Levollisuusvaje on mielenkiintoinen uusi käsite, joka lisää kokemuksellisen ulottuvuuden yhteiskunnalliseen keskusteluun. Se tuo uusia sävyjä sellaisiin käsitteisiin kuin eriarvoisuus, luottamus, oikeudenmukaisuus, tasa-arvoisuus. Se voi myös täydentää niitä.
Hyvinvointivaltion vaalijat (HYVA) järjesti levollisuusvajeesta keskustelutilaisuuden vuosikokouksessaan maaliskuun alussa ja pyysi kansalaisaktiivi Marjatta Laihon alustamaan asiasta.
Marjatta Laiho katsoo, että valtio on ikään kuin suuri perhe, jonka pitäisi toimia levollisuutta ylläpitävänä voimana. Ketään ei saisi kohdella väärin tai jättää ilman huolenpitoa. Yhteiskunnan sivistystason näkee siitä, kuinka hyvin heikoimmista pidetään huolta. Laiho katsoo Esko Ahon hallituksen toimien kasvattaneen levollisuusvajetta.
Puheenvuoro-kirjoituksessaan Uudessa Suomessa vuonna 2014 Laiho kirjoitti:
”Työpaikkani kahvihuoneessa noin joka toinen pähkäilee päivästä toiseen, kuinka saisi jonkun läheisen vanhuksensa asiat kuntoon, soittelee tuntitolkulla jonotusnumeroihin, matkustelee kesken työpäivän milloin minnekin hoitamaan itse siihen kykenemättömän viranomaisasioita ja yrittää jossain välissä keskittyä hetkeksi työhön, vaikka takaraivossa takoo taukoamatta jäytävä huoli omaisesta tai useammasta. [- -]
Ja mehän haluaisimme elää levollisina tuttuja polkujamme astellen tai tilaisuuden tullen rohkeasti uusille urille uskaltautuen, ilman jäytävää epävarmuutta ensi tilistä, huomisen katosta pään päällä, siitä tuleeko Kelan maksu ennen viikonloppua tai siitä onko puhelimeen vastaamaton isovaari vielä hengissä yksin asunnossaan tai onko hän muistanut tänäänkään syödä mitään.”
Marjatta Laihon alustusta kommentoi kirkon diakoniatyön asiantuntija Irene Nummela. Hänen mukaansa kirkon diakoniatyössä levollisuusvaje näyttäytyy vahvasti muun muassa omaishoitajien ja yksin asuvien ikääntyneiden huolena, yksinäisyytenä, voimattomuutena tehdä hakemuksia. Se näkyy myös masennuksena ja muina mielenterveysongelmina. Nummela näki myös nuorten ilmastoahdistuksessa paljon yhteyttä levollisuusvajeeseen.
Alustuksen jälkeisessä keskustelussa arveltiin muun muassa kiireen aiheuttavan levollisuusvajetta. Merkittäviä tekijöitä ovat olleet myös jatkuvat organisaatiouudistukset. Monilla työ paikoilla niitä tehtiin pahimmillaan kerran tai useamman vuodessa.
Myös elämän sirpaloituminen aiheuttaa levollisuuden puutetta. Jos kokee olevansa yhteisössään arvostettu, niin se tukee yleistä levollisuuden tunnetta. Muistutettiin myös että levollisuus on sukua sielunrauhalle.
Keskustelussa kritisoitiin levollisuusvajetta käsitteenä siitä, että se on tunteisiin liittyvä käsite, josta puuttuu yhteiskunnallinen taso. Ja että se on myös historiaton. Kysyttiin, mikä olisi vertailu ajankohta?
Tähän historiattomuutta koskevaan kritiikkiin voisi nyt jälkikäteen vastata, että Marjatta Laihon alkuperäisessä kirjoituksessa vuonna 2014 se liitettiin nimenomaan erilaisiin valtion ”tehostamisohjelmiin”, joita oli meneillään vuonna 2014. Ja jotka olivat alkaneet sitä ennen ja jatkuivat vielä Sipilän hallituksen aikana.
Nyt kun korona kurittaa maailmaa
Levollisuusvaje soveltuu hyvin koronaviruksen leviämisen ja suitsimiseen tarkoitettujen toimien tarkasteluun. Viruksen tarttumistapoja ja vaikutuksia tunnetaan huonosti. Siihen ei ole myöskään lääkettä eikä sitä osata parantaa. Sitä ei voi myöskään verrata aiempiin epidemioihin. Se on koko maapallon laajuinen ongelma, joka aiheuttaa paljon kuolemaa ja pelkoa.
