainalainen, venäläinen, suomalainen…
Kun asialle annetaan nimi, se piirtyy esiin kaaoksesta ja on otettava huomioon, keskusteluun, politiikan kohteeksi. Kansantuote, talouskasvu, työttömyys, inflaatio, kuluttajien luottamus, taantuma…
Nuo viimeisimmät käsitteet ovat osa ilmiötä, jota ne ovat myös osaltaan olleet luomassa, ilmiötä nimeltä talous.
Iät ajat on käyty kauppaa, tuotettu tavaroita ja palveluksia, saatu palkkaa, maksettu veroja, mutta taloudesta nykyisessä mielessä ei puhuttu ennen kuin sille oli nimi ja mittareita sen seuraamiseksi. Ihmisyhteisön taloudellisen toiminnan moninaisuudesta alkoi piirtyä olioita, jotka nousivat jaloilleen ja alkoivat elää itsenäistä elämää.
Pahamaineisin noista otuksista on tietysti bruttokansantuote, jonka väärinkäytöstä varoitteli jo sen luoja Simon Kuznets. Bkt ei mittaa hyvinvointia; onnettomuudet ja pahoinvoinninkin tuottaminen kasvattavat sitä; rahatalouden mittarilla ei ole mielekästä mitata kansakuntien onnistumista – ja silti…
Sitten on vielä ikuisuusongelma. Käytämme samoja sanoja, mutta tarkoitamme eri asioita.
Viime aikoina on taas riehunut inflaatiopeikko, joka änkeää varsinkin työmarkkinapöytiin. Peikkoon vedoten esitetään puolin ja toisin vaatimuksia, niin palkankorotuksista kuin palkkamaltistakin.
Miten on, onko jokaisella kotitaloudella periaaatteessa oma peikkonsa, kuten inflaatioasiantuntija Ilkka Lehtinen väittää, vai koskeeko koko euroaluetta määritelmän mukaan yksi ja sama rahan arvon heikkeneminen, kuten pankkiiri Björn Wahlroos kirjoitti suomalaisen talouskeskustelun surkeutta taas manaillen?
Tuon pohtiminen ei kuulu tähän kirjoitukseen, mutta kysymys kertoo, missä ja miten kamppailua käydään. Ken saa määritellä sanat, se saa yleensä myös numerot puolelleen.
Kannattaa siis olla tarkkana käsitteiden kanssa, muistaa kuinka kävi tohtori Frankensteinille ja muistaa tohtori Wittgensteinin varoitukset: asioista joista ei voi puhua, pitäisi vaieta – tai päätyy puhumaan puppua.
Mutta mikä on puppua ja mikä totta? Mikä on tilamme?
Tilat vaihtelevat, siksi tarvitaan kokonainen tilasto. Tilastokeskuksen sidosryhmille jäjestämän Tilastoareena 2022 puffiksi sopii vielä ottaa esiin sana tilasto, joka suomen kielessä tosiaan viittaa tilojen kokonaisuuteen.
Monien muiden kielien statistiikka-sanalla on valtiokeskeinen, ylhäältä alas katseleva sävy. 1800-luvun Suomessa valtio edusti Venäjän keisaria, johon kansallismieliset eivät halunneet samaistua. Niinpä suomalaisuusmies ja sittemmin Päivälehden perustajiin kuulunut Paavo Tikkanen kehitti kieleemme sanan tilasto, joka ohjaa ajattelemaan yhteiskunnan tiloja ruohonjuuri-tason havainnoista käsin.
Havaintoja, tiloja, tilastoja selittämään on asiantuntijansa: yhteiskuntatieteilijät, talousviisaat, pankkiirit, ekonomistit. Hyvä niin, mutta muinoinkin oli oikeaoppisen papiston lisäksi mystikkoja, maallikkoja jotka ihmettelivät virallisten termien takana olevaa tuntematonta, sen paradokseja.
Ehkä yliopistosta ennenaikaisesti suistunut kynäilijäkin saa nykymaailman uutisten ja tilastojen äärellä mietiskellä näin taloutta ja siitä käytävää keskustelua.
On selvää, että olemme pandemian, sulkutilojen ja sodan seurauksena köyhempiä kuin ennen. Korjaantuuko se painamalla rahaa? Vai säästämällä? Lainaamalla? Tekemällä rakenteellisia uudistuksia? Elvyttämällä keynesiläisttäin, vai antamalla markkinoiden hoitaa a la Hayek?*
Aika näyttää. Tässä kohtaa, kuten aina, annetaan nimiä ongelmille. Kamppaillaan sanojen ja numeroiden herruudesta. Se on politiikkaa.
Ja on mukana myös ripaus ekonomystiikkaa.
(Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Tieto&trendit-sivustossa 21.9.22.)
- Jouni Kotkavuori on Tilastokeskuksen Tieto&trendit-sivuston toimittaja.
*Lisätietoa näkemysten eroista: Fight of the Century: Keynes vs. Hayek – Economics Rap Battle Round Two ja nimien antamisesta: Bob Dylan – Man Gave Names to All the Animals.
