Joku saattaisi muistella, että muutos tapahtui 90-luvulla Ahon-Viinasen hallituksen aikaan. Näin asia ei kuitenkaan ollut. 90-luvun laman aikaan Suomessa kyllä leikattiin sosiaali- ja työttömyysturvaan liittyviä etuisuuksia, ja paljon leikattiinkin. Silloin ne eivät kuitenkaan olleet mitään työllisyystoimia, vaan leikkauksia perusteltiin taloustoimina valtion talouden tasapainottamisen vuoksi. Vielä silloin leikkauksia kukaan ei perustellut sillä, että työpaikkansa menettäneet ja laman kourissa kärvistelevät ihmiset olisivat ymmärtäneet mennä töihin, kunhan vain leikkaisimme tarpeeksi paljon sosiaaliturvaa ja tekisimme reikiä yhteiskunnan turvaverkkoihin.
Vuonna 2009 maailma ja Suomi oli finanssikriisin kourissa ja Suomen työttömyysprosentti lähestyi 14 prosenttia (laittakaapa tämä luku muistiin). Kokoomuksen silloinen puheenjohtaja Jyrki Katainen kertoi Yle:n A-plus ohjelmassa, että hän pitää henkilökohtaisena missionaan huolehtia työttömistä paremmin, kuin se oli hoidettu takavuosina.
Ettei tilapäisen laman vuoksi liian moni ihminen menettäisi pysyvästi tulevaisuuden uskonsa ja työkykynsä, sanoi silloinen Kokoomuksen puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Jyrki Katainen.
Luitte oikein. Puhe tuli kokoomuksen puheenjohtajan ja valtiovarainministerin suusta. Tänä päivänä tällaista puhetta pidettäisiin melko varmasti demarin unelmahöttönä.
Vuodesta 2008 alkanut finanssikriisi jatkui hitaana taloustaantumana vielä seuraavallakin hallituskaudella 2011-2015. Juuri ennen vuoden 2015 vaaleja pääministeri Alexander Stubb (kok.) otti Ylen Ykkösaamussa kantaa tapoihin, joilla valtion menoja tulisi leikata. Stubbin mukaan säästöjä tuli hakea muun muassa etuuksien jäädyttämisellä ja ansiosidonnaisen työttömyysturvan lyhentämisellä. Aleksander Stubbin hallituksen aikana sosiaalietuuksia haluttiin leikata, mutta vielä sillä perusteella, että valtion taloutta tulisi tasapainottaa, ei sen tähden, että näin toimimalla me jotenkin kohentaisimme työllisyyttä.
Täydellinen asennemuutos tapahtui vasta Juha Sipilän (kesk.) oikeistohallituksen aikana. Silloin lanseerattiin halventavia termejä kuten laiskat loiset, rikkaruohot ja elämäntapatyöttömät. Aloitettiin hyvin tehokas parjauskampanja kaikkein heikommassa asemassa olevia kohtaan ja keksittiin käsite työn vastaanottamisen kannustavuus.
Parjauskampanja laiskoista ja työtävieroksuvista ihmisistä aloitettiin jo hyvissä ajoin. Vuonna 2013 Yle julkaisi tekemänsä kyselytutkimuksen, saako valtiolta vähän varastaa sosiaalietuuksien väärinkäytön muodossa? Johdattelevan kyselyn tarkoitus oli osoittaa, että tukien väärinkäyttö olisi pikemminkin sääntö kuin poikkeus.