Yksilötasolla levottomuutta aiheuttavat flunssaoireet, jotka voivat olla koronaa tai ei. Kun testejä ei ole toistaiseksi riittävästi, kasvaa levottomuus sekä omasta terveydestä että muiden tartuttamisen mahdollisuudesta. Riskiryhmien määrittely jakaa kansalaiset moneen ryhmään. On erilaisia riskiryhmiä. Kuulunko minä johonkin niistä? Ovatko lähimmäiseni vaarassa? Levottomuus heidän voinnistaan kasvaa.
Työpaikoilla, päivähoidossa, kouluissa käymistä rajoitetaan. Rajoituksista seuraa paljon epävarmuutta ja monenlaisia ongelmia, sopeutumista aivan uudenlaisiin arkipäivän toimintoihin. Muutoksilla on monenlaisia kerrannaisvaikutuksia, ihmisten arki muuttuu. Palvelujen käyttö vähenee ja toisaalta ”just in time” tuotantoketjut eivät toimi. Mediat ja internet ovat täynnään vaihtoehtoisia toimenpide-ehdotuksia ja tulkintoja tutkimuksista ja ehdotuksia toimenpiteistä. Eli koko yhteiskunta on levollisuusvajeen kyllästämää.
Saattaa olla, että levollisuusvaje on liian lievä ilmaus, jonka sijaan voisi puhua paniikista tai joukkohysteriasta. Viimeistään siinä vaiheessa, kun taloutta ryhdytään laittamaan ”kuntoon” koronan jälkeen, voi olla aihetta paniikkiin, kun monissa maissa nationalismi ja oikeistoradikalismi etenevät jo nyt.
Levottomuutta kasvattaa sekin, ettei tiedetä rajoitusten päättymisajankohtaa. Koronavirus on nostanut yhteiskunnallisen levollisuusvajeen ennen näkemättömiin mittoihin. Mitä tästä kaikesta seuraa? Monenlaisia pelkoja ja ahdistusta niin yhteiskunnan kuin yksilöllisellä tasollakin.
Taloudelliset ongelmat tulevat olemaan suunnattomia, eivät vähiten tulojen ja varallisuuden jakautumiseen liittyvät. Myös kysymys valtion tai ylipäänsä julkisen sektorin roolista joudutaan varmaankin arvioimaan uudestaan koronan jälkeen.
Suomessa on rajoituksilla ja monilla valtioin ja kuntien toimilla onnistuttu hillitsemään, jopa vähentämään ihmisten kokemaa korona-levottomuutta. Hallitus selvästikin pyrkii toimillaan suitsimaan levottomuutta. Oleellista on, että hallitus pyrkii vaikuttamaan monipuolisesti yhteiskuntaan. Toimia kohdennetaan yhtäältä yksittäisiin kansalaisiin ja kotitalouksiin toisaalta laajemmin elinkeinoihin ja töihin. Hallitus ja eduskunta ovat toimineet rauhallisesti ja perustelleet toimensa ottaessaan käyttöön poikkeuslakeja. Myös varmuusvarastot ovat osoittautuneet levollisuutta lisääviksi.
Levollisuusvaje käsite on hyödyllinen, se tuo tarkasteltavaksi yhteiskunnallisen tason toimien vaikutukset yksilöiden kokemuksiin. Levollisuusvaje leviää laajalle yhteiskunnallisen epävarmuuden ja toimimattomuuden seurauksena yksilöstä toiseen kuin veteen heitetyn kiven laajenevat aallot.
Levollisuusvaje voisi olla hyvä käsite yhdistämään erilaisia huolia. Sen avulla voitaisiin miettiä ihmisten huolta arjen rutiinien puuttumisesta, kun julkista sektoria karsitaan tai huolta ilmastoahdistuksesta, miksei jopa luonnon monimuotoisuuden vähenemisestä.
- Juha Nurmela, Hyvinvointivaltion vaalijat ry:n puheenjohtaja
- Leena Eräsaari, Hyvinvointivaltion vaalijat ry:n hallituksen jäsen
Linkki Marjatta Laihon artikkeliin: Kenen laariin sataa levollisuusvajeen kasvu?
