Suomalaisten hyvinvointi julkaistiin seitsemättä kertaa joulukuussa. Neljän vuoden välein julkaistavassa teoksessa yritetään ymmärtää ja selittää suomalaisten hyvinvointia ja sitä, miten sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut onnistuvat paikkaamaan hyvinvoinnin vajeita. Suomalaisten hyvinvointi 2022 -artikkeleista vastasivat tälläkin kertaa pääosin THL:n tutkijat. Lienee sanomattakin selvää, että suomalaisten hyvinvointia ei voi kuvata kattavasti edes 360 sivulla, vaikka monenlaista aihetta ja tutkimusta tuohon mahtuukin. Alla joitakin nostoja teoksesta.
Suomalaiset ovat elämäänsä tyytyväisiä
Enää ei ole uutinen, että suomalaiset ovat kansainvälisten vertailujen mukaan varsin tyytyväisiä elämäänsä. Tyytyväisyys omaan elämään on niin sanottu subjektiivinen hyvinvoinnin mittari, joka kuvaa sitä, miten ihmiset itse kokevat hyvinvointinsa. Elämään tyytyväisyyttä hyvinvoinnin mittarina on hyödynnetty varsin kattavasti eri tieteenaloilla. Joonas Uotisen ja Maria Vaalavuon tarkastelu eurooppalaisten hyvinvoinnista toistaa tuttua tarinaa (kirjan luku 4): Pohjoismaissa ja Suomessa ollaan tyytyväisimpiä elämään, sitten järjestyksessä seuraavat Länsi-Eurooppa, sen jälkeen Itä- ja Etelä-Eurooppa. Kaikilla noilla alueilla suuremmat tulot ovat yhteydessä suurempaan elämään tyytyväisyyteen. Ihan perustellusti voi ajatella, että subjektiivinen elämän tyytyväisyyden mittari heijastelee materiaalista hyvinvointia. Suomalaisten hyvinvoinnin yksityiskohtaisempi tarkastelu osoittaa, että kansainvälisten vertailujen varsin mairitteleva kuva on vain osatotuus.
Hyvinvointi ei jakaudu tasaisesti
Suomessa sosioekonomisen aseman mukaiset terveyserot ovat pysyneet edelleen suurina, eikä näköpiirissä ole merkittävää muutosta (luku 2). Yksi sote-uudistuksen tavoitteista on terveys- ja hyvinvointierojen kaventaminen, lähtötilanne huomioiden työsarkaa todellakin riittää.
Väestötasolla sosioekonominen asema heijastuu myös asumismuotoihin ja alueelliseen eriytymiseen. Kerrostalovaltaisilla alueilla pienituloisuus on lisääntynyt, kun taas pientalovaltaisilla alueilla pienituloisten osuus on pysynyt ennallaan tai vähentynyt. 1990-luvun jälkeen erot alueiden välillä ovat pikemmin kasvaneet kuin kaventuneet (luku 3).
Työelämään kiinnittyminen näyttäisi tukevan hyvinvointia tai ainakin työelämän ulkopuolella oleminen sitä selvästi heikentää. Yksi kirjan luvuista tarkastelee työllisyyttä ja koettua elämänlaatua maahan muuttaneessa väestössä (luku 6). Koko väestöön verrattuna, maahan muuttanut väestö on heikommassa asemassa työmarkkinoilla. Työllistymisvaikeudet koskettavat erityisesti maahan muuttaneita naisia. Näin siitä huolimatta, että suurella osalla naisista (47 prosentilla) on korkeakoulututkinto. Tilanne on ongelmallinen, sillä työllistymistä pidetään yhtenä keskeisimmistä kotoutumista kuvaavista tekijöistä ja tutkimuksen mukaan työ on yhteydessä myös koettuun elämänlaatuun.
Työ tai työelämä vaikuttaa myös siihen, miten lapsiperheissä voidaan (luku 7). Perheillä on erilaisia edellytyksiä järjestää arkeaan, riippuen niin perhe- kuin työtilanteestakin. Ansiotyö heijastuu perhe-elämään myös myönteisesti. Erityisesti äidit kokevat jaksavansa paremmin lasten kanssa, kun he ovat myös ansiotyössä. Tämä kokemus näyttäisi lisääntyneen palkansaajilla koko 2000-luvun ajan.
Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuus
Jo yllä olevat nostot kertonevat, että terveys- ja hyvinvointierot eivät katoa itsestään. Nähtäväksi jää onnistutaanko seuraavalla hallituskaudella toteuttamaan sellaista hyvinvointipolitiikkaa, joka kaventaisi eroja. Hyvinvointi on kokonaisuus, joka muodostuu monesta eri tekijästä, kuten esimerkiksi Arto O. Salonen on jo aikaisemmin Osallisuus-mediassa kuvannut. Hyvinvointipolitiikan mahdollisuuksista ja tavoitteista pitäisi saada jonkinlainen kokonaiskuva. Esimerkiksi asuntopolitiikalla voidaan vaikuttaa moneen asiaan samanaikaisesti. Kohtuuhintainen asuminen voisi vähentää tarvetta toimeentulotuelle ja se auttaisi ylipäänsä pienituloisten kotitalouksien pärjäämistä. Asuntopolitiikalla on myös merkitystä sille, miten alueellinen eriytyminen kehittyy tai minne työvoima sijoittuu. Toistaiseksi keskustelu pyörii kovin yksisilmäisesti asumistuen ympärillä, mikä on vain yksi asuntopolitiikan tekijä.
Julkiset palvelut, sosiaaliturva ja hyvinvointi ovat monin tavoin yhteydessä toisiinsa. Ruuhkavuosia elävän lapsiperheen arkea helpottaa, jos samaan aikaan ei tarvitse kantaa huolta omien vanhempien pärjäämisestä ja jos lapset voi viedä hyvillä mielin varhaiskasvatukseen töihin mennessä. Pienemmilläkin tuloilla tulee toimeen, jos voi luottaa siihen, että sairauden kohdatessa saa tarvitsemansa terveydenhoidon ja että koulutus tai kouluttautuminen on maksutonta. Toisin sanoen, pienituloisten toimeentuloa voidaan helpottaa hyvin toimivilla julkisilla palveluilla ja esimerkiksi pienten lasten luotettavat varhaiskasvatuspalvelut edistävät ansiotyöhön palaamista sekä perheen hyvinvointia.
Hyvinvointivaltion uudistaminen hitaasti kiiruhtaen
Kokonaisuutena Suomalaisten hyvinvointi 2022 osoittaa, että suomalaisessa yhteiskunnassa on paljon hyvää. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö parannettavaa ole, erityisesti jos katsotaan, miten toisaalta hyvinvointi ja toisaalta haavoittuvuudet kasaantuvat eri ihmisille. Viime vuosituhannella rakennetun hyvinvointivaltion paikkailu sieltä täältä tuskin enää riittää, vaan pitäisi huomioida eri politiikkalohkojen yhteen kietoutuneisuus. Hyvä uutinen on se, että yhdellä politiikkatoimella voi olla merkitystä hyvinvointiin monin eri tavoin. Esimerkiksi hyvät varhaiskasvatuspalvelut voivat edistää vanhempien töihin osallistumista ja siten äitien hyvinvointia (ks. luku 7) sekä lisäksi tasata samalla lasten kotitaustoista johtuvia eroja.
On toki helpompaa keskittyä vain yksittäisiin etuuksiin kuten asumistukeen ja unohtaa laajemmat asuntopolitiikan kysymykset. Jos kuitenkin tavoiteltaisiin enemmän hyvinvointia nykyisillä resursseilla, ei isoja kokonaisuuksia saisi ohittaa. Keskustelun voi aloittaa esimerkiksi asuntopolitiikasta ja mikä julkisen vallan rooli siinä on. Kasvukeskuksissa on törmätty ilmiöön, jossa vapaita vuokra-asuntoja on läjäpäin, mutta vuokrahinnat eivät sittenkään laske (Lindholm 10.2.2023). Keskittyminen pelkkään asumistukeen tai siihen, miten asuminen heikossa yhteiskunnallisessa asemassa oleville turvataan, ohittaa tyystin sen, miten ja kenelle asuntovarallisuus kasaantuu, minkälaista eriarvoisuutta varallisuuden kasautuminen mahdollisesti tulevaisuudessa tuottaa ja syntyykö nykyisellä asuntopolitiikalla sellaista kaupunkirakennetta tai sellaisia elinvoimaisia alueita, jotka lisäävät kaikkien hyvinvointia.
Paula Saikkonen, tutkimuspäällikkö, THL
Lindholm, P. (2023) Sijoitusjätit pitävät vuokra-asuntoja tarkoituksella tyhjinä – näistä syistä vuokrat eivät laske, vaikka vapaita asuntoja on läjäpäin. https://yle.fi/a/74-20014617
Karvonen, S., Kestilä L., Saikkonen, P. (toim.) (2022) Suomalaisten hyvinvointi 2022. Helsinki: THL. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-996-2