Eetteriin tuotiin Sossu-Tatu, Skeitti-Juuso ja Konkurssi-Keke
Iltapäivälehdistöön löydettiin Sossu-Tatu. Tuima.fi -julkaisun toimittajaopiskelija oli löytänyt jostakin Tatun, joka sai kuulemma pelkkää toimeentulotukea 1100 euroa kuukaudessa ja siihen muut etuudet päälle. Tatu kuvaili itseään flegmaattiseksi hipiksi, joka mieluummin eli vapaana ja pelaili tietokoneellaan, kuin olisi mennyt töihin. Juttu levisi iltapäivälehtien ja oikeistopoliitikkojen sosiaalisen median jaoilla ja vaikka Tuima korjasikin kaikkein pahimpia virheitään tukien suuruuksista, niin vahinko oli jo tapahtunut. Voisi myös sanoa, että jutulla tavoiteltu päämäärä oli jo saavutettu.
Toisessa uutisessa Yle nosti esille jossain Itä-Suomessa asuvan Skeitti-Juuson, joka ei halunnut opiskella eikä tehdä työtä. Hän halusi vain olla rauhassa, kuunnella musiikkia ja skeittailla.
Tätä seurasi Konkurssi-Keke, Helsingin Sanomissa julkaistu mielipidekirjoitus entisestä yrittäjästä, joka ei enää edes uskonut saavansa töitä ikänsä vuoksi. Hän esitti täyttelevänsä tyytyväisenä vaadittavia turhia lippuja lappuja ja nauttivansa näin tehdessään ”hyvää palkkaa”. Tällä vahvistettiin kuvaa viallisesta järjestelmästä, joka tuottaa laiskoja työttömiä. Juttu päättyi saatesanoihin:
”Meidän on katsottava totuutta silmiin ja ymmärrettävä, että emme me terveitä ihmisiä paapomalla saa Suomen taloutta tasapainoon emmekä voi kasvattaa sosiaaliturvajärjestelmää, joka perustuu vastikkeettomille tuille.” (HS, 8.5.2017)
Puheet kovenevat
Sipilän oikeistohallituksen aikana puheet kovenivat. Ne siirtyivät hyvin nopeasti myös kansanedustajien puheisiin ja lopulta eduskunnan istuntosaliin.
Silloinen Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen (VATT) ylijohtajana toiminut Juhana Vartiainen kirjoitti Twitterissä yhdestä mieliaiheistaan, joka julkaistiin myös Iltalehdessä.
Sipilän hallituksen kärkityöllisyystoimet olivatkin työttömien patistaminen kepillä eli aktiivimallilla työhön. Kiky-sopimuksella pidennettiin työaikaa palkatta, siirrettiin työnantajamaksuja palkansaajien maksettavaksi (nostettiin palkansaajan veroluonteisia maksuja ja kevennettiin niitä työnantajalta) ja leikattiin julkisen sektorin lomarahoista.
Sipilän hallituksen aikana media seurasi kuukausi kuukaudelta työllisyystavoitteen toteutumista prosentin kymmenensosan tarkkuudella. Vuosien hiljaiselon jälkeen työllisyys alkoi kohentua. Muistatteko ne kuvat ja uutisklipit, kun Sipilä ja Petteri Orpo tuulettivat ja tekivät toisilleen nyrkkitervehdyksiä aina työllisyyden kohentuessa prosentin kymmenyksen?
Marinin hallituksen aikana uutisissa ei ole näytetty ainuttakaan nyrkkitervehdystä hallitusviisikolta vaikka koronakriisistä huolimatta työllisyys on noussut korkeimmalle tasolleen. Sen sijaan kuukaudesta toiseen on valitettu, ettei hallitus kykene tekemään työllisyystoimia.
Pyysin kirjoituksen alussa laittamaan luvun 14 prosenttia muistiin, koska Tilastokeskuksen mukaan työttömyysaste oli heinäkuussa enää vain 7,1 prosenttia. Työllisyys ja talous siis nousevat kohisten.
(Artikkelia on lyhennetty, se on alunperin julkaistu Kalle Mikkolaisen internet-sivustossa.)
- Tieto- ja viestintätekniikan insinööri Kalle Mikkolainen on SDP:n Itäkeskuksen johtokunnan jäsen ja Helsingin kaupungin Staran johtokunnan varajäsen.
