Scientist Rebellion -liike kannustaa tiedeyhteisön jäseniä aktivoitumaan ja liittymään kansalaisvastarintaan ihmiskunnan tulevaisuuden turvaamiseksi. Mitä akateeminen vapaus ja yhteiskunnallinen vuorovaikutus tarkoittavat, kun planeettamme elinkelpoisuus on uhattuna?
Ihmisen aiheuttama ilmaston kuumeneminen ja sen kanssa kytköksissä etenevä elonkirjon hiipuminen ovat aikamme suurin haaste.
Jos ihmiskunta ei muuta kurssiaan välittömästi, vakaan ilmaston romahtamisen ennustetaan johtavan jo tulevina vuosikymmeninä ruokaturvan heikkenemiseen, sosiaalis-poliittiseen epävakauteen, pakkosiirtolaisuuteen ja konflikteihin kaikkialla maailmassa – tämä tarkoittaa pahenevaa inhimillistä kärsimystä ja lopulta yhteiskunnallisia romahduksia.
Ilmastokriisin konkreettiset seuraukset ovat jo nähtävissä kaikilla mantereilla, myös Euroopassa, lisääntyneinä tappavina helleaaltoina, kuivuutena ja tulvina. (IPCC 2023; IPBES 2019.)
Huolimatta tutkijoiden vuosikymmeniä jatkuneista analyyseistä, raporteista ja vetoomuksista, poliittiset toimet yhteiskuntien ohjaamiseksi turvalliselle, hiilineutraalille kurssille ovat olleet auttamattoman hitaita.
Tämä on johtanut kansalaisten kasvavaan huoleen ja vahvempia ilmastotoimia ajavien, järjestäytyneiden ympäristö- ja yhteiskunnallisten liikkeiden syntyyn. Yhä enenevässä määrin nämä kansanliikkeet, kuten Extinction Rebellion ja sen Suomen haara Elokapina, valikoivat vaikutuskeinonsa väkivallattoman kansalaisvastarinnan menetelmistä.
Scientist Rebellionin kansanvälisessä verkostossa on tuhansia tutkijoita
Eri ympäristöliikkeiden toimijoissa on mukana myös kasvava määrä tiedeyhteisön jäseniä. Tästä ilmeisin muttei ainoa esimerkki on Scientist Rebellion, joka on Extinction Rebellionin akateeminen sisarliike. Nuoresta iästään huolimatta sillä on tuhansia kannattajia kaikilla mantereilla.
Mikä saa tutkijat, joiden rooliksi yleensä mielletään keskustella sivistyneesti kokouspöytien ääressä, jalkautumaan kaduille ja kansanliikkeisiin?
Vastaus löytyy siitä, kuinka murskaavasti tiedeyhteisö on toistaiseksi epäonnistunut ilmastoon ja elonkirjoon liittyvässä viestinnässä (Racimo ym. 2022). Monen tutkijan tiedostamaton oletus, jonka mukaan tutkimus vaikuttaa yhteiskunnan tasolla pelkällä olemassaolollaan, on osoittautunut varsin naiiviksi (Gardner ym. 2021). [- -]
Tieteen jo kauan ymmärtämää vaaraa ihmiskunnan tulevaisuudelle ei ole otettu vakavasti. Se ei ole sattumaa tai johdu ihmisten typeryydestä. Se on ensisijaisesti seurausta siitä, että tietyt teollisuudenhaarat – kärkisijalla fossiiliteollisuus – ovat aktiivisesti harhaanjohtaneet kansalaisia ja lobanneet tiensä poliittisen vallan ytimeen, rajoittamattoman talouskasvun lupausten siivittämänä (esimerkiksi Lucas 2021).
Tiedeyhteisön suositukset eivät ikinä tule johtamaan kunnollisiin ilmastotoimiin, jos ne ovat vain kohteliaita vetoomuksia vallitseville valtarakenteille tilanteessa, jossa juuri nämä rakenteet pahentavat tuhoa.
