Helsingin Kuusisaaressa Didrichsenin museossa käyvä on voinut ihmetellä, kuinka museo pystyy kaivamaan varastoistaan aina vain uusia helmiä esille. Museolla on muun muassa Miron, Kandinskyn, Henry Mooren, Chagallin, Salvador Dalin, Jean Arpin, Giacometin, Légerin, Andy Warholin, Roy Lichtensteinin, Emil Nolden, Rauschenbergin, Picasson ja Rothkon teoksia.
Kokealma sisältää parisataa 1900-luvun taiteen tunnetuimpien tekijöiden hyvin valittuja teoksia. Siihen kuuluu myös satoja antiikkisia pienoisveistoksia Kiinasta, Persiasta, Amerikan esikolumbiaanisista kulttuureista sekä Afrikasta ja Lähi-idästä. Museon pienuuden takia teoksista vain murto-osa voi olla samanaikaisesti esillä, mikä on valitettavaa.
Mikäli kokoelmalle luodaan yhteishankkeella tarpeeksi suurikokoinen rakennus, niin Helsinkiin saataisiin kauan haaveiltu kansainvälisen taiteen korkeatasoinen museo. Esimerkiksi kiinalaisia turisteja saattaisi hyvinkin kiinnostaa noin sadan kiinalaisen antiikkiteoksen kokoelma, joista lähes puolet on luotu yli 2000 vuotta sitten kukoistaneissa korkeakulttuureissa.
Kokoelmaan kuuluu Henry Mooren yhdeksän veistosta ja kymmenkunta maalausta. Mikäli Mooren sisätiloissa olevat veistokset ja maalaukset sijoittaisi yhteen tilaan, niin jo sillä loisi monelle taideturistille tärkeän kiintopisteen.
Win-win -projektin ideoimista
Koska Didrichsenin merkittävästä kokoelmasta valtaosa ei nykyään voi olla esillä, niin säätiön taholla saattaisi olla kiinnostusta johonkin senkaltaiseen ratkaisuun, jossa Didrichsenin nykyinen museo jatkaisi entisellä tavalla toimintaansa Kuusisaaressa, mutta sen kokoelman pääosaa kierrätettäisiin uudessa museorakennuksessa, jossa sitä esitettäisiin yhtenäisenä. Teosten omistus voisi myös säilyä säätiöllä.
Tällöin Suomen valtio, Helsingin kaupunki ja Didrichsenin museosäätiö voisivat yhdessä rakentaa uuden museotilan sopivaan paikkaan. Koska taloudellisesti tavattoman arvokkaat teokset tulisivat Didrichsenin säätiöltä, niin olisi vain kohtuullista, että rakennuskustannuksista vastaisi julkinen puoli. Myös pääsylippujen tuloista jonkin prosenttiosuuden voisi ohjata Didrichsenin säätiölle.
Jokin tämänkaltainen ratkaisu kaikkia osapuolia hyödyttävälla tavalla kehiteltynä myös mahdollistaisi nykyisen museotoiminnan jatkumisen ennallaan Kuusisaaren ainutlaatuisessa ympäristössä. Ehkäpä voisi löytyä yhteistyökuvio, mikä vastaa säätiön perustamispykälien päämäärää ylläpitää taidetta museotarkoituksiin ja edistää taiteen tuntemusta (ks. § 2 ).
Uuden museon kokoelmaa voisi täydentää kierrättämällä siellä pitkäaikaislainoina joitakin helmiä, jotka nykyään piileskelevät Kiasman ja muidenkin suomalaisten museoiden varastoissa.
Tässä on luonnostelmana vain alustavia ideoita, mutta kiinnostuneiden osapuolten edelleen muokkaamana niistä ehkä voi kehittyä win-win -tilanne, jolla synnytettäisiin kulttuurielämää kiinnostavasti rikastuttava museo.
Mikael Kallavuo
