ULKOASIANNEUVOS MATTI KÄÄRIÄINEN IHMETTELEE KYVYTTÖMYYTTÄ VASTATA PERUSSUOMALAISTEN KANNATUSNOUSUUN

Hieronymus BoschIn näkemys konsertista munankuoressa vuonna 1480.

Suurlähettiläänä Keniassa, Sambiassa ja Mosambikissa toiminut Matti Kääriäinen on hyvin suorapuheisesti kritisoinut kehitysyhteistyössä toteutettujen hankkeiden hyötyjä.

Tuoreessa Facebook-kirjoituksessaan (8.11.) hän hämmästelee nykyisten puolueiden kyvyttömyyttä vastata perussuomalaisten kannatusnousuun. Taustalla on Kääriäisen mukaan muutospelkoa ja tietämättömyydestä johtuvaa muutosvastarintaa.

Kääriäinen kannustaa puolueita hälventämään muutokseen liittyviä aika yksinkertaisia pelkoja seuraavasti:

1) Ilmastonmuutos on todellinen, mutta sitä ei tarvitse pelätä ja sen kanssa voidaan selvitä ilman elintason laskuakin, jos/kun siihen reagoidaan ajoissa ja oikealla tavalla.

2) Sähköautoja ei tarvitse pelätä ja vanhalla dieselautolla voi ajaa vielä vuosia. Sähköauto tulee kuitenkin olemaan parempi ja halvempikin liikkumistapa 5–10 vuoden sisällä.

3) Kasvisruokaa ei tarvitse pelätä vaan lihaa voi vielä kaikessa rauhassa syödä. Kasvisruoalle kannattaa kuitenkin antaa mahdollisuus, koska se on terveellisempää ja hyvin valmistettuna maukkaampaa kuin liharuoka. Lisäksi sillä on positiivinen vaikutus ilmaston muutokseen. Suomessa tuotettu kasvisruoka on myös maanviljelijöille hyvä ansaintamahdollisuus.

4) Maahanmuuttajia ei tarvitse pelätä, sillä me tulemme jatkossa tarvitsemaan yhä enemmän heitä oman väestörakenteemme takia. Heidän vaikutuksensa talouteen on tutkimusten mukaan pääasiassa positiivinen.