Neuvostoliiton lysähdettyä kasaan 1990-luvun taitteessa vahvistuivat uusliberaalit opit, joilla julkista sektoria on leikattu, ulkoistettu ja rutistettu erilaisiin tilaaja-tuottaja malleihin. Mutta toivottuja säästöjä ja tehostamista ei ole juuri näkynyt. Esimerkiksi Yhdysvalloissa terveydenhuollon kustannukset ovat nousseet jo 17,8 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuonna 2021 (OECD:n tilaston mukaan).
Kun jo noin 30 vuotta toteutetut uusliberalistiset kokeilut eivät julkisen sektorin ydinalueilla olekaan tuottaneet erinomaisia tuloksia vaan pikemminkin toistuvia pettymyksiä, niin on jo korkea aika kokeilla myös toisenlaisia ratkaisuja.
Julkisen sektorin toimijat voisivat kehittää itselleen sopivimpia ja käytännönläheisempiä rahoitus- ja johtamismalleja, mihin uusien sotealueiden perustaminen antaa erinomaisia mahdollisuuksia.
Autonominen luovuus
Ennaltaehkäisy tuottaa panoksiin nähden suurimmat taloudelliset hyödyt julkiselle sektorille. Julkisen sektori saa ”voittoa” jokaisesta onnistuneesti ehkäisevästä projektista, jolla vähennetään peruspalvelujen kuluja kuten energian tuhlausta, väestön tarpeettomia kansantauteja, alkoholismia, huumeiden käyttöä tai dementiaa.
Intressi ennaltaehkäisyyn edellyttää, että tulevien säästöjen järkevästä kohdentamisesta vallitsee luottamus. Mikäli on pelkona, että kertyneet säästöt leikataan lähes automaattisesti, niin se kalvaisi motivaatiota.
Autonomian lisääminen strategisella ja operatiivisella tasolla
Yksityisen sektorin yrityksissä hallitus muokkaa yhdessä operatiivisen johdon kanssa strategian. Sen sijaan julkisella puolella toimiva johto usein ohitetaan strategian ja budjetin osilta. Monesti budjettiriihessä, ministeriöissä ja valtuustoissa karsitaan ”tarpeettomia sivukuluja”, jotka näyttävät kohdistuvan juuri ennaltaehkäiseviin projekteihin. Operatiivisella tasolla tällaisten leikkausten usein pelätään aiheuttavan kustannusten kasvua seuraavina vuosina, mikä aiheuttaa ristiinvetoa ja sekaannusta käytännön toimintaan.
Siksi julkisen sektorin toimivalle johdolle voisi myöntää asteittain suurempaa vaikutusvaltaa budjettiin ja strategian muotoiluun. Tällöin syntyisi tilanne, jossa vaikutusvalta ennaltaehkäisyllä kertyneiden säästöjen kohdentamisessa jonkin toisen peruspalvelun konkreettiseen parantamiseen, voisi olla hyvinkin motivoiva porkkana.
Julkisen sektorin tulot ja menot ovat vuodesta toiseen suunnilleen samansuuruisia, minkä takia olisi luonnollista kehittää sille vakaampaa budjettimallia yhdistettynä suurempaan autonomiaan resurssien kohdentamisessa. Tällöin julkiselle sektorille rakentuisi sen luonteeseen sopiva kannustin tehostamiseen, yhteistyöhön ja ehkäisevään kampanjointiin.
Konkreettisia askeleita ja 10 osaajan tiimejä ennaltaehkäisyyn
Sosiaali- ja terveysministeriö voisi edistää erilaisia pilottiprojekteja ennaltaehkäisyyn. Jos esimerkiksi havaitaan, että joillakin sotealueilla koululaisten hammashuollossa on huomattavasti muita suuremmat menot, niin nämä alueet voivat yhdessä laatia ennaltaehkäiseviä kampanjoita, joilla vähentää reikiintymistä. Tuhansien koululaisten hampaiden reikiintymisen väheneminen tuottaisi säästöjä jo seuraavina vuosina. Säästyneet rahat voi siirtää terveydenhuollon muuhun kehittämiseen.
Vastaavaa järjestelyä voitaisiin tehdä myös:
– nuorten syrjäytymisen estämiseksi.
– opiskelijoiden mielenterveyden kohentamisessa .
– liikalihavuuden vähentämisessä
– jne.
Prosessia voi tehostaa luomalla ennaltaehkäisyyn keskittyvän neuvontaverkoston uusien sotealueiden välille. Sille tulisi antaa runsaat voimavarat ja esimerkiksi 7–10 kokopäiväistä työntekijää kullekin sotealueelle. Silloin sillä on voimavaroja välittää parhaat ehkäisevät keksinnöt ja toimintatavat. Verkosto voisi rakentua jo olemassa olevien laitosten kautta, mikäli niille myönnetään siihen riittävät lisävarat.
Kukin sotealue voi tällöin nopeammin omaksua jokaisesta uudesta säästötoimesta sen parhaat puolet ja valita itselleen sopivimman hetken sen toteuttamiseen. Tehostamisinnovaatiot tulisivat vapaaehtoisen autonomian avulla käyttöön todennäköisesti tehokkaammin, kuin jos kyseessä olisi pakkopullaa, jota syötetään väkisin organisaation sisuksiin hankalasti sulateltavassa muodossa.
Kun talouselämässä yritetään eri keinoin lisätä autonomiaa, joka lisää työntekijöiden luovaa tehokkuutta, niin miksei julkiselle sektorillekin voisi lisätä autonomiaa, mutta ei uusliberalistisesti vaan julkisen sektorin luonteen ja tarpeiden mukaisesti.
Julkiselle sektorille hakeutuu työntekijöitä, jotka ovat huomattavan motivoituneita vaalimaan yhteisön yleistä hyvinvointia. Miksi juuri Suomessa julkisen puolen ammattilaisille ei voisi antaa paljon enemmän autonomiaa, kun Suomi on yksi vähiten korruptoituneista maista, jonka julkinen hallinto on käytännöllisessä sujuvuudessaan myös maailman kärkeä?
- Mikael Kallavuo
