(Kalevi Sorsa -säätiön toiminnanjohtaja Kaisa Vatasen tuore bloki-kirjoitus julkaistaan tässä lyhennettynä.)
Juonsin elokuussa SDP:n 120-vuotisjuhlassa paneelikeskustelun, jossa Sanna Marin esitti ajatuksen työajan lyhentämisestä. Asiasta nousi kohu silloin ja nyt uudestaan. On kuitenkin kysyttävä, onko meillä varaa olla pyrkimättä lyhyempään työaikaan? [- -]
Työn tehostuminen on johtanut työajan lyhentymiseen koko viime vuosisadan ajan. Reilussa sadassa vuodessa työajasta on hävinnyt lähes puolet. Joten miksi asia ei ansaitsisi tarkempaa pohdiskelua torjumisen sijaan? Aikanaan kuuden päivän ja vähintään 10 tunnin työaika oli normi, josta luopuminen oli työväenliikkeen suurimpia tavoitteita ympäri maailman. [- -]
Jo nyt työmäärät ovat erilaisia eri maissa, aloilla ja työpaikoilla. Ranskassa työaikaa lyhennettiin jo 20 vuotta sitten 35 viikkotuntiin. Hollannissa keskimääräinen työaika on 29 tuntia viikossa, joskin maalle tyypillistä on osa-aikatyön korkea osuus. Kukaan ei kuitenkaan pidä Hollantia taloudellisesti epäonnistuneena maana, päinvastoin, maa on toistuvasti maailman onnellisuustilastojen kärkisijoilla ja on ykkönen OECD:n työn ja vapaa-ajan tasapainoa mittaavassa selvityksessä. [- -]
Työajan lyhentämisen kokeiluja on tehty yhä enenevissä määrin eri puolilla maailmaa, hyvin erilaisissa yhteiskunnissa ja työyhteisöissä. Tulokset osoittavat pääosin samaan suuntaan, ihmiset voivat paremmin, sairauspoissaolojen määrä vähentyy, työpaikan ja työntekijän kulut vähenevät ja useammassa tutkimuksessa ja kokeilussa on todettu tehokkuuden ja jopa tuloksen kasvavan. [- -]
Kysymys on myös ilmastopoliittinen. Vähemmän työpäiviä tarkoittaa myös vähemmän työmatkoja. Japanin Microsoftin kokeilussa sähkön kulutus lasku 23 % ja tulostettavan paperin määrä lähes 70 %. Vaikka yhden kokeilun tulos ei olekaan suoraan laajennettavissa muualle, on samansuuntaisia tuloksia löydetty myös muualla. Työajan lyhentämisellä vaikuttaa olevan ekologista- ja hiilijalanjälkeä pienentävä vaikutus myös kansantalouden tasolla. Kuten syntyvyyden osalta, mikäli haluamme ottaa ilmastokysymyksen tosissaan, voimmeko jättää pohtimatta myös työaikaan liittyvät kysymykset ilmastonmuutoksen osalta?
Lopulta kysymys työajasta on hyvin periaatteellinen ja koskee työn tehostumisen hyötyjen jakautumista. Kun me tuotamme koko ajan enemmän, tehokkaammin ja korkeampaa laatua, niin kenellä on oikeus hyötyä kehityksestä? Kun digitalisaatio ja teknologian kehitys tekevät kaikenlaisesta työstä tehokkaampaa, onko työntekijällä oikeus hyötyä tästä tehostumisesta vai siirtyykö hyöty vain omistajan iloksi? Voisiko ajatella, että sen sijaan, että samassa työajassa hoidamme yhä enemmän työtehtäviä, hoitaisimmekin saman määrän (tai vähän enemmän) työtehtäviä lyhyemmässä ajassa ja käyttäisimme vapautuvan ajan perheelle, harrastuksille ja kulttuurille, kuten Sanna Marin elokuussa kysyi?
- Kalevi Sorsa –säätiön toiminnanjohtaja Kaisa Vatanen on toiminut mm. päätoimisena puheenjohtajana kansainvälisessä järjestössä nuoriso- ja opiskelijajärjestöille yli 40 maasta, rehtorina noin neljällesadalle lapselle ja nuorelle taiteen perusopetusta antavassa sirkuskoulussa ja Eduskunnassa mm. pj, Jutta Urpilaisen ja oikeusministerin avustajana.