Tiedeyhteisö laiminlyönyt velvollisuutensa yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta
Ihmiskunnan elinolosuhteiden heiketessä tiedeyhteisön on tullut aika myöntää, että olemme laiminlyöneet velvollisuutemme tehokkaasta yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta, jotka on Suomessa kirjattu yliopistolakiinkin. Olemme käyttäneet riittämättömiä viestintämenetelmiä ilmaston ja elonkirjon kriiseihin liittyen.
Pelko vakiintuneen järjestyksen horjuttamisesta on johtanut siihen, että jopa tiedeyhteisö itse toimii omia suosituksiaan vastaan ja hidastaa perustavanlaatuista yhteiskunnallista muutosta, jota hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC ja luonnon monimuotoisuus ja ekosysteemipalvelupaneeli IPBES ovat peräänkuuluttaneet.
Ilmaston ja elonkirjon romahtamisen pahimpien seurausten välttämiseksi yhteiskuntiemme on toimittava nyt.
On tullut aika muuttaa taktiikkaa
Yhä useampi tutkija pelkää, ettei heidän työllään ole tulevaisuudessa merkitystä, jos ympäristöolojen heikkeneminen ja sen seurannaisvaikutukset yhteiskuntiin etenevät nykykurssilla. On tullut aika muuttaa työskentelytapaamme – ja moni on jo tehnyt niin.
Yhdysvaltain avaruusviraston NASAn ilmastotutkija Peter Kalmus on pidätetty toistuvasti Scientist Rebellionin mielenilmauksissa, joissa hän on muun muassa kahlinnut itsensä fossiilisiin polttoaineisiin sijoittavan JP Morgan Chase -pankin sisäänkäynnin tukkeeksi.
Yksi IPCC-raportin kirjoittajista, ekologisen taloustieteen professori Julia Steinberger taas pidätettiin viime syksynä Sveitsissä, jossa hän esti moottoritien liikennettä Renovate Switzerland -kampanjan kanssa vaatien hallitusta remontoimaan valtion vanhat rakennukset energiatehokkaiksi.
Tutkijoiden yleistyvä kansalaistottelemattomuus on toisaalta herättänyt myös laajaa keskustelua tiedeyhteisön uskottavuudesta.
Kansalaistottelemattomuudessa kansalainen kieltäytyy noudattamasta tai vastustaa epäeettiseksi kokemaansa lakia tai valtarakennetta. Tästä yksilötason seurauksena on usein kiinniotto, pidättäminen tai vangitseminen, joskus valtaapitävien väkivalta.
Asettamalla itsensä haavoittuvaan asemaan suhteessa vallassa olevaan hallintoon, kansalaiset kuitenkin herättävät julkista huolta ja myötätuntoa tavalla, joka ei useinkaan onnistu muilla keinoilla – ei edes tiedeyhteisön perinteisillä viestintäkeinoilla. [- -]
Olemme tilanteessa, jossa on olemassa ylitsepääsemätön tieteellinen yksimielisyys siitä, että ihmiskunnan kurssi on kohti yhä katastrofaalisempaa tulevaisuutta. Samalla tiedämme, että aivan vielä ei ole myöhäistä ja että toimivia, ihmiskunnan turvallisuutta ja globaalia yhdenvertaisuutta parantavia ratkaisuja on olemassa.
Jos ratkaisujen käyttöönotto vaatii historiallisen tiedon valossa sitä, että kansalaiset nousevat vastarintaan ja painostavat poliittiset päättäjämme toimimaan, eikö tiedeyhteisöllä ole velvollisuus sanoa se ääneen? Eikö meillä ole velvollisuus jopa osallistua? Tutkijoiden näkyvä osallistuminen kansalaisaktivismiin ilmaston puolesta on selkeä viesti tilanteen vakavuudesta ja muutokseen tarvittavista toimista (Capstick ym. 2022).
