Clara Mattei: The Capital Order
Kirjan alaotsikko kertoo lisää: How Economists Invented Austerity and Paved the Way to Fascism(Miten taloustieteilijät keksivät talouskurin ja pohjustivat tien fasismiin).
Vuonna 2022 julkaistu teos on hyytävä kertomus siitä historiasta miten kapitalistinen järjestelmä jo sata vuotta sitten ja yhä edelleen käyttää talouskuria vaikka se ei johdakaan merkittävään talouskasvuun tai julkisen velan vähenemiseen.
Clara Mattei on New Yorkissa toimivan New School for Social Research -yliopiston apulaisprofessori, joka tutkii erityisesti kapitalismin historiaa. Hänellä on oma sivusto: Clara Mattei.
Mattei on ottanut tutkimuksensa kohteeksi kaksi maata, Italian ja Ison Britannian. Talouskurin historian käsittely alkaa kirjassa ensimmäisen maailmansodan jälkeisestä ajasta. Sodan aikana julkinen sektori johti yhteiskuntia menestyksekkäästi. Valtio hoiti aseteollisuuden, laivojen rakentamisen, rautatiet, työmarkkinoiden toiminnan ja oikeastaan kaiken tuotannon kontrolloimisen siten että liittoutuneet selvisivät sodasta voitokkaina. Valtio takasi että kaikki saavat tarvitsemansa hoitamalla koko jakeluketjun ja asettamalla hintasäännöstelyn. Oli selvää että sotaa edeltänyt markkinajohtoinen ”laissez-faire” järjestelmä ei olisi selviytynyt tästä. Toki sotatalous johti myös lähes sotilaalliseen kuriin työpaikoilla, mikä toisaalta voimisti työväenliikettä tämän vaatiessa parempia työoloja. Olihan tässä tilanteessa voitu huomata että työolosuhteita voi muuttaa poliittisilla päätöksillä eivätkä ne ole luonnon laki. Sodan jälkeen vaatimukset talousjärjestelmän muuttamiseksi oikeudenmukaisemmaksi voimistuivat varsinkin kun äänestysoikeutta samalla laajennettiin monissa maissa.
Sodan päätyttyä jopa monet konservatiivipoliitikot ylistivät julkisen sektorin tehokkuutta talouden hoitamisessa (mm. Churchill kannatti rautateiden kansallistamista). Niinpä saatiin erilaisia uudistuksia aikaiseksi: esimerkiksi sosiaaliturvan piirissä oli ennen vuotta 1910 Britanniassa aktiivisesta väestöstä 17,5% ja sodan jälkeen 1920 jo 43,3%. Italiassa muutos oli vielä suurempi: 4,8% ja 27,3%. Julkisia terveydenhoitojärjestelmiä kehitettiin. Britanniassa esitettiin äideille äitiysrahaa raskauden ajasta aina siihen asti kun lapsi täyttää 5 vuotta. Talouskuri katkaisi siivet tältä ajatukselta, kuten myös Italian suunnitelmasta kaikille kuuluvasta yleisestä terveydenhoitojärjestelmästä (se tuli voimaan vasta 1978).
Työväenluokan vaatimukset yltyivät yhä voimakkaammiksi, lakot olivat yleisiä ja Venäjän vallankumous toi lisäväriä ajan turbulenssiin. Italiassa vallattiin tehtaita ja työläisten osuuskunnat ottivat ne haltuunsa. Ymmärrettävästi kapitalistiset piirit huolestuivat, heidän asemansa oli uhattuna.
Taloustieteilijät palkattiin kehittämään vastaiskua: Heidän katsottiin edustavan ”puhdasta” taloustiedettä, politiikan ulkopuolisia henkilöitä, jotka näin voivat vedota ”luonnolliseen” talousjärjestelmään (eli kapitalismiin). Kahdessa kansainvälisessä rahoituskonferenssissa (Bryssel 1919 ja Genova 1922) pohjustettiin talouskuripolitiikkaa ja niinkin erilaiset maat kuin vakaa suurvalta Iso-Britannia sekä köyhä Italia erityisesti ottivat sen käyttöön. Mielenkiintoista on että Italian fasistit Mussolinin johdolla hakivat tällä tavalla myös Britannian ja Yhdysvaltojen finanssipiirien tukea. Sitä saatiinkin, sillä fasistihallinnon vakiintumisen huippuvuosina 1925-28 mainittujen maiden investoinnit Italian valtion arvopapereihin olivat korkeimmillaan.
Heti sodan jälkeen palkat nousivat: 1918–20 Italiassa peräti viisinkertaisiksi ja Britanniassa nelinkertaisiksi sotaa edeltävistä. Talouskuri palautti tilanteen. Palkkakehityksen pysäyttäminen onkin yksi talouskurin peruspilareita.
Taitavasti taloustieteilijät alkoivat muuttaa käsityksiä: kapitalistista tuli ”yrittäjä”, taloustiede erotettiin politiikasta itsenäiseksi ”objektiiviseksi” ja ”neutraaliksi” alueeksi, ja taloutta selittävissä sosiaalisten suhteiden malleissa pääomasta tuli vakio eikä variantti.
