Oikeistopopulististen liikkeiden kasvun syynä on uusliberalismi, kirjoittaa talousnobelisti Joseph Stiglitz kirjassaan ”People, Power and Profits”. Uusliberalismi on hajottanut turvaverkkoja ja luonut laajaa tyytymättömyyttä, jota oikeistoliikkeet lietsovat.
Uusliberalistinen presidentti Ronald Reagan lupasi laittaa Yhdysvaltojen talouden kasvuun purkamalla säätelyä ja laskemalla veroja. Todellisuudessa talouskasvu hidastui noin 30 prosenttia vaikka seuraavatkin hallinnot jatkoivat uusliberalististen lupausten kultaamalla tiellä.
Keskimääräinen tulotaso on polkenut valtaosalla lähes paikallaan, kun taasen vauraimpaan prosenttiin kuuluvien tulot nousivat kohisten viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana, kirjoittaa Stiglitz. Yhdysvalloilla menee nyt surkeasti niin koulutuksessa, terveydenhoidossa kuin investoinneissakin. (Ks. People, Power and Profit, s. 33–43.)
Monessa maassa väestöstä suurehko osa tuntee tyytymättömyyttä, jonka oikeistopopulistit ovat havainneet ja käyttävät sitä hyväkseen. Esimerkiksi Donald Trump on ollut ”tarpeeksi ovela havaitsemaan tyytymättömyyden, lietsomaan sitä ja käyttämään sitä häikäilemättä hyväkseen,” kirjoittaa Stiglitz (Esipuhe, s. XV).
Vaarallisinta on oikeistopopulistien tieteenvastaisuus
Stiglitz arvioi uusliberalistisen kauden aikana yritystahojen heikentäneen luottamusta tieteeseen. Esimerkiksi tupakkateollisuus on kylvänyt epäluuloa tupakoinnin vaarallisuudesta varoittavia tutkimuksia kohtaan. Yrityselämä on toistuvasti joutunut ristiriitoihin viranomaisten ja asiantuntijoiden kanssa, jotka yrittävät suojella luontoa ja ihmisten terveyttä.
Nyt eri maissa oikeistopopulistiset liikkeet hyökkäävät propagandistisin väittein tieteentekijöitä vastaan ja ovat avoimen ilmastoskeptisiä. Jatkuvan tieteenvastaisen propagandan takia osalta väestöstä on katoamassa luottamus oikeuslaitosten, tutkijoiden ja virkamiesten riippumattomuuteen.
Näin murentaessaan demokraattisia instituutiota oikeistopopulistit samalla auttavat yritysten pyrkimyksiä heikentää ympäristö-, vero- ja työsuojelulakeja.
Kyseenalaistaessaan valistuksesta alkanutta pyrkimystä totuudellisuuteen populistit ovat Stiglitzin mukaan vahingoittamassa yhteisöjen tärkeintä kasvuvoimaa, jossa loogisuuteen pyrkivän ajattelun avulla ratkaistaan ongelmia, innovoidaan teknologiaa ja parannetaan yhteiskuntien epäkohtia. (ks. esim. s. 230–234).
Tarvitaan politiikkaa, joka syö oikeistopopulistien kannatuksen
Nykyisten oikeistopopulistien fasismille sävähtävää propagandaa on vaikea voittaa pelkin asia-argumentein, koska se kumpuaa tyytymättömyyden ja turvattomuuden tunteesta. Stiglitzin mukaan nyt tarvittaisiin päämäärätietoinen ohjelma, joka pyrkii poistamaan tyytymättömyyden lähteen. Tarvitaan vahva valtio.
Valtion tulisi pyrkiä täystyöllisyyteen, vähentää spekulatiivista finanssitaloutta ja edistää konkreettisia investointeja. Esimerkiksi pörssikauppoja tulisi säädellä transaktioverolla ja hiilidioksidipäästöille tulisi asettaa oma veronsa (ks. s. 205–207).
Financial Timesin kirja-arviossa on erinomainen luonnehdinta, kuinka Stiglitz:
”käyttäen vallitsevan taloustieteen perusteluja tarjoaa arvovaltaisen puolustuksen hallinnon interventioille, joilla rakennetaan oikeudenmukaisempi yhteiskunta uhraamatta kasvua.”
Tekoäly ja robotiikka ovat jo syrjäyttämässä perinteisiä teollisuusaloja, joiden työpaikat eivät enää palaa takaisin vaikka kuinka rajoja vaadittaisiin suljettaviksi. Siksi yhteiskunnan on Stiglitzin mielestä tuettava hankalaan tilaan joutuneita. On annettava koulutusta uusiin ammatteihin ja tarvittaessa muuttoapua toisille paikkakunnille (s. 97–100).
Samalla suuryritysten monopolimaista valtaa on vähennettävä ja markkinavoimiin kuuluvaa tervettä ja aitoa kilpailua on lisättävä, kirjoittaa Stiglitz ja käy kirjassaan läpi vielä monia muitakin ehdotuksiaan.
Esimerkiksi kauppasopimukset olisi laadittava avoimemmin ja niin, että yritykset eivät voi madaltaa palkkakustannuksia, kiertää veroja tai lypsää valtioilta miljardien korvauksia, jos ne yrittävät suojella luontoa saastumiselta (s. 99).
Stiglitzin ajankohtaisen kirjan suurimpana heikkoutena on, että siinä suhtaudutaan liian kriittisesti perustulon mahdollisuuksiin.
Mikael Kallavuo
