Ensimmäisen vaalikautensa aikana hyvinvointialueet ovat päättäneet karsia ikääntyneiden hoivapalveluita tiukkojen säästöpaineiden takia. Heta Melartin pohtii blogissaan huhtikuussa järjestettävien aluevaalien merkitystä vanhushoivan tulevaisuuden kannalta. Melartinin mukaan nyt hallituksen talouskuri pakottaa hyvinvointialueet karsimaan palveluita, mutta panostukset riittävään hoivaan eivät toteudu myöhemminkään, jos aluepäättäjillä ei ole siihen poliittista tahtoa.

Huhtikuussa järjestettävissä aluevaaleissa valitaan aluevaltuutetut hyvinvointialueiden toiselle vaalikaudelle. Hyvinvointialueiden kahta ensimmäistä toimintavuotta ovat hankaloittaneet mittavat säästöpaineet. Kattaakseen alijäämät vuoteen 2026 mennessä lähes kaikki alueet ovat karsimassa ikääntyneiden hoivapalveluita. Näiden leikkausten seuraukset eivät näytä hyvältä.

Tarkastelen tässä blogissa sitä, mikä merkitys tulevilla aluevaaleilla ja valituilla aluevaltuutetuilla on vanhushoivan tulevaisuuden kannalta. Pohdin, voitaisiinko hyvinvointialueilla palveluiden heikentämisen sijaan toimia myös toisin, ja mitä suunnanmuutos vaatisi.

Hyvinvointialueiden talouskuri iskee vanhusten hoivaan

Hyvinvointialueet ovat vähentämässä 75 vuotta täyttäneiden ympärivuorokautisen palveluasumisen peittävyyttä yhdestä kahteen prosenttiyksikköä lähivuosien aikana. Peittävyydellä tarkoitetaan palvelun piirissä olevien vanhusten osuutta samanikäisestä väestöstä. Kun ikääntyneiden määrä samaan aikaan kasvaa, johtaa peittävyyden lasku käytännössä siihen, että tuhannet palvelua tarvitsevat vanhukset jäävät ilman ympärivuorokautisen hoivan paikkaa.  

Koska päätöksillä tavoitellaan säästöjä, ei ole odotettavissa, että vastaavat resurssit suunnattaisiin täysimääräisesti kevyempien palveluiden lisäämiseen. Toistaiseksi näin ei myöskään näytä tapahtuneen, kun hyvinvointialueiden ensimmäisenä toimintavuonna 2023 kotihoidon asiakkaiden määrä väheni edellisestä vuodesta jopa 10 000:lla ja säännöllisen kotihoidon asiakkaiden määrä 2000:lla. Osalla alueista tavoitellaan kotihoidon peittävyyden supistamista edelleen. Niin kutsuttua yhteisöllistä asumista ollaan sen sijaan lisäämässä, mutta korvaavaksi palveluksi ympärivuorokautiselle hoivalle ei siitäkään ole.

Työvoimaintensiivistä ja henkilöstön vähimmäismitoituksella säänneltyä ympärivuorokautista hoivaa vähennetään säästötavoitteiden lisäksi myös siksi, että pula hoitajista vaikeuttaa palveluiden järjestämistä hyvinvointialueilla.  

Vanhuspalveluiden saatavuuden heikentämisellä on monia seurauksia. Ensi sijassa palveluiden väheneminen syventää jo olemassa olevaa hoivavajetta entisestään. Tälläkään hetkellä monet ikääntyneet eivät saa riittävästi tarvitsemiaan palveluita. Samalla myös säästöjen toteutuminen jää toiveiden varaan, kun vastuu ja kustannukset hoivasta siirtyvät yhteiskunnalta yksilöiden vastuulle. Läheisten tekemän palkattoman hoivatyön kasvulla on myös työllisyyttä ja julkista taloutta heikentäviä vaikutuksia.

