Vuonna 2017 professori Juho Saari sai Suomen kulttuurirahastolta rahoituksen hankkeelle, jonka tarkoituksena oli selvittää, miten akateemikko Erik Allardtin 1970-luvulla kehittämä hyvinvoinnin ulottuvuuksien kolmijako Having-Loving-Being (H-L-B) toimisi 2010-luvun Suomessa ja miten näin määritelty hyvinvointi olisi Suomessa muuttunut lähes 50 vuoden aikana. Ryhdyttiin siis toistamaan Allardtin vuoden 1972 aineistonkeruu mahdollisimman hyvin vuonna 2017. Tavoitteena oli saada tutkimuksen tulokset vielä Allardtin nähtäville, mutta työ osoittautui odotettua mutkikkaammaksi ja aika ehätti edelle. Akateemikko kuoli 95-vuotiaana vuonna 2020. Juho Saaren kokoaman ja Hannu Uusitalon vetämän tutkijaryhmän kirja ”Hyvinvoinnin muutos ja pysyvyys” ilmestyi elokuussa 2022. Se tuli saataville samalla viikolla kun Allardtin muistolaatta paljastettiin hänen kotirappunsa oven vieressä Helsingissä Unioninkatu 45:n sisäpihalla.
Allardt –hyvinvointi käsitteenä
Kirjan ensimmäisessä luvussa esitellään Erik Allardtin 1970-luvun hyvinvointitutkimuksen tausta ja hänen peruskäsitteistönsä sekä arvioidaan Allardtin tutkimuksen vaikutuksia. Tärkeä taustatekijä oli Allardtin tyytymättömyys tuolloin vallalla olleeseen pohjoismaiseen hyvinvointitutkimukseen, jossa pääosassa olivat ihmisten konkreettiset hyvinvointiresurssit ja niiden puuttuminen. Näitä piti vielä mitata objektiivisin mittarein. Allardt halusi täydentää resurssinäkökulmaa tuomalla esiin muita hyvinvointiarvoja, jotka perustuvat ihmisten tarpeisiin ja ottamalla huomioon heidän omat arvionsa hyvinvoinnistaan.
Allardtin hyvinvointiulottuvuuksien kolmijaossa ”having” edustaa elintasoa ja on lähellä resurssipohjaista hyvinvointia. Allardtin tärkeät täydennykset tähän olivat ”loving”, joka viittaa merkityksellisiin yhteisyyssuhteisiin, ja ”being”, itsensä toteuttamisen mahdollisuudet. Lisäksi Allardt nosti erikseen esiin ihmisten subjektiivisten kokemusten tärkeyden. 2000-luvun puolella tätä on tutkittu koettuna hyvinvointina.
Toistotutkimus 2017 kartoittavalla otteella – mutta ei ongelmitta
Kirjan toisessa luvussa esitetään katsaus Suomen rakenteelliseen ja kulttuuriseen muutoksen 1970-luvulta nykypäivään. Todetaan, että ”Erik Allardtin analysoima 1970-luvun alun Suomi oli paljon paikallisempi, kansallisempi ja teollisempi kuin nykyinen Suomi”. Oli kuitenkin vaikeaa muodostaa katsauksen perusteella odotuksia tutkimustuloksille. Vuonna 2017 kerätyn aineiston analyysi tapahtuikin siksi kartoittavalla (eksploratiivisella) otteella, ei konfirmatorisesti (oletuksia testaten).
Kartoittaminen ei ollut niin yksinkertaista kuin oli toivottu. Maailman muutoksen lisäksi tiedonkeruutapa ja koko tiedonkeruuympäristö olivat muuttuneet lähes 50 vuodessa. Ensimmäisen toistokierroksen nettikyselyn tuloksissa vuodelta 2017 oli sellaisia olemassa olevan tiedon kanssa ristiriidassa olevia kohtia, että tehtiin vielä täydentävä tiedonkeruu käyntihaastatteluin vuonna 2019. Sen avulla saatiin tarkempi kuva pitkän aikavälin vertailuun liittyvistä epävarmuuksista. Niiden selvittely ja arviointi olivat niin tärkeä osa koko hankkeen tutkimustyötä, että niistä laadittiin kirjaan oma erillinen lukunsa.
Toimiko ”Hyvinvoinnin ulottuvuuksien” kolmijako vielä 2020-luvun kynnyksellä?
Kysymys Allardtin H-L-B –kolmijaon toimivuudesta voidaan esittää paitsi vuoden 2017 aineistosta myös alkuperäisestä vuoden 1972 aineistosta. ”Hyvinvoinnin osatekijät eivät vuonna 1972 jäsentyneet kiistatta vahvistamaan Allardtin having-loving-being -ulottuvuuksia”, kirjoitetaan nyt ilmestyneen tutkimuksen yhteenvetoluvussa. Ja edelleen: ”Sama johtopäätös voitiin tehdä myös vuosien 1972 ja 2017 vertailusta ja laajentaa se koskemaan vuotta 2017”. Ei siis saatu vahvaa tukea ajatukselle hyvinvoinnin jakautumisesta Allardt- ulottuvuuksien mukaan, mutta tuloksia oli kuitenkin mahdollista tulkita tämän viitekehyksen valossa.
Mikä Allardt-hyvinvoinnissa muuttui?
