Kaikkein vanhimpien eli yli 90-vuotiaiden viimeisinä elinvuosina ympärivuorokautisessa hoidossa vietetty aika on kutistunut samalla kun kotona vietettyjen päivien määrä on kasvanut. Muutos on huomattava etenkin yli 90-vuotiailla dementiaa sairastaneilla ihmisillä. Kehitys näyttää kiihtyneen viimeisten 10 vuoden aikana.
Yle on viime aikoina kirjoittanut ansiokkaasti vanhustenhoidon epäkohdista: miten kotihoito on enenevässä määrin ympärivuorokautisen hoidon korvike, miten kotona asuu vailla riittävää apua vanhoja ja myös muistisairaita ihmisiä, sekä miten sosiaalihuollon kotipalveluihin liittyvät kantelut ja valvonta-asiat ovat kolminkertaistuneet viime vuosina.
Tutkimuksessamme Pitkäikäisyyden vallankumous ja sen seuraukset sosiaali- ja terveyspalvelujen käytölle ja kustannuksille (COCTEL) aineistona käytetyt kansalliset, koko maan kattavat rekisterit tukevat viime päivien uutisia kertomalla faktoja 2000-luvun Suomesta1. Etenkin kaikkein vanhimpien eli yli 90-vuotiaiden viimeisinä elinvuosina – jopa viimeisenä elinvuotena – ympärivuorokautisessa hoidossa vietetty aika on kutistutunut samalla kun kotona vietettyjen päivin määrä on kasvanut.
Muutos on huomattava etenkin yli 90-vuotiailla dementiaa sairastaneilla ihmisillä. Kehitys näyttää kiihtyneen viimeisten 10 vuoden aikana, eivätkä muutokset esimerkiksi sairastavuudessa selitä tuloksia. Toisin sanoen ympärivuorokautisen hoidon tarjonnan supistaminen potentiaalisiin käyttäjiin nähden on vähentänyt sen käyttöä juuri niiltä ryhmiltä, jotka sitä kipeimmin tarvitsevat: huonokuntoisimmilta, muistisairailta ja hyvin vanhoilta.
Edellä mainitut asiat ovat seurausta ikääntyneiden hoitoa ohjaavasta poliittisestä päätöksenteosta. Ympärivuorokautista hoitoa on tietoisesti vähennetty ja siten kotona asumista lisätty. Perusteluna on oletus, että vanhat ihmiset haluavat asua kotona. Ikääntyneiden terveys ja toimintakyky ovat parantuneet viime vuosikymmenien aikana, joten toinen oletus on, että ympärivuorokautisen hoidon tarve on kaikkiaan vähentynyt. Toki yksi houkutin kotona asumisen lisäämisessä on, että sitä pidetään yhteiskunnalle edullisempana vaihtoehtona. Kotihoito ei kuitenkaan ole korvannut ympärivuorokautista hoitoa. Sen peittävyys ei ole kasvanut. Toisekseen hoitajan lyhyet käynnit päivän aikana eivät ole sama asia kuin avun saatavilla oleminen ympäri vuorokauden.
Fakta on kuitenkin se, että kun eletään korkeaan ikään saakka, elämän lähestyessä loppuaan ihmisen terveys ja toimintakyky heikkenevät. Tällöin itsenäinen eläminen ilman ulkopuolisten apua ja hoivaa vaikeutuu ja muuttuu lopulta mahdottomaksi. Mitä vanhempana viimeiset vuodet eletään, sitä pidempään kestää tämä vaihe, jolloin hoivaa ja apua tarvitaan päivittäin eri toiminnoista selviämiseen. Ja mitä vanhemmaksi eletään, sitä suuremmaksi kasvaa todennäköisyys muistisairauksiin sairastumiselle. Etenevät muistisairaudet johtavat dementiaan, mikä puolestaan on suurin riskitekijä ympärivuorokautisen hoidon tarpeelle.
Näyttää huolestuttavasti siltä, että elämän viimeisten elinvuosien kasvavan avuntarpeen tiedostaminen on jäänyt ikääntyneiden hoitoon liittyvässä poliittisessa keskustelussa liian vähälle.
(Artikkeli on aikaisemmin julkaistu 12.2.21 Jyväskylän yliopiston sivustossa.)
- Mari Aaltonen, terveystieteiden tohtori ja dosentti, sekä muu COCTEL-tutkimusryhmä. Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikkö (CoE AgeCare). Yhteiskuntatieteiden tiedekunta (terveystieteet) ja Gerontologian tutkimuskeskus (GEREC). Tampereen yliopisto.
1 Viittaamme tekstissä tutkimushankkeen Pitkäikäisyyden vallankumous ja sen seuraukset sosiaali- ja terveyspalvelujen käytölle ja kustannuksille (COCTEL)tuoreimpiin, vielä vertaisarvioimattomiin tuloksiin.