Riippuvuus valtion rahoituksesta kaventaa hyvinvointivaltioiden päätösvaltaa

Hyvinvointialueiden rajut säästötoimet johtuvat ensisijaisesti alueiden riippuvaisuudesta kansallisen tason päätöksistä ja ohjauksesta. Alueet saavat rahoituksensa valtiolta, ja sen taso määräytyy alueiden lakisääteisen rahoitusmallin mukaisesti. Hyvinvointialueilla on toimivaltaa omaan tulorahoitukseensa käytännössä vain palvelujen asiakasmaksujen kautta.

Asiantuntijat ovat viime aikoina tuoneet esiin tiukan säästöaikataulun riskit keskeisten palveluiden toteutumiselle ja esittäneet lisäajan myöntämistä alueille alijäämien kattamiseen. Toistaiseksi pääministeri Orpon hallitus on viitannut huolille kintaalla.

Päätöksenteko hyvinvointialueilla on siis pitkälti sidottu hallituksen päätöksiin. Hallituksen talouspoliittiset tavoitteet painottuvat myös ministeriöiden ohjauksessa hyvinvointialueilla. THL:n tuoreen raportin mukaan valtiovarainministeriön (VM) talousohjaus koetaan alueilla korostuneeksi suhteessa esimerkiksi sosiaali- ja terveyspoliittisista tavoitteista ohjausvastuussa olevan sosiaali- ja terveysministeriön ohjaukseen. Viime vuonna VM:lle siirrettiin myös lakisääteinen vastuu hyvinvointialueiden ohjauksen koordinoinnista. Näiden syiden takia alueiden tosiasiallinen autonomia jää ohueksi, vaikka niillä on laillinen itsehallinto ja demokraattisesti vaaleilla valitut päättäjät.

Hoivapalveluiden järjestämiseen hyvinvointialueilla vaikuttavat myös hallituksen tekemät muutokset sosiaali- ja terveyspalveluiden palveluvelvoitteisiin. Hallitus päätti muun muassa laskea vanhusten ympärivuorokautisen hoivan henkilöstömitoitusta ja leikata sata miljoonaa euroa sosiaalihuollon palveluvalikoimasta vuodesta 2026 alkaen.

Henkilöstömitoituksen höllentäminen voi heikentää hoivan laatua ja pitkällä aikavälillä myös vaikeuttaa henkilöstön saatavuutta entisestään, kun yksittäisen hoitajan työkuorma kasvaa. Viime kevään kehysriihessä sovittujen sosiaalihuollon säästöjen kohdentamista suunnitellaan hallituksessa parhaillaan, ja henkilöstömitoitus on vaarassa joutua uudelleen leikkauspöydälle.

Hoivan karsiminen on myös poliittinen arvovalinta

Vanhushoivan taso ei kuitenkaan ole pelkästään taloudellinen kysymys, vaan ainakin osittain myös hyvinvointialueiden päättäjien poliittinen arvovalinta. Monien hoivapalveluiden saatavuus on ollut laskussa jo useamman vuosikymmenen ajan, eli palveluita on heikennetty myös silloin, kun taloudessa on mennyt paremmin. Lisäksi karsintaa ovat tehneet ennen sote-uudistusta kunnat, joilla mahdollisuudet oman rahoituksensa tason sääntelyyn olivat verotusoikeuden takia hyvinvointialueita laajemmat.

Kirkkaammatkaan tulevaisuudennäkymät hyvinvointialueiden taloudessa eivät siis takaa sitä, että hoivapalveluiden saatavuutta parannettaisiin, sillä aluepäättäjät voivat myös haluta kohdistaa rahat toisaalle. Vanhushoivan riittämätöntä resursointia selittävätkin heikon julkisen talouden ohella myös uusintavan työn aliarvostus ja näkymättömyys. Uusintavalla työllä tarkoitetaan kaikkea elämää, yhteisöjä ja työvoimaa ylläpitävää hoiva- ja kasvatustyötä, joka on myös useimmin naisten tekemää palkattua tai palkatonta työtä.