Britanniassa toteutettiin 1920-luvun alussa perusteellinen talouskuritus: valtaisat budjettileikkaukset, regressiivinen verotus (vähätuloisille kovemmat verot: välillisten verojen osuuden muutos vuodesta 1919 vuoteen 1929 oli 25 % –> 36 %, kun taas 1920 käyttöön otettu yritysvero poistettiin 1924), yksityistäminen, työntekijöiden oikeuksien heikentäminen. 1922 teollisuuden palkat olivat pudonneet kolmasosaan vuoden 1920 tasosta. Maan talousekspertit veivät Kansainliiton kautta ohjelmaansa muihinkin maihin ja kansainvälisten lainojen ehdoiksi asetettiin mm. budjetin tasapainottaminen sekä politiikasta riippumattomat, itsenäiset keskuspankit (kovin tuttua nykyäänkin). Mattei toteaakin että ”luonnollisen” laissez-faire -kapitalismin puolustaminen vaati väkivaltaisia toimia.
Italiassa talouskurin toteuttaminen olikin vielä väkivaltaisempi, kun fasistit ottivat maan haltuunsa 1922. Mattei toteaa että valtansa pönkittämiseen fasistien täytyikin käyttää talouskuria, muuten se ei olisi onnistunut. Ulkomaiset liberaalit uskoivat että kapitalismin turvaaminen Italiassa vaatii Mussolinin kaltaisen ”vahvan miehen”. Yhdysvaltain ja Ison Britanniankin niin poliitikot kuin lehdistökin kehuivat fasistien tehokasta talouspolitiikka eivätkä juuri piitanneet väkivallanteoista tai demokratian puutteesta (tärkeintä oli talous, ”takapajuiset” italialaiset saivat hoitaa politiikkansa kuten halusivat).
Tutkiessaan Italian taloushistoriaa kirjoittaja on löytänyt runsaasti materiaalia johtavien taloustieteilijöiden fasismikytköksistä ja ylimielisestä suhtautumisesta ”ignoranttiin” kansaan ja demokratiaan. Samaisen koulukunnan (Bocconin yliopiston ”Bocconi boys”) talousmiehet ovat johtaneet myös Italian viimeaikojen talouspolitiikkaa (mm. pääministerinä leikkauspolitiikkaa tehokkaasti harjoittanut Mario Monti). ”Porvarilla on oltava vaadittavat moraaliset ja älylliset arvot: kun taas hän, jolla ei ole lahjakkuutta, toimintakykyä, kestävyyttä ja omien tunteidensa hallintakykyä lakkaa olemasta Porvari. Nämä ominaisuudet ovat tarpeen, jotta nousee tovereiden joukosta esiin eikä enää kuulu rahvaaseen.” Näin kirjoitti vuonna 1922 yksi johtavista talouskurin rakentajista, Maffeo Pantaleoni.
Merkittävää on kirjoittajan mukaan että talouskuripolitiikan yksi osa vaatii valtion voimakasta väliintuloa (vastoin liberalismin perusideaa) eli esimerkiksi Italian tapauksessa valtio alensi palkkoja (talouskasvusta huolimatta), kielsi vapaat ammattiliitot ja lakot jne.
Mattei tekee lopuksi yhteenvetoja, kuten että 1920-luvun talouskuripolitiikka ei onnistunut tasapainottamaan maailmantaloutta vaan sen aikaansaama kysynnän vähentyminen oli yksi syy vuoden 1929 suureen lamaan. Yritysten voittojen osuus kansantulosta nousi tänä aikana reippaasti, kun taas palkkojen osuus vastaavasti pieneni. Absoluuttinen köyhyys lisääntyi Italiassa 30 prosenttiin (tietenkin fasistinen hallitus kielsi koko köyhyyden käsitteen).
Toisen maailmansodan jälkeen hyväksyttiin yleisesti valtion voimakkaampi osallistuminen talouteen, kunnes 1970-luvun lopulla uusliberalismi alkoi nostaa päätään. Margaret Thatcher sanoi suoraan että työläiset ovat ”tyhjäntoimittajia ja alhaisia petkuttajia”. Sittemmin vuoden 1992 Maastrichtin sopimus asetti EU:n politiikan pysyvän talouskurin alaiseksi. Kirjassa mainitaan erilaisia karmivia esimerkkejä talouskurin aikaansaannoksista mm. Chilessä (sotilasdiktatuurin vetämänä) ja Venäjällä (köyhyysaste nousi muutamassa vuodessa parista prosentista 50:een).
Mattei katsoo että talouskuri otetaan käyttöön erityisesti silloin kun kapitalismi on kriisissä eli kun ihmiset ja erityisesti työntekijät kyseenalaistavat sen periaatteet. Näitä ovat voitto (profit) tuotannon tavoitteena, yksityinen omistus sekä omistajan ja työntekijän välinen palkkasuhde. Hänen mukaansa kapitalistisen sosiopoliittisen järjestyksen (”Capital order”) ylläpitäminen ja sille esitettyjen vaihtoehtojen estäminen on talouskurin päätavoite. Talouskuri on reaktio demokratiaa vastaan.
Loppukevennyksenä tunnetun taloustieteilijän John Kenneth Galbraithin toteamus: Under capitalism, man exploits man. Under communism, it’s just the opposite.
Artikkeli on julkaistu aikaisemmin 2.9.2024 Laurinmaa -blogisivuilla. Uudelleenjulkaisulle on saatu lupa.
