Maatalous työllisti 1950-luvun Suomessa yli puoli miljoonaa henkeä ja nykyisin enää noin satatuhatta. Maa- ja metsätaloudella on tukenaan ministeriö ja ministerin toimi. Maatalouden olemassaoloa on puolustettu hyvin – EU:n maataloustukia myöten.
Olisiko tässä jotain oppimista kulttuurialalle, jolla työskentelee tätä nykyä enemmän ihmisiä kuin maataloudessa, yli 110 000 henkeä?
Miksi Suomessa ei edelleenkään ole omaa kulttuuriministeriötä, johon keskitettäisiin kaikki alan voimavarat, ja hallituksessa päätoimista kulttuuriministeriä – ilman urheilu-, tiede- tai opetusministerin tehtäviä?
Tämä vahvistaisi alan kokonaisvaltaista toimintaa ja rahoituksen kehittämistä.
Kulttuurialalle luodut koronavirustukipaketit ovat hyödyttäneet lähinnä valtionosuusjärjestelmän tuen piiriin kuuluvia suuria toimijoita. Merkittävä osa kulttuurialalla työskentelevistä toimii yrittäjinä, mutta heille elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten ja Finnveran pääosin lainantakaukseen painottuva hätärahoitus ei sovi tai mahdollisuudet saada tukea ovat heikot.
Kulttuuriministeriön soisi pohtivan pitkän aikavälin visiota ja strategiaa, kulttuurivientiä ja kansainvälistä rahoitusta. Ei pitäisi jatkaa hätäistä tilkitsemistä erilaisilla projekteilla ja työryhmillä, jotka eivät pitkällä aikavälillä johda mihinkään pysyvään. Jos kulttuurivienti ja siitä saatavat tulot ja infra olisivat olleet olemassa ennen koronavirusta, puskuriakin olisi aivan toisella tavalla.
Koronaviruksen aiheuttama vakava häiriötila tulee kaatamaan kulttuurialan yrityksiä, yksinyrittäjiä, freelancereita. Moni kulttuurialan ammattilainen siirtyy muihin tehtäviin tai jää lannistuneena kotiin.
Suomeen tarvitaan kulttuuriministeriö ja kulttuuriministeri, jonka päätehtävä on kulttuurin puolustaminen. Tämä tarve näkyy erityisesti koronavirusaikana.
Laura Åkerlund on mm. filosofian maisteri, oopperaohjaaja, päädramaturgi Karlsruhen Badisches Staatstheaterissa.
- (Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Helsingin Sanomissa mielipidekirjoituksena 16.8.)
