Tuoreessa Keskustan valtakunta -teoksessa palkittu toimittaja Jarno Liski paljastaa, kuinka hämäriltä vaikuttavin keinoin Juha Sipilä kokosi merkittävän omaisuuden.
Sipilän noustua Solitran toimitusjohtajaksi vuonna 1994, perusti hän välittömästi pöytälaatikkoyhtiö Solifilin. Sipilä sai yhtiölleen Rautaruukilta pian peräti 30 miljoonan markan lainan.
Saamallaan lainalla Sipilän yhtiö osti Solitran ja myi sen pian yhdysvaltalaiselle ADC Telecommunicationsille. Myyntihinta oli 200 miljoona markkaa.
Sipilän osuus yhtiönsä myyntivoitosta oli 110 miljoonan markkaa. Summa vastaa nykyrahassa noin 25 miljoonaa euroa (IS, 31.1.15).
Liski haluaisi selvyyden siitä, oliko Sipilällä toimitusjohtajana etukäteistietoa yhdysvaltaisyhtiön ostoaikeista jo silloin, kun tämä junaili pöytälaatikkoyhtiölleen lainaa ja itselleen osakkeiden enemmistön.
”Sipilä ei ole suostunut kommentoimaan neuvotteluja, joita kävi Rautaruukin ja amerikkalaisten kanssa,” kirjoittaa Liski (s. 151, Keskustan valtakunta).
Miksi valtionyhtiö Rautaruukki lainasi 30 miljoonaa markkaa Sipilälle?
Solitra oli Rautaruukin omistama yhtiö. Miksi valtionyhtiö Rautaruukki hyväksyi myymänsä Solitra-osakkeet Sipilän lainan ainoaksi vakuudeksi? Miksi Rautaruukki ei itse kerännyt myyntivoittoa itselleen?
Jarno Liski kirjoittaa, kuinka Rautaruukin: ”silloinen toimitusjohtaja ja rahoitusjohtaja eivät kertomansa mukaan muista, miksi näin toimittiin.” (s. 151)
Rautaruukin pääomistaja oli valtio ja Rautaruukin hallintoneuvoston puheenjohtajana toimi Paavo Väyrynen (kesk.) ja omistajaohjauksesta vastasi kauppa- ja teollisuusministerinä Seppo Kääriäinen (kesk.).
Miksi Sipilä ei selvitä 25 miljoonaa euron voittonsa taustoja?
Keskustan valtakunta -kirjan ilmestyttyä Kauppalehti pääsi Brysselissä kysymään, onko kirjan kertomus täsmällinen ja miksi Rautaruukki lainasi 30 miljoonaa Sipilän pöytälaatikkoyhtiölle.
– Rautaruukki halusi, että yhtiön toimitusjohtajana ostan tuon yhtiön. Nehän antoivat maksuaikaa. Ei siinä mistään muusta ollut kysymys, kuin että osalle kauppasummasta tuli maksuaika”, oli Sipilän vastaus. (KL, 31.1.19 )
Pääministerin erittäin lyhyt kommentti näin vakavaan asiaan herättää kysymyksiä.
Talouselämässä kommentointiinkin heti: ”Vastauksesta ei tavallinen Virtanen tule hullua hurskaammaksi, vaan alkaa epäillä, että Kempeleen Churchillilla on jotain salattavaa.” (TE, 1.2.19 )
Jos Jarno Liskin esittämissä tiedoissa on virheellisyyksiä, niin Suomea neljän vuoden ajan johtaneen pääministerin tulisi oikoa niitä ja luoda asianmukaisesti kattava kuvaus tapahtuneesta.
– En ole saanut edes vastauksia haastattelupyyntöihini, Liski kuitenkin kertoi Iltalehdelle (31.1.)
Mikäli pääministeri edelleenkin vaikenee, niin hän antaa oppositiopuolueille oivan mahdollisuuden nostaa asia esille eduskuntavaalien lukuisissa väittelytapahtumissa.
Moni voi nyt ajatella samoin, kuin toimittaja Lauri Nurmi kirjoittaa. Mikäli valtionyhtiö nykyään:
”rahoittaisi oman omaisuutensa myynnin yksityiselle ihmiselle, joka pian kaupan jälkeen myisi saman omaisuuden lähes nelinkertaisella hinnalla ulkomaiselle omistajalle, seurauksena olisi todennäköisesti skandaali, ja kaikkien asianosaisten toimet tutkittaisiin perusteellisesti. ” (Lauri Nurmi, IL, 31.1.19)
Lisäys 20.5. (klo 17.50)
Toimittaja Jarno Liski kirjoittaa huhtikuisessa artikkelissaan Sipilän rikastumisesta tarkempaa tietoa, että Solitra oli erittäin menestyvä kasvuyritys.
Rautaruukin myydessä joulukuussa 1994 Sipilälle osakkeensa Solitrasta, yrityksen liikevaihto oli kasvamassa lähes 90 prosenttia. Seuraavana tilikautena se kasvoi yli 70 prosenttia. Liikevoittokin oli erinomaisen korkea vaihdellen 20 ja 30 prosentin välillä.
Rautaruukki antoi siis käytännössä Sipilälle ”ilmaisen option rikastua satumaisesti, mikäli hän onnistuisi myymään osakkeet voitolla eteenpäin”, Liski kirjoittaa.
Miksi Rautaruukki myi arvoyrityksensä pois ja vieläpä lainoitti sen ilman luotettavia takuita?
Siihen on vaikea saada selvyyttä:
”Juha Sipilä tai hänen esikuntansa eivät ole vastanneet sanallakaan Iltalehden tammikuussa tekemään haastattelupyyntöön, joka uusittiin myös helmi- ja maaliskuussa”, Liski päättää artikkelinsa. (IL, 16.4.)
- Mikael Kallavuo