Aliarvostusta kuvaa hyvin muun muassa poliittinen tahto siirtää vastuuta vanhusten hoivasta entistä enemmän läheisten harteille, mikä on näkynyt esimerkiksi Orpon hallituksen päätöksissä leikata ympärivuorokautisesta hoivasta. Omaisten tekemä palkaton hoivatyö nähdään ilmaisena tai ainakin halpana tapana huolehtia kasvavasta vanhusväestöstä, vaikka todellisuudessa kustannuksia siitä aiheutuu niin yksilöille kuin yhteiskunnalle. Tuoreen Sukupolvibarometrin mukaan oikeistopuolueiden kannattajat suhtautuvat vasemmistopuolueiden kannattajia myönteisemmin aikuisten lasten entistä suurempaan vastuuseen ikääntyneiden hoivasta.

Aluevaaleilla kohti hoivaavampaa taloutta

Vaikka hallituksen talouskuri on tällä hetkellä merkittävin hyvinvointialueiden päätöksentekoa ohjaava tekijä ja lyhyen aikavälin säästötavoitteet vaikeuttavat pitkän aikajänteen suunnittelua alueilla, vaatii vanhusten hoivan jatkuvan karsinnan suunnanmuutos aluepäättäjiltä myös poliittista tahtoa.

 Tiukoissakin talousraameissa voidaan tehdä kokeiluja ja löytää toimivia ratkaisuja ikääntyneiden palveluihin. Joillakin hyvinvointialueilla on esimerkiksi panostettu ikääntyneiden perusterveydenhuoltoon omalääkärimallin avulla. Tuttu omalääkäri ja hoitosuhteen jatkuvuus voi lisätä ikääntyneiden turvallisuuden tunnetta omasta pärjäämisestä ja tukea toimintakyvyn säilymistä pitempään.

Huhtikuun aluevaaleissa voidaan siis vaikuttaa siihen, suhtaudutaanko hyvinvointialueilla hoivaan ensisijaisesti kuluna vai tarkastellaanko myös esimerkiksi sen heikentämisestä aiheutuvia inhimillisiä ja taloudellisia kustannuksia. Vaalit tarjoavat myös mahdollisuuden keskustella laajemmin koko sote-palvelujärjestelmästä ja sen rahoituksesta. Tällä keskustelulla voidaan vaikuttaa myös valtakunnanpolitiikkaan ja esimerkiksi tuleviin eduskuntavaaleihin.

Vanhushoivan suunnan muuttamiseksi aluepäättäjiltä tarvittaisiin hoivaavan talouden vision omaksumista. Hoivaavalla taloudella viitataan järjestöjen sekä feministisen taloustieteen ja poliittisen talouden tutkijoiden kehittämään talouskäsitykseen, jossa hoiva nähdään välttämättömänä osana taloutta ja kaiken taloudellisen toiminnan lähtökohtana.

Samalla vision toimeenpano tuo hoivatyön näkyväksi ja arvostetuksi yhteiskunnassa esimerkiksi riittävinä hoiva-alan palkkoina sekä palkattoman hoivan arvon mittaamisena osana kansantuloa. Se vaatii tarkastelemaan kriittisesti myös palkattoman hoivavastuun kasvattamista ja huomioimaan sen kustannukset yksilöille ja yhteiskunnalle.

Kirjoittaja Heta Melartin on valmistunut kauppatieteiden maisteriksi taloustieteestä Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta. Melartin on aiemmin tutkinut Kalevi Sorsa -säätiössävanhushoivapalveluiden säästöjen työllisyysvaikutuksia. 

Artikkeli on julkaistu aiemmin Kalevi Sorsan säätiön verkkosivuilla 24.3.2025 ja sen uudelleen julkaisemiselle on saatu lupa.