Keskeisenä tavoitteena tutkimuksessa oli selvittää, miten Allardtin tapaan määritelty ja mitattu hyvinvointi olisi Suomessa muuttunut. Tärkeää on huomata, että Allardt-hyvinvoinnissa on paljon sellaisia elementtejä, joita tilastointi tai muut erillistutkimukset eivät ole voineet selvittää. Elintasosta (having) on kyllä paljon tietoa pitkältä ajalta, mutta yhteisyyssuhteista (loving) ja itsensä toteuttamisen mahdollisuuksista (being) ei juuri mitään.
Kirjassa tulokset tiivistetään muutamaan lihavoituun päätelmään, joita ei tässä käydä tarkemmin ruotimaan: Elintaso on noussut. Yhteisyyssuhteissa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Itsensä toteuttaminen on kohentunut. Ja hyvinvointi on siis lisääntynyt. Lisäksi koettu elämänlaatu ja elämäntyytyväisyys ovat parantuneet samalla kun tyytymättömyys yhteiskuntaan on vähentynyt.
Tyytyväisyyttä tarkasteltiin vuoden 2017 aineistossa Allardtin suosittamaan, mutta vuonna 1972 toteuttamatta jääneeseen tapaan myös erikseen eri hyvinvointitekijöiden suhteen. Vuonna 2017 oltiin verraten tyytyväisiä elintasoon, yhteisyyssuhteisiin ja itsensä toteuttamiseen. ”Matalinta on tyytyväisyys tuloihin ja fyysiseen terveyteen, korkeinta asuinympäristöön, perhe- ja sukulaisuussuhteisiin ja vapaa-ajan tekemisiin”, kirjoitetaan kirjan yhteenvedossa.
Muuttumattomuudet yllättivät
Vaikka vuosien 1972 ja 2017 tulosten vertailuun ryhdyttiin ilman erityisiä olettamuksia muutoksista, eräät hyvinvoinnin rakenteiden pysyvyyttä koskevat tulokset yllättivät. Hyvinvoinnin eri osatekijöiden yhteyksien vähäisiksi jääneet muutokset oli tärkein muuttumattomuushavainto.Rakenteissa oli tietysti myös pieniä muutoksia: yhteenvetoluvun sanoin ”elämäntyytyväisyyden, tarpeentyydytyksen ja tulotyytyväisyyden merkitys hyvinvoinnin kokonaisuudessa näyttäisi vahvistuneen”.
Toinen rakenneseikka, jossa muutokset jäivät pieniksi, koski sitä, miten yhteiskunnallista asemaa kuvaavat muuttujat selittivät hyvinvoinnin vaihtelua väestössä. Vaikka nämä taustatekijät eivät kovin vahvasti jäsentäneet hyvinvointieroja, oli kahden tutkimusvuoden tulosten välillä tässäkin monissa kohdissa samankaltaisuutta. Kun Suomi vuonna 2017 oli joka tapauksessa monin tavoin erilainen kuin Suomi vuonna 1972, olisi voinut odottaa, että hyvinvoinnin ja yhteiskunnallisen aseman kytkennöissä olisi ollut enemmän muutosta.
Ei ennustetta hyvinvoinnin muutoksista
Erik Allardt ei 1970-luvun tutkimuksessaan käynyt ennustamaan, miten hyvinvointi muuttuisi Suomessa ja muissa Pohjoismaissa – ei, vaikka kysymys siitä, milloin Suomi voisi saavuttaa muut Pohjoismaat, oli tuolloin jatkuvasti esillä. Allardtin tutkimuksen toisto antaa yhtä vähän aineksia ennustamiselle. Tulokset tuovat esiin muutoksia ja muuttumattomuuksia, eritahtisia ja erisuuntaisia muutoksia ja niiden puuttumista eri hyvinvointiulottuvuuksilla. Kun 2020-luvulla ollaan keskellä maailmanpoliittisia jännitteitä ja kohdataan uhkaavia globaaleja muutoksia, on ennusteille kysyntää, mutta samalla niiden epävarmuus kasvaa. Allardt-hyvinvoinnin liki 50 vuoden matkan toistomittaus kattaa sekin ajanjakson, jonka kuluessa maailma on käynyt läpi monenlaisia mullistuksia. Niiden keskellä monet hyvinvoinnin rakenteet Suomessa ovat osoittaneet mieluummin jatkuvuutta kuin heilahteluja. Näin voi olla jatkossakin.
Aineistot ovat käytettävissä – jokainen voi katsoa itse, mitä tuloksista saa irti
Kuten edeltä ilmenee, on mahdollisimman vertailukelpoisiksi suunniteltujen tutkimusaineistojen vertailussa aina paljon huomioon otettavia seikkoja ja päätelmiin pitää suhtautua terveellä varovaisuudella. Tarvitaan aineistojen pöyhintää, analyysimenetelmien kokeilemista ja toimivien mallien etsimistä. Tulkinnat jättävät aina tilaa keskustelulle. Siksi on hyvä, että nykyisin aineistot usein tallennetaan tietoarkistoon jatkoanalyysejä ja tulosten tarkempaa tarkastelua varten. Tässä tutkimuksessa käytetyt aineistot ovat saatavilla Tampereen yliopiston Tietoarkistossa normaalein käyttölupamenettelyin.
- Jussi Simpura on työskennellyt tutkimusprofessorina ja strategia-asiantuntijana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa.
- Hyvinvoinnin muutos ja pysyvyys. Allardt –hyvinvointi Suomessa 1972 ja 2017, Uusitalo, Hannu; Simpura, Jussi; Saari, Juho & Laihiala, Tuomo (toim.), Into, 2022.