Tiedeyhteisöllä on aina ollut kolme tehtävää: tehdä tutkimusta, tarjota tutkimukseen perustuvaa korkeatasoista opetusta ja panostaa yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen ja tutkimustuloksista viestimiseen. Tieteenalasta riippumatta jokaisen osa-alueen työtehtäviä on mahdollista laajentaa ilmastohätätilan ratkaisemiseen: näkyvämmin, suoremmin ja vaikuttavammin kuin tähän asti on yritetty.
Se, että yhä useammat tiedeyhteisön jäsenet ottavat aktiivisia yhteiskunnallisia rooleja, ei ole merkki akateemisen kulttuurin muutoksesta, vaan kasvavasta vaarasta, joka yhteiskuntia uhkaa.
Tiedeyhteisö osana kansalaisvastarintaa
Tiedeyhteisön jäsenet ovat kautta historian olleet yhteiskunnallisten muutosten eturintamassa: Tilastotieteilijä Florence Nightingale ja lääkäri Elizabeth Garrett Anderson olivat 1800-luvun lopun naisten äänioikeusliikkeen merkittäviä tukijoita. Johtavat intellektuellit ja Nobel-voittajat kirjoittivat kuuluisan Russell-Einstein-manifestin ydinaseita ja sotaa vastaan 1950-luvulla.
Ilmastotutkija James Hansenin puheenvuorot ja myöhemmin myös kansalaistottelemattomuus taas ovat innoittaneet muita tiedeyhteisön jäseniä aktivoitumaan ilmastotoimien edistämiseksi jo 1980-luvulta lähtien.
Osa tätä jatkumoa ovat myös 2020-luvun tutkijoiden verkostoituminen Scientist Rebellionin kautta ja osallistuminen lakkoihin, opetustempauksiin, tieteellisten julkaisujen luvattomaan kiinnittämiseen julkiseen tilaan sekä häiriötä aiheuttaviin katujen ja julkisten rakennusten valtauksiin. [- -]
Eri tieteenalojen kohtaamat odotukset neutraaliudesta ovat myös varsin epätasaiset: Lääketieteen odotetaankin taistelevan sairauksia ja kärsimystä vastaan. Eikö siis ekologin kuulukin välittää siitä, että ekosysteemi säilyy elinkelpoisena? Ja ei kai yhteiskuntatieteilijän tehtävä voi olla vain raportoida romahdusta?
Kun kyse on aiheesta, joissa tieteellisellä tiedolla on lähtökohtaisesti suuri poliittinen merkitys, tieteellinen objektiivisuus ei kärsi siitä, että tutkija ilmaisee kantansa. Neutraalius ei ole todellisuudessa edes mahdollista. (Isopp 2015.)
Yliopistojen tulisi pikimmiten luoda vahvempia käytäntöjä sille, että tutkijoiden yhteiskunnallinen vuorovaikutus, myös aktivisteina, ei olisi vain siedetty sivujuonne, vaan olennainen ja yleisesti hyväksytty osa akateemista työkulttuuria (Mcgeown ja Barry 2023; Fragnière ym. 2022).
Myös tutkimusta ja opetusta on kehitettävä niin, että ilmastonmuutoksen vaikutukset otetaan huomioon työtavoissa ja sisällöissä. Ei riitä, että näihin aiheisiin keskitytään erillisissä opetusmoduuleissa tai tutkimusprojekteissa, vaan kriisi on otettava huomioon kautta koko tiedeyhteisön.
Moni tutkija kirjoittaa säännöllisesti lausuntoja työnsä yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta. Elämme historian hetkessä, jossa se ei saa jäädä pelkäksi sanahelinäksi saati teknokraattiseksi bisneshypeksi tulevaisuuden mielikuvitusmaailmassa, jota ei ilmastomallien mukaan ehkä enää ole olemassakaan.
Katse tulevaan: järjestäytyvä tiedeyhteisö
Scientist Rebellionin Suomen haara perustettiin keväällä 2022, ja verkostossa on tällä hetkellä kuutisenkymmentä suomalaisen tiedeyhteisön jäsentä: tutkijoita fyysikoista biologeihin ja pedagogeihin sekä muita tieteen parissa työskenteleviä.
