SK: HX-HÄVITTÄJÄHANKINTA YLI KAKSI KERTAA HORNETTEJA KALLIIMPI

F-35 -hävittäjä. Kuva: Wikipedia

Hornettien kauppahinta vuonna 1992 oli nykyrahassa 3,4 miljardia euroa.

Nyt käynnissä olevan HX-hävittäjäkaupan hinta on melkein kolme kertaa suurempi eli 10 miljardia euroa.

Se on noin 4,3 prosenttia bruttokansantuotteesta ja melkein puolet enemmän kuin Hornet-hävittäjien 2,8 prosentin osuus Suomen bruttokansantuotteesta vuonna 1992.

Suomen Kuvalehden saamien tietojen mukaan eri hävittäjien varsinaiset käyttökustannukset ovat kaksi kertaa suuremmat kuin 10 miljardin euron hankintahinta.

Uusien hävittäjien kokonaishinnaksi tulee näin vähintään 30 miljardia euroa ja summa voi nousta huomattavastikin indeksikorotusten ja valuuttavaihtelujen myötä.

HX-hankinnan yhteydessä tulisi siis avoimesti puhua vähintään 30 miljardin euron suuruisesta julkisesta menoerästä.

Mikäli Suomessa ei haluta ylittää 10 miljardia euron hintakattoa, niin uusia hävittäjiä tulisi hankkia vain kolmasosa aiotuista eli noin 20 kappaletta.

Silloin uusien hävittäjien kulut vastaisivat Hornet-hävittäjien kokonaiskuluja.