Verkoston jäsenet ovat osallistuneet Elokapinan mielenilmauksiin sekä puheenpitäjinä että aktivistin roolissa, ja he ovat järjestäneet myös omia mielenilmauksiaan esimerkiksi Sanomatalolla ja Metsähallituksen pääkonttorilla vaatien luontokadon pysäyttämistä ja kestävämpää metsien käyttöä.
Koko Scientist Rebellionin kansanvälisessä verkostossa on tuhansia tutkijoita Perusta Kanadaan ja Australiasta Ugandaan. Vireimmillään verkosto lienee Afrikassa ja Euroopassa, jonka eri maiden jaostoissa toimii myös suomalaisia tutkijoita, esimerkiksi allekirjoittanut Sveitsissä.
Keskeisiä syitä tukea Scientist Rebellionia ovat kasvava huoli tulevaisuudesta sekä turhautuminen poliittisten toimien riittämättömyyteen ja tiedeyhteisön kyvyttömyyteen viestiä hätätilasta.
(Artikkelin pidempi versio on alun perin julkaistu Tieteessä tapahtuu -sivustossa, 15.6.23.)
Sanja Hakala on Sveitsissä Fribourgin yliopistossa työskentelevä tutkijatohtori ja tietokirjailija, joka tutkii sosiaalisuuden evoluutiota. Hän on Scientist Rebellion -verkoston aktiivinen toimija.
Kirjallisuus
Capstick, Stuart, Thierry, Aaron, Cox, Emily ym. 2022. Civil disobedience by scientists helps press for urgent climate action. Nature Climate Change. 12 (9), 773–774. https://doi.org/10.1038/s41558-022-01461-y
Fragnière, Augustin ym. 2022. The public engagement of academics. From academic freedom to professional ethics. Report of the Working Group on Research and Engagement. Lausanne: University of Lausanne. https://www.unil.ch/centre-durabilite/recherche-et-engagement. Viitattu: 29.5.2023.
Gardner, C. J.,Thierry, A., Rowlandson, W. ja Steinberger, J. K. 2021. From publications to public actions. The role of universities in facilitating academic advocacy and activism in the climate and ecological emergency. Frontiers in Sustainability 2, 679019. https://doi.org/10.3389/frsus.2021.679019
IPBES 2019. Global Assessment Report on Biodiversity and Ecosystem Services of the Intergovernmental Science-Policy Platform on Biodiversity and Ecosystem Services. https://www.ipbes.net/. Viitattu 29.5.2023.
IPCC 2023. AR6 Synthesis Report: Climate Change 2023 the Sixth Assessment Report of the Intergovernmental Panel on Climate. https://www.ipcc.ch/. Viitattu 29.5.2023.
ISOPP 2015. Bernhard. Scientists who become activists: are they crossing a line? Journal of Science Communication 14 (2), C03. https://doi.org/10.22323/2.14020303
Kenward, Ben ja Brick, Cameron 2023. Large-scale disruptive activism strengthened environmental attitudes in the United Kingdom. https://psyarxiv.com/vs7p9. Viitattu: 29.5.2023.
Kountouris, Yiannis ja Williams, Eleri 2022. Do protests influence environmental attitudes? Evidence from Extinction Rebellion. Environmental Research Communications. https://iopscience.iop.org/article/10.1088/2515-7620/ac9aeb/meta. Viitattu 29.5.2023.
Lucas, Adam 2021. Investigating networks of corporate influence on government decision-making. The case of Australia’s climate change and energy policies. Energy Research & Social Science 81, 102271. https://doi.org/10.1016/j.erss.2021.102271
McGeown, Calum ja Barry, John 2023. Agents of (un)sustainability. Democratising universities for the planetary crisis. Frontiers in Sustainability 4 (48). https://www.frontiersin.org/articles/10.3389/frsus.2023.1166642/full. Viitattu 29.5.2023.
Racimo, Fernando, Valentini, Elia, Rijo de León, Gaston ym. 2022. The biospheric emergency calls for scientists to change tactics. Elife 11, e83292. http://dx.doi.org/10.7554/eLife.83